STT

Lämpötilat nousevat tänäänkin hellelukemiin - Vernerin jäljiltä vielä tuhansia ilman sähköjä

STT - logo STT 18.08.2022 08:29:51 STT
Tänään ylimmät lämpötilat nousevat etelässä 28 asteeseen. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Elise Aaltonen, Elias Peltonen, Simu Perälä

Lämpötilat nousevat etelässä tänäänkin hellelukemiin, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jani Sorsa.

Sorsan mukaan tällä viikolla nähdyt hellelukemat ovat ajankohtaan nähden poikkeuksellisia. Keskiviikkona muun muassa Lahdessa, Tampereella ja Savonlinnassa lämpötila nousi 30 asteeseen.

Torstaina ylimmät lämpötilat nousevat etelässä 28 asteeseen. Helleraja kulkee Satakunnasta Porin pohjoispuolelta Pohjois-Karjalan Nurmekseen. Lapissa ilma jäähtyy.

Ukkoset heikkenevät, mutta niitä nähdään silti lähes yhtäjaksoisesti jossain päin Suomea torstai-iltaan asti. Torstain ja perjantain välisenä yönä ukkoset taukoavat hetkeksi. Perjantaina ukkoset saattavat palata maan pohjoisosaan painottuen.

Tänään sade- ja ukkoskuurot painottuvat itäiseen Suomeen, mutta niitä on odotettavissa myös maan etelä- ja keskiosiin. Kuuroissa saattaa tulla voimakkaitakin sateita ja voimakkaita puuskia.

Eilen Suomen yllä riehunut Verneri-myrsky siirtyi laantuneena yön aikana koilliseen itärajan yli.

Myrsky näkyi keskiviikkona rakennuspaloina, sähkökatkoksina ja junaliikenteen häiriöinä.

Keskiviikkoiltana sähköt olivat poikki enimmillään yli 16 000 taloudesta, selvisi Energiateollisuuden sähkökatkokartasta.

Torstaiaamuna hieman ennen kello kahdeksaa sähköttömiä talouksia oli vielä reilut 2 600. Sähköttömiä talouksia oli runsaasti Oulun seudulla sekä Pirkanmaalla ja Satakunnassa.

jeudi 18 août 2022 11:29:51 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.