Vesijohdon vuotaminen huomattiin jo huhtikuun lopulla, ja vuotokohtaa etsitiin helikopterin lämpökameran, maastoetsintöjen ja yleisövihjeiden avu" /> Vesijohdon vuotaminen huomattiin jo huhtikuun lopulla, ja vuotokohtaa etsitiin helikopterin lämpökameran, maastoetsintöjen ja yleisövihjeiden avu" />

YLE


Hattulaa koko kesän vaivannut vesijohtovuoto on saatu vihdoin tukittua. Venttiileitä sulkemalla, ja vedenvirtausta kuuntelemalla vuotokohta saatiin toissa viikolla rajattua Teollisuustiellä 450 metrin matkalle, ja sitä alettiin kaivamaan auki jotta vuotokohta löytyisi.

Viime viikon lopulla venttiilien avulla vuotokohdan paikka rajattiin 150 metrin matkalle, mutta kaivuutöiden yhteydessä rikkoutunut ventiili hidasti vuotopaikan löytymistä. HS-vesi sai vinkin mahdollisesta vuotokohdasta maanviljelijältä, jonka pelto rajautuu Teollisuustiehen, ja pellolla oli epätavallisen märkää

HS-veden putkimestarin Tomi Aarnion mukaan eilen maanantaina illalla vuotopaikan rikkinäinen venttiili saatiin vaihdettua, ja vedenvirtauslukemat tiistaina vahvistavat että kyseessä oli vuotokohta.

Aarnion laskelmien mukaan vuotokohdan paikallistaminen helikopterilennoilla, ja viime viikkojen kaivuutyöt maksoivat HS-vedelle noin 15 00 euroa.

Pahimmillaan puhdistettua juomavettä valui hukkaan 300 000 litraa vuorokaudessa. Pitkin kesää erilaisilla tutkimuksilla löydettiin pienempiä vuotokohtia vesijohtoverkostosta, ja hukkaan valuvan veden määrä laski 200 000 litraan vuorokaudessa.

Alkuun vuotokohtaa yritettiin löytää yleisövihjeiden avulla, mutta useat kymmenet vihjeet osittautuivat aina joksikin muuksi. Helikopterilla tehdyt lämpökamerakuvaukset paljastivat maastossa kohtia, joissa oli tavallista enemmän vettä, mutta tarkempi tutkiminen ei niidenkään kohdalla tuottanut tulosta.

Koska kyseessä oli puhdistettu juomavesi, ei siitä aiheutunut missään vaiheessa vaaraa ympäristölle.

Vesijohtoja on Suomessa yhteensä 107 000 kilometriä. Putkirikot näyttävät yleistyneen viime vuosina, selviää vesihuollon Veeti-tietojärjestelmästä.

mardi 16 août 2022 17:05:14 Categories: Putkirikko YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.