Myös Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeen tyssääminen heikensi tulosta miljardeilla. Juttu täydentyy." /> Myös Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeen tyssääminen heikensi tulosta miljardeilla. Juttu täydentyy." />

YLE


Fortumin saksalainen tytäryhtiö kertoo tehneensä alkuvuonna peräti 12 miljardin euron tappiot.

Tuloksen romahtaminen johtuu pääasiassa siitä, että Venäjän kaastutoimitukset Eurooppaan ovat vähentyneet, Uniper sanoo tiedotteessaan. Yli puolet tappioista johtuu Uniperin mukaan Venäjästä.

Nord Stream 2 -kaasuputken peruuntumisesta Uniper kirjasi lähes kolme miljardia euroa tappiota.

Uniper on joutunut ostamaan kaasua spot-markkinoilta korkeaan hintaan ja myymään sitä eteenpäin asiakkailleen vanhoilla, halvemmilla sopimushinnoilla, yhtiö selittää tiedotteessa.

Myös yhtiön eurooppalaisten toimintojen tulos heikkeni merkittävästi viime vuoden vastaavasta ajasta.

- Tämä johtuu erityisesti päästöoikeuksien hinnan noususta, Uniper kertoo tiedotteessa.

Myös pohjoismaisessa vesivoimabisneksessään Uniper teki aiempaa huonomman tuloksen.

"Nyt pelastuspaketti käyttöön"

Uniper on Saksan suurin kaasunvälittäjä. Sillä on koko Venäjän hyökkäyssodan ajan ollut merkittävä rooli Saksan kaasuhuollossa.

Saksan liittohallitus tunnusti tämän, ja sopi Uniperin ja yhtiön pääomistajan Fortumin kanssa heinäkuussa Uniperin pelastuspaketista.

- Tämä estää ketjureaktion, joka aiheuttaisi paljon enemmän vahinkoa. Tärkein prioriteettimme on nyt ottaa vakautuspaketti nopeasti käyttöön, Uniperin toimitusjohtaja Klaus-Dieter Maubach sanoo tiedotteessa.

Lue lisää:

Fortumin ja Uniperin osakekurssit jatkavat laskuaan - Fortumin romahdus on maksanut suomalaisille miljardeja

Fortum siirsi yllättäen osavuosituloksensa julkistamista

Saksa määräsi lisämaksun kuluttajille kallistuneesta energiasta - Fortumin tytäryhtiö Uniperkin voi pian periä kaasusta 2,4 senttiä lisää kilowattitunnilta

Fortumin kunnianhimoiset suunnitelmat Uniperin ilmastokäännöksestä menossa pieleen - Yle kiersi katsomassa, mitä jättimäisissä hiilivoimaloissa tapahtuu

mercredi 17 août 2022 11:58:08 Categories: Uniper YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.