Näsijärveen rakennettavan Näsisaaren täyttö valmistuu vuoden loppuun mennessä. Vuonna 2024 saaressa on tarkoitus ajaa ratikalla." /> Näsijärveen rakennettavan Näsisaaren täyttö valmistuu vuoden loppuun mennessä. Vuonna 2024 saaressa on tarkoitus ajaa ratikalla." />

YLE


Näsijärveen rakennettava tekosaari, Näsisaari, valmistuu kovaa vauhtia Tampereella. Paasikiventien varteen tuleva saari on saavuttanut jo koko pituutensa, lähes 800 metriä. Louhetta saareen on kipattu tähän mennessä yli 750 000 kuutiota.

Rakennuttajainsinööri Petri Leppänen Tampereen kaupungilta kertoo, että saaren rakentaminen on sujunut tähän mennessä ilman suurempia ongelmia. Täytön lisäksi tulevan raitiotien rakennusalueelle on kesän aikana tehty syvätiivistystä ja rakennettu louheella painopengertä.

Saarta ympäröivät suojaverhot ovat pettäneet rakentamisen aikana kaksi kertaa ja rakennusalueelta on päässyt louheen ja muun maa-aineksen samentamaa vettä muualle järveen.

Helmikuussa alkanut projekti etenee aikataulussa. Vuoden loppuun mennessä saaren pitäisi olla niin valmis, että Raitiotieallianssi pääsee aloittamaan työt. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan raitiotien rakentaminen alkaa ensi kesänä ja ratikka kulkee saaren läpi seuraavana vuonna.

Myöhemmin 13 hehtaarin suuruinen saari on tarkoitus laajentaa 25 hehtaariseksi Järvikaupungiksi. Uuteen kaupunginosaan tulee koteja noin 5 000 asukkaalle ja sinne rakennetaan erilaisia talotyyppejä kerrostaloista kytkettyihin omakotitaloihin. Ensimmäisten asukkaiden arvioidaan muuttavan Järvikaupunkiin 2030-luvulla ja asuinalue on valmis seuraavalla vuosikymmenellä.

Tiistaina aamupäivällä käymme katsomassa, miltä saaressa näyttää nyt. Samalla pääsemme kävelemään koko matkan saaren päästä päähän. Mukanamme ovat rakennuttajainsinööri Petri Leppänen Tampereen kaupungilta, projektipäällikkö Pentti Häkkinen Rambollilta ja vastaava työnjohtaja Arto Björkqvist maanrakennusyritys Louhintahiekasta. Suora lähetys saaresta alkaa kello 11.

Lue myös:

Näsisaareen kipattu nyt puolet kaikesta kivimurskasta - tamperelaisen tekosaaren pitäisi valmistua vuoden loppuun mennessä

mardi 16 août 2022 13:25:00 Categories: Näsisaari YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.