Ulkomaisessa mediassa on pääosin kerrottu Marinin juhlinnan Suomessa herättämästä kiistelystä." /> Ulkomaisessa mediassa on pääosin kerrottu Marinin juhlinnan Suomessa herättämästä kiistelystä." />

YLE


"Kaikista EU-johtajista Suomen pääministerin Sanna Marinin kanssa olisi todennäköisesti hauskinta juhlia", kommentoi yhdysvaltalainen Politico-lehti julkisuuteen vuodettua videota Marinin juhlinnasta yksityisasunnossa.

Politico ja muut videosta kirjoittaneet ulkomaiset tiedotusvälineet keskittyvät jutuissaan pitkälti Marinin juhlinnan herättämään kritiikkiin. Esille on nostettu myös epäilyt joidenkin juhlijoiden huumeviittauksista sekä Marinin vapaa-ajanvietosta aiemmin heränneet kohut.

"Villeistä juhlistaan tunnettu yksi maailman nuorimmista johtajista on jälleen nostattanut kiistelyä sosiaaliseen mediaan vuodetun videon vuoksi", kirjoittaa australialainen news.com-uutissivusto.

"Suomen pääministeri Sanna Marin on jälleen joutunut arvostelun kohteeksi, kun video hänen juhlimisestaan vuodettiin sosiaaliseen mediaan", kertoo puolestaan uusiseelantilainen The New Zealand Herald.

Videon herättämästä kritiikistä kirjoittavat myös muun muassa brittilehdet The Sun ja The Independent, ruotsalainen Aftonbladet ja saksalainen Berliner Zeitung.

Yle julkaisee keskustelua herättäneen videokoosteen, koska pääministeri on maan merkittävin vallankäyttäjä, jonka yksityisyyden suoja on siksi tavallista kansalaista selvästi alempi.

Pääministerin toiminnalla myös vapaa-ajallaan on yhteiskunnallista merkitystä ja pääministeri Marin on itse vahvistanut videoiden aitouden.

The Sun luettelee joukon muita tilanteita, joissa Marinin vapaa-ajan toiminta on herättänyt kohun. Lehti muistaa kuitenkin mainita myös, että Marin on ollut suorapuheinen Venäjän presidentin Vladimir Putinin kriitikko maan hyökättyä Ukrainaan sekä ollut johtamassa Suomea kohti Nato-jäsenyyttä.

"Tavallinen juhlintavideo, Sanna Marin tanssii ja laulaa. Ei mitään erityisen pöyristyttävää. Silti monet ihmiset ovat kommentoineet sitä sopimattomana pääministerille", kirjoittaa Iltalehden uutista lainaava englanninkielinen unkarilaissivusto Hungary Posts English.

- Saavatko pääministerit juhlia, kysyy puolestaan saksalaislehti Der Tagesspiegel ja toteaa Marinin kohdanneen massiivista arvostelua videon julkistamisen jälkeen.

Espanjalainen englanninkielinen nettilehti News Times toteaa, että Marinin tyyli on paitsi herättänyt arvostelua myös tuonut hänelle ihailijoita.

Lehti muistuttaa, että esimerkiksi saksalaislehti Bild on julistanut Marinin olevan maailman coolein pääministeri.

Lue myös:

Pääministeri Sanna Marin juhlii railakkaasti bilevideoilla julkkisseurassa - uskoi kuvien pysyvän yksityisinä, ei myönnä tunnistavansa videon huumeviittauksia

jeudi 18 août 2022 15:59:49 Categories: Sanna Marin YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.