Suomalainen maksaa energialaskuissaan veroistakin veroja - joista iso osa on vieläpä hintojen noustessa kiristynyt. Ilman tuntuvia huojennuksia verotus pahentaa energiakriisiä, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

Sähkölaskusta ja muista energialaskuista suuri osa on erilaisia, osin kaksinkertaisia veroja. Arvonlisäveroa on maksettava sitä runsaammin mitä rajummin energia kallistuu. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Sähkölaskun loppusummasta suurin piirtein kolmannes on veroja, ja polttoaineiden verotus on vielä kovempaa. Esimerkiksi bensiinin pumppuhinnasta yli puolet on erilaisia veroja.

Tuntuva osa energialaskun veroista on arvonlisäveroa, jonka kaksi erityispiirrettä voivat herättää erityisesti nyt energiakriisin oloissa vaikkapa kysymyksen, onko tämä kohtuullista - tai onko tässä edes tolkkua.

Epäily tolkun puutteesta voi herätä esimerkiksi siksi, että energian arvonlisäverotus on hintojen noustessa kiristynyt sitä kovemmaksi mitä kalliimmaksi energia on muutenkin käynyt.

Suomeksi sanottuna meikäläinen energiaverotus on osaltaan kärjistänyt energiakriisiä, pahentanut kansalaisten energia-ahdinkoa - ja osaltaan voimistanut inflaatiotakin.

Tämä energiaverotuksen automaattikiristys on ollut suoraa seurausta energian kallistumisesta - ja siitä, että arvonlisäveroa on maksettava sama suhteellinen prosenttiosuus energian hinnasta riippumatta.

Polttoaineiden ja sähkön arvonlisäverokanta on Suomessa EU-maiden korkeimpia, 24 prosenttia.

Niin kauan kuin arvonlisäverokanta eli -prosentti pysyy samana, johtaa energian kallistuminen automaattisesti arvonlisäverona perittävän - ja laskussa maksettavan - euromäärän paisumiseen.

Energiaverotus kaikkinensa on mutkikasta, mutta nyt puheena oleva prosenttilasku on hyvin yksinkertaista peruslaskentoa, joten edes poliitikoille ei pitäisi olla liian vaikeaa oivaltaa arvonlisäveron vaikutuksia energiakriisissä.

Jos polttoaine- tai sähkölaskun arvonlisäverotuksen kohteena oleva arvonlisäveroton välisumma on vaikkapa sata euroa, on arvonlisäveroa maksettava 24 prosentin arvonlisäverokannan mukaan 24 euroa, ja laskun loppusummaksi muodostuu 124 euroa.

Jos energiakriisi tempaa laskun arvonlisäverottoman välisumman satasesta kahteen sataan euroon, on arvonlisäveroa maksettava saman 24 prosentin verokannan mukaan 48 euroa eli tuplaten aiempaa enemmän, ja laskun loppusumma karkaa 248 euroon.

Samaa rataa arvonlisäveron euromääräinen rasitus paisuu sitä suuremmaksi mitä korkeammaksi energian hinta kohoaa.

Vaikka arvonlisäveron suhteellinen prosenttirasitus säilyy ennallaan, se tuskin lohduttaa energialaskujensa kanssa painivia kansalaisia, sillä polttoaine- ja sähkölaskut veroineen on maksettava euroilla eikä prosenteilla.

Sama arvonlisäveron luonteesta johtuva automaattikiristys on energiakriisin kuluessa kerryttänyt valtion verokirstuun sitä suuremman määrän odottamatonta verokertymää mitä korkeammiksi eri energialajien hinnat ovat kivunneet.

Tämä energian kallistumisesta valtiolle paraikaakin kertyvä "tuulentuoma" verokertymä näyttää tyystin unohtuneen niiltä, joiden mukaan energian arvonlisäveron keventäminen maksaisi valtiolle verotulojen menetyksinä liian paljon eikä siksi käy laatuun.

Tilapäisenkin veroalen hinta voi kieltämättä näyttää hurjalta, mutta vain, jos verokertymää arvioiva laskelma lähtee energiakriisin jo nostamista hinnoista - ja oletuksesta, että energiakriisissä valtion kuuluukin tienata aiemmin budjetoidun roimasti ylittävää extraa.

Mutta jos energian arvonlisäverokertymää - ja verokannan alentamisen hintaa - arvioidaankin suhteessa ennen energiakriisiä oletettuihin energian verotuottoihin, johtopäätökset verohuojennuksen hinnasta voivat kääntyä jopa päälaelleen.

Kaavamaisesti ja vain hiukkasen mutkia suoristaen:

Jos polttoaineen tai sähkön hinta tempautuu tuplasti valtion budjetin olettamaa korkeammaksi, valtio voi vaikka puolittaa arvonlisäverokannan menettämättä euronkaan vertaa verokertymää aiemmin budjetoidusta.

Toki tuollainen edullisesti tai jopa ilmaiseksi tarjolle tullut tilaisuus verokannan alentamiseen olisi säädettävä sen mukaan, miten energian hintashokki vaikuttaa litra- ja wattimääräiseen kulutukseen ja sitä kautta arvonlisäverotuksenkin perustana olevaan energian liikevaihtoon.

Joka tapauksessa on selvää, että mitä enemmän energia kallistuu sitä runsaammin valtiolle kertyy euroja energian arvonlisäverotuksesta - ja sitä edullisempaa (suhteessa aiemmin budjetoituun) verokantaa olisi tilapäisesti alentaa.

Laskuerittelyn verorivejä tutkaillessa ja laskun loppusummaa tuskaillessa voi huomio kiinnittyä arvonlisäveron toiseenkin erityispiirteeseen.

Siihen, että arvonlisäveroa on maksettava paitsi energiasta myös kaikista laskun sisältämistä muista veroista, kuten polttoaine- ja sähköverosta.

Verottaja katsoo, että energian hinnan päälle kasatut erilaiset verot edustavat jonkin sortin arvonlisää, ja että siksi myös näistä veroista on tarpeen periä - ja pakko maksaa - arvonlisäveroa.

Niin kuin arvonlisäveroon liittyvä automaattikiristys myös tämä verojen maksaminen veroista tarjoaa tilaisuuden joko päivitellä energiaa tarvitsevan kansalaisen verotaakkaa - tai kiitellä verottajan nokkelia keinoja kartuttaa verokertymää.

Mutta pitääpä energian verotusta tukalana tai nokkelana, juuri tällaisesta tuplaverotuksesta ja eurooppalaisittain korkeista verokannoista johtuu, että suomalainen maksaa polttoaine- ja sähkölaskuissaan rutkasti runsaampia veroja kuin useimmat muut EU-kansalaiset.

Energiakriisin hintashokkia ei meillä yhtään helpota, että Suomen vaivoin aikaan saamat energiahuojennukset ovat pientä näpertelyä useimpien muiden EU-maiden toimiin verrattuna.