Ilta Sanoma

Kauniiden ja rohkeiden Thorsten Kaye (Ridge) ja Krista Allen (Taylor) kertoivat IS:lle rakastetuista roolihahmoistaan.

Thorsten Kaye sai uuden Taylorin rinnalleen, kun Krista Allen korvasi Hunter Tylon.

Thorsten Kaye sai uuden Taylorin rinnalleen, kun Krista Allen korvasi Hunter Tylon. Kuva: JPI Studios

Näyttelijä Krista Allen, 51, oli aivan varma, että hänen ensimmäiset työpäivänsä Kauniiden ja rohkeiden Taylorina olivat jäämässä hänen viimeisikseen. Hän aloitti Taylorin roolissa 2021.

Näyttelijänä Allen on tottunut kuulemaan, onnistuuko otoissa vai ei. Kauniiden ja rohkeiden aikataulu on tiukka, eikä näyttelijäntyöhön puututa niin usein kuin hän toivoisi.

- Kauniissa ja rohkeissa ei ole varsinaisia ohjaajia. Se oli minulle iso pulma, koska en edes tiennyt, mitä teen, hän tunnustaa Tv-lehdelle Monte Carlon tv-festivaaleilla.

Toisella viikolla hän oli tekemässä ensimmäistä kohtaustaan Brookea näyttelevän Katherine Kelly Langin kanssa.

- Kun kohtaus oli kuvattu, kukaan ei sanonut mitään. Tuottajamme Ed Scott viittoi minulle, että Brad (pääpomo Bradley Bell) haluaa minut toimistoonsa. Scott näytti tosi vihaiselta, ja yritin kysellä häneltä, mistä on kyse, Allen kertoo.

Thorsten Kaye ja Krista Allen osallistuivat Monte Carlon tv-festivaaleille.

Thorsten Kaye ja Krista Allen osallistuivat Monte Carlon tv-festivaaleille. Kuva: Laurent VU/SIPA/Shutterstock

Allen oli varma saavansa potkut. Hänen tiensä Taylorina loppuisi nolosti lyhyeen.

- Minulla oli maski päällä, ja silmiini nousivat kyyneleet. Katsoin Ediä ja hänen pokkansa piti. Kun saavuin Bradin luokse, itkin jo valtoimenaan. Brad ihmetteli, että mitä täällä nyt tapahtuu.

Scott purskahti nauruun ja selitti naisen luulevan saavansa potkut. Sen jälkeen hän kehui vuolaasti Allenin suoritusta.

Muun muassa Päivien viemää -, Salaiset kansiot ja Emmanuelle in Space -sarjoista sekä Jim Carreyn Valehtelija, valehtelija -leffasta tuttu Allen peri pestinsä alkuperäiseltä Taylorilta eli Hunter Tylolta. Tayloria vuodesta 1990 näytellyt Tylo kieltäytyi palaamasta rooliinsa. Kieltäytymisen syyksi on arveltu henkilökohtaista tragediaa, sillä Tylo menetti aviomiehensä Michael Tylon 2021. Tylon elämässä on ollut paljon surua. Hänen poikansa Michael Tylo Jr. kuoli hukkumisonnettomuudessa 19-vuotiaana 2007.

Krista Allen muistuttaa ulkoisesti Kaunarit-psykiatria, joten hän oli oiva valinta rooliin. Suomen tv:ssä Allen ilmestyi Taylorina ruutuun huhtikuussa. Brooken vanha tuttu vihamies oli palannut kuvioihin sekoittamaan haparoivan Ridgen sydäntä.

Taylorissa Allenia nyppii vuosikymmenten roikkuminen Ridgessä. (Thorsten Kaye). Karski mies ei osaa valita naistaan, vaan ajelehtii Brooken ja Taylorin välillä.

-Taylor vaikuttaa aika säälittävältä ihmiseltä, jos ajattelee hänen suhdettaan Ridgeen. Ridgen pitäisi lopettaa vatkaus ja nämä kohtalohöpinät, hän pamauttaa suoraan.

Krista Allen näytteli amerikkalaisessa eroottisessa tieteissarjassa Emmanuelle in Space päähenkilöä 1994.

Krista Allen näytteli amerikkalaisessa eroottisessa tieteissarjassa Emmanuelle in Space päähenkilöä 1994. Kuva: Zumapress/MVPhotos

-Se oli minulle vaikeaa naisena ja vihasin sitä. Sitten päätin vain antaa olla ja antaa hahmoni kuljettaa mukanaan.

Vieressä istuva Ridge eli Thorsten Kaye, 56, myhäilee. Kun Tv-lehti kysyy häneltä, kumpi olisi parempi: Taylor vai Brooke, hänellä on letkautus valmiina.

- Parempi missä? Kaye tokaisee.

- Hah, siinäpä kysymys, Allen hörähtää.

Ridgeä vuodesta 2013 Kaye miettii aikansa ja antaa sitten diplomaattisen vastauksen möreällä äänellään. Kauniit ja rohkeat ei toimisi ilman hulluja juonikuvioita.

- Jos tässä tarinassa olisi onnellinen loppu, se ei toimisi kenellekään, hän muistuttaa.

Krista Allen teki debyyttinsä Kaunareissa baarityttönä 1995.

Krista Allen teki debyyttinsä Kaunareissa baarityttönä 1995. Kuva: Zumapress/MVPhotos

He molemmat sanovat hahmojensa olevan välillä aika luotaantyöntäviä, mutta näyttelijöinä heidän tehtävänään on löytää samastuttavuutta, rakkautta ja huumoria hahmoihinsa.

Hauskimmat palautteet Allen on saanut roolihahmoaan vihaavilta katsojilta.

- He ovat hulvattomia ja ottavat sarjan tapahtumat hyvin vakavasti. Esimerkiksi sain palautetta siitä, että jalkani olivat sohvalla eräässä kohtauksessa. Eihän psykiatri tekisi ikinä sellaista! Tuntuu, että saippuaoopperoiden hahmojen fanikunta jakautuu kahtia. Se on kuin urheilussa, toiset ovat toisen puolella ja toiset toisen.

Lue koko artikkeli uudesta IS Tv-lehdestä! Lehti on myynnissä 17.8. -24.8. yhdessä Ilta-Sanomien kanssa. Digiversion löydät täältä.

Tilaa Tv-lehti kotiisi täältä!

Ilta Sanoma
mercredi 17 août 2022 10:15:00 Categories: Ilta Sanoma TV & elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.