Ilta Sanoma

Tuplaetiketeillä ei ole haluttu huijata ketään, panimosta painotetaan.

Panimon toimitilat Tampereen Raholassa.

Panimon toimitilat Tampereen Raholassa. Kuva: Timo Marttila

Kaupoista myydään tuplaetiketillä varustettuja Pyynikin käsityöläispanimon oluita, Helsingin Sanomat kertoi.

Asia tuli ilmi, kun erikoisoluiden ostaja havaitsi, että tarraetiketin alta pilkotti toinen etiketti, jossa oli eri juoman tiedot. Kahdet etiketit ovat hämmentäneet myös muita kuluttajia, panimosta kerrottiin HS:lle.

-?Tölkkien saatavuudessa on ollut suuria vaikeuksia. Pystyimme hyödyntämään näitä vanhoja tölkkejä, koska ne ovat vihreitä ja myös Irish Duckin etiketti on vihreä, panimosta selvitettiin.

Päällimmäisen etiketin mukaan tölkissä piti olla 4,5-prosenttista Irish Duck -erikoisolutta, kun taas alkuperäisen mukaan 4,2-prosenttista Premium Ipaa.

Panimon toimitusjohtajan Kari Luttisen mukaan Irish Duckin erottaa vihertävästä sävystä eikä tuplaetiketeillä ole haluttu huijata ketään.

Pyynikin käsityöläispanimon eli Pyynikin Brewing Companyn tilanne on tiukka. Yhtiö ajoi tammikuussa alas oluen tuotannon Tampereen Raholassa ja keskitti tuotannon Viron Haljalaan.

Johto on varoitellut osakkaita myös konkurssiuhasta.

Toivoa käänteestä on ollut, koska kesän myyntiä varten varastossa oli valmiita tuotteita noin kahden miljoonan euron arvosta. Tuotteet ovat myös ensimmäistä kertaa mukana kaupan keskusliikkeiden valtakunnallisissa kampanjoissa, joiden toivotaan kasvattavan myyntiä.

Lue lisää: Tamperelaispanimo kertoo konkurssi­uhasta: "Näitä asioita ei ole osattu huomioida"

Ilta Sanoma
jeudi 18 août 2022 15:55:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.