Korona-aikana käyttöön otettu 450 euron lomansiirtobonus on edelleen käytössä. HUS ja Tehy eivät pidä ratkaisua kestävänä, koska jatkuva lomien s" /> Korona-aikana käyttöön otettu 450 euron lomansiirtobonus on edelleen käytössä. HUS ja Tehy eivät pidä ratkaisua kestävänä, koska jatkuva lomien s" />

YLE


Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri yrittää selvitä hoitajapulasta myös pyytämällä lomalla olevia takaisin töihin.

HUS tarjoaa 450 euron bonuksen niille, jotka joko keskeyttävät käynnissä olevan vuosilomansa tai siirtävät jo sovittua vuosilomaansa eteenpäin ja palaavat töihin.

HUSin palvelussuhdejohtajan Kati Virtasen mukaan loman keskeyttäminen tai siirtäminen on vapaaehtoista, eikä siihen painosteta työnantajan puolelta. Silti harva on Virtasen mukaan kieltäytynyt kutsusta.

- Työntekijät ovat olleet solidaarisia ja ymmärtäneet, että tilanne on todella vaikea, Virtanen sanoo.

Virtasen mukaan pyyntöjä ei ole tarvinnut tehdä laajasti niin, että niitä lähetettäisiin isolle joukolle, josta suuri osa kieltäytyy. Iso osa pyydetyistä on tullut töihin.

- En tiedä, onko se sitten hyvä vai huono asia, kun mietitään työntekijän jaksamista ja palautumista.

Muutama kymmen palaa lomiltaan joka kuukausi

Lomansiirtobonus on ollut käytössä lähes yhtäjaksoisesti jo vuodenvaihteesta 2020-2021 alkaen, kun koronapandemian aikana etsittiin ratkaisuja työvoimapulaan.

Virtasen mukaan bonukseen tarttuu kuukausittain muutama kymmen työntekijää. Viime kesä- ja heinäkuussa molempina kuukausina lomiaan siirsi noin 40-50 työntekijää.

Huippukuukausi oli viime huhtikuu, jolloin loman siirtoja tai keskeytyksiä oli lähes sata.

Lomansiirtoehdotuksia on Virtasen mukaan lähetetty pääosin hoitajille, mutta myös joillekin lääkäreille ja erikoisosaajille. Erityistä pulaa on vuorotyötä tekevistä hoitajista.

HUSilla on noin 27 000 työntekijää, joista hoitajia on noin 14 000.

Lomien siirtäminen ei ole kestävä ratkaisu

Virtasen mukaan lomansiirtopyyntö on tarkoituksella poikkeuksellinen toimenpide, eikä sitä haluta laajentaa. HUSin johdolla on Virtasen mukaan yksimielinen näkemys siitä, että lomat ovat erittäin tärkeitä pitää, jotta työstä ehtii palautua.

Virtanen toivoo työntekijöiden ymmärtävän, että lomansiirtopyynnöstä voi myös huoletta kieltäytyä.

- Ei ole kestävällä pohjalla hoitaa resurssipulaa näin, että kokoaikaiset työntekijät venyvät ja tekevät enemmän töitä. Se ei heidän palautumisensa kannalta ole hyvä ratkaisu. On etsittävä muita keinoja, Virtanen sanoo.

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehyn edunvalvonta-asiantuntija Juha Honkakoski on samaa mieltä. Nykyinen jatkuva lomien siirto näkyy lopulta työkyvyn heikkenemisenä.

- Osa tarttuu bonukseen raha mielessä, peruu lomansa, ja lopulta uupuu täysin, Honkakoski sanoo.

Tehy: Rahaa on poikkeuslisiin, mutta ei alan parantamiseen

Lomansiirtobonus suunniteltiin väliaikaiseksi, mutta nyt sen käyttö on jäänyt päälle.

- Bonusta käytetään nyt kroonisen hoitajapulan hoitamiseen. Suomessa on tällä hetkellä noin 8 200 sairaanhoitajan vaje, ja sitä ei tällä toimenpiteellä paikata, Honkakoski sanoo.

Honkakosken mukaan on ristiriitaista, että hoitoalan perusongelmia, kuten palkkatasoa ja työolosuhteita, ei ole voitu ratkaista työnantajan rahanpuutteen vuoksi, mutta työnantaja on valmis toistuvasti maksamaan lomansiirtobonuksia, vuoronvaihto- ja hälytysrahoja ja muita lisiä.

- HUSilla saa 150 euron bonuksen ylimääräisenä tehdystä vuorosta. Pohjois-Pohjanmaalla ylimääräisen vuoron korvaus on 250 euroa. Alan veto- ja pitovoimaan ei panosteta, mutta tähänkö sitten on varaa?

Honkakosken mukaan alalle tarvitaan työrauha ja sopu työnantajan ja ammattijärjestöjen välille, jotta sotealaa voidaan rakentaa nykyistä kestävämmälle pohjalle.

Valituksia ei ole tullut

Tehy on ollut mukana neuvottelemassa lomansiirtopyynnön ehdoista ja bonuksen summasta. Honkakosken mukaan korvaus on hoitajapalkkaan nähden kohtuullinen, eikä siitä ole kuulunut heille valituksia työntekijöiltä. Käytäntö ei ole poikkeuksellinen.

- Diili on hyvä ja olemme sen kannalla, vaikka vastustamme sen pitkäaikaista käyttöä. Positiivista aiempiin vuosiin verrattuna on, että tästä ylipäätään maksetaan. Samalla sen pitäisi nostaa työnantajien kynnystä käyttää lomansiirtopyyntöjä, Honkakoski sanoo.

Myöskään HUSin Virtanen ei ole kuullut, että työntekijöiltä olisi tullut palautetta lomaltapaluuviestin saamisesta. Bonuksen summaa on pidetty kohtuullisena.

Työksi muutetut lomapäivät pysyvät tallessa ja pidetään myöhemmin. Bonus maksetaan pääosin paluuta seuraavassa palkkajaksossa.

Lomaltapaluubonus on voimassa syyskuun loppuun saakka. Virtasen mukaan sen jatkoa pohditaan HUSin ja henkilöstön edustajien kanssa elo-syyskuun vaihteessa.

Voit keskustella aiheesta torstaihin 18.7. kello 23:een asti.

Oletko tarttunut lomansiirtobonukseen? Mitä olet siitä mieltä? Lähetä viesti osoitteeseen helsinki@yle.fi.

Lue myös:

HUS aloittaa säästöohjelman loppuvuodelle: tulosennuste on 78 miljoonaa euroa pakkasella - lomautuksia tai vaikutuksia hoitoon ei synny

Helppo kesä jäi haaveeksi - korona kaataa terveydenhuollon henkilöstöä ja pahentaa työvoimapulaa entisestään

mercredi 17 août 2022 10:30:00 Categories: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.