Ilta Sanoma

MM-sarjan ralliauto on poskettoman kallis.

Gus Greensmith lennätti kallista Fordin Rally1-ajokkia Suomen MM-rallissa.

Gus Greensmith lennätti kallista Fordin Rally1-ajokkia Suomen MM-rallissa. Kuva: Lehtikuva

Ansioitunut moottoriurheilutoimittaja Reiner Kuhn kirjoitti Keskisuomalaisen julkaisemassa Suomen MM-rallin oppaassa ralliautojen hinnoista. Jutun mukaan nykyinen uuden sukupolven Rally1-hybridiajokki maksaisi noin miljoona euroa ilman arvonlisäveroa.

Suomen MM-rallioppaan jutussa puhutaan M-Sport-tallin Ford Puma Rally1-autosta, jolla on 980?000 euron hintalappu ilman arvonlisäveroa.

Fordeja ajattavan M-Sport-tallin lisäksi MM-sarjassa kilpailevat Hyundain ja Toyotan tehdastallit, joilla on omat, täksi kaudeksi käyttöön valmistuneet Rally1-ajokit.

MM-sarjan tallit eivät mielellään kerro autojensa hinnoista tai niiden käyttökustannuksista julkisuuteen, mutta Ilta-Sanomien haastattelema rallin äärikokenut sisäpiiriläinen sanoo, että MM-rallioppaassa esillä ollut noin miljoonan euron hinta pitänee paikkansa. Hinnassa voi olla merkkikohtaista vaihtelua, mutta hintahaarukka olisi asiantuntijan mukaan oikea.

Kalle Rovanperä on tehnyt kovaa tulosta Toyotan Rally1-autolla.

Kalle Rovanperä on tehnyt kovaa tulosta Toyotan Rally1-autolla. Kuva: Hannu Rainamo / Lehtikuva

MM-sarjan pääluokassa siirryttiin tällä kaudella käyttämään uusia hybridiajokkeja. Autoissa on käytössä polttomoottorin ja sähkömoottorin yhdistelmä eli hybridi.

Rally1-auto on sähköavusteisesti liikkuva nelivetoinen ajokki, jonka polttomoottorina on aiemman sukupolven WRC-autoista tuttu nelisylinterinen 1,6-litrainen turbomoottori. Polttomoottori tuottaa parhaimmillaan tehoa noin 380 hevosvoimaa, ja yhdessä sähkömoottorin kanssa voidaan päästä hetkellisesti jopa yli 500 hevosvoiman tehoihin.

Hybridiuudistuksen tavoitteena oli muuttaa rallia entistä vihreämpään suuntaan - ainakin mielikuvissa. Samalla Kansainvälinen autoliitto FIA pyrki madaltamaan huippuluokan ralliauton hintaa ja sen käyttökustannuksia.

Pyrkimyksillä entistä ekologisempaan suuntaan ja kustannusten leikkaamisyrityksillä haluttiin tehdä rallin MM-sarja entistä houkuttelevammaksi yhä useammalle autonvalmistajalle.

Hintahelpotusta edelliseen automalliin verrattuna haettiin muun muassa poistamalla autoista aktiivinen keskitasauspyörästö, muuttamalla vaihteisto jälleen manuaalisesti vaihdekepillä käytettäväksi ja rajoittamalla kallista aerodynamiikkaa testauksineen.

Nyt voidaan kuitenkin todeta, että säästökampanja meni mönkään, koska auton hinnan arvioidaan nousseen edelliseen WRC-autoon verrattuna jopa noin 300?000 eurolla.

Ilta-Sanomien haastattelema asiantuntija arvioi, että auton hintaa nosti nimenomaan paljon puhuttu hybridiyksikkö ja siihen liittyvät järjestelmät. Asiantuntijan mukaan pelkän sähköpaketin hinta on joka tapauksessa kuusinumeroinen ja todennäköisesti reilun 200?000 euron luokkaa.

MM-sarjan pääluokan tallit ovat sitoutuneet käyttämään samaa hybridiyksikköä, jonka toimittaa saksalainen Compact Dynamics. Esimerkiksi japanilaisella autojätti Toyotalla on yli 20 vuoden kokemus hybriditekniikasta, mutta tällä erää sen pitää sääntöjen mukaan käyttää ulkopuolisen toimijan äärimmäisen kallista hybridiyksikköä.

Thierry Neuville vei Hyundain Rally1-autoa rajusti Sardiniassa.

Thierry Neuville vei Hyundain Rally1-autoa rajusti Sardiniassa. Kuva: Andreas Solaro / Lehtikuva

Kansainvälisen autoliiton FIA:n mukaan käytössä on nyt myös kestävän kehityksen mukaista polttoainetta. FIA:n mukaan uusi polttoaine on sekoitus "synteettisen ja biopolttoaineen komponentteja".

Asiantuntija sanoo, että myös uusi polttoaine lisäisi auton käyttökustannuksia. Rallin huoltoalueilla on puhuttu, että ajokkien koneet kävisivät aiempaa kuumempana ja on huhuttu, että uusi polttoaine aiheuttaisi muutenkin moottorihuolia. Sisäpiiriläinen kuvailee, että uuden polttoaineen tuominen lajiin ei ole ollut niin yksinkertaista ja suoraviivaista kuin ulospäin on annettu ymmärtää.

Aiemmin on ollut esillä, että rallin pääluokan auton käyttökustannukset olisivat joka tapauksessa jopa satoja euroja yhtä erikoiskoekilometriä kohti.

Ilta-Sanomien haastattelema sisäpiiriläinen huomauttaa, että periaatteessa MM-sarjan pääluokan ajokin hinta nousee jatkuvasti, koska sitä kehitetään käytännössä koko ajan sääntöjen sallimissa raameissa. Lisäksi hinnan päälle pitäisi aina laskea erittäin kallis varaosapaketti sekä kirpeän suolaiset käyttökustannukset.

Ilta Sanoma
mercredi 17 août 2022 09:29:00 Categories: Ilta Sanoma Ralli

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.