Ilta Sanoma

Kovat tallikaverukset Willow Pride ja Lexus Dream palaavat näillä näkymin sairaustauolta syksyllä.

Keväällä jalkansa loukannut Willow Pride lähestyy starttikuntoa.

Keväällä jalkansa loukannut Willow Pride lähestyy starttikuntoa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten / Sukuposti.net

Keväällä Seinäjoki Racen voittaneen ja Suomen ykkösravuriksi nousseen Willow Priden toipuminen jalkavaivasta on valmentaja Markku Niemisen mukaan sujunut toivotusti.

Nieminen ei kuitenkaan tiedä vielä tarkempaa ajankohtaa, milloin "Viivi" nähdään taas tositoimissa.

- Tammalle kuuluu ihan hyvää. Se on tervehtynyt odotetusti ja on jo treenissä. Kovempaa hevosella ei ole kuitenkaan vielä ajettu, Nieminen kertoo.

- En osaa tarkasti sanoa, koska Viivi palaa sairaustauolta. Koska tuleva syksy ja talvi ovat tamman viimeisiä kilpailumielessä, se pitää yrittää saada mahdollisimman hyvään vireeseen. Uskon, että syksyn aikana se alkaa joka tapauksessa taas kilpailla.

Yli 550?000 euroa tienannut 8-vuotias supertamma siirtyy siitokseen ensi keväänä.

Omistaja Jyrki Ojanen paljasti keväällä IS Raveille, että ranskalainen Ready Cash on hänen suosikkinsa Willow Priden ensimmäiseksi partneriksi.

Lue lisää: Willow Pride kesän sairaustauolla - omistajalla jo vahva suosikki supertamman ensimmäiseksi siitospartneriksi

Lexus Dreamin ura on ollut katkonainen viime vuosina.

Lexus Dreamin ura on ollut katkonainen viime vuosina. Kuva: Sami Kero / HS

Niemisen tallin tähdistä toipilaana on ollut pidempään myös Lexus Dream. Huippunopea hevonen jäi tauolle viime elokuussa, juoksi yhden lähdön keväällä ja on ollut sen jälkeen taas kilpailematta.

- Lexus Dream starttasi tänä vuonna kerran, minkä jälkeen sille tuli pientä häikkää. Ruuna on viittä vaille starttikunnossa, mutta sitäkään ei huippuhevosena viitsi tuoda kilpailuihin ennen kuin se on tarpeeksi hyvällä mallilla, Nieminen sanoo.

Ilta Sanoma
mardi 16 août 2022 17:05:00 Categories: Ilta Sanoma Ravit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.