Ilta Sanoma

Sami Itani voi jatkaa Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana.

Wilma Murto vastasi yhdestä lähihistorian upeimmasta suomalaisesta urheiluillasta Münchenissä. Sillä oli vaikutuksia myös Suomen Urheiluliiton johtoportaaseen.

Wilma Murto vastasi yhdestä lähihistorian upeimmasta suomalaisesta urheiluillasta Münchenissä. Sillä oli vaikutuksia myös Suomen Urheiluliiton johtoportaaseen. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani ilmoitti Urheilulehdessä eroavansa, mikäli Suomi ei saavuta yhtään mitalia Eugenen MM-kisoissa tai Münchenin EM-kisoissa. Eugenesta saldona oli pyöreä nolla.

Seiväshyppääjä Wilma Murto pelasti yleisurheilupomon takamuksen keskiviikkoiltana Münchenissä, kun 24-vuotias tähti voitti sensaatiomaisen EM-kullan SE-tuloksella ja kisaennätyksellä 485.

Itanin ukaasilla oli selvästi ollut jonkinlainen vaikutus urheilijaan.

- Kävi se mielessä! Ei me Samia pois niin helposti päästetä, Murto kertoi.

Myös Suomen moukarinaiset olivat pohtineet stadionilla Itanin kovaa lausuntoa. Silja Kososella ja Krista Tervolla oli oma finaalinsa samanaikaisesti Murron kanssa. He eivät kartuttaneet mitalipottia, mutta toivat kaksi pistesijaa. Kosonen oli viides ja Tervo kahdeksas.

Tervo oli iloinen, että Itani saa jatkaa pestissään.

- Totta kai. Sami pisti kovat tavoitteet. Onneksi ei jäänyt meidän tekemisestä kiinni, Tervo sanoi ja sai Kososen repeämään nauruun.

- Sanoin heti Kristalle kisan jälkeen, että Sami saa pitää työpaikkansa, Kosonen nauroi.

- Hienoa, että Wilma sai mitalin ja toivottavasti joku muukin saisi, Kosonen lisäsi.

Ilta Sanoma
jeudi 18 août 2022 11:34:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.