Ilta Sanoma

Liverpoolin uuden tähtihankinnan kuuppa ei kestänyt.

75 miljoonan euroa maksaneen Darwin Nunezin (vas.) kotidebyytti päättyi ulosajoon.

75 miljoonan euroa maksaneen Darwin Nunezin (vas.) kotidebyytti päättyi ulosajoon. Kuva: PETER POWELL / Reuters

Valioliigan mestarisuosikkeihin lukeutuvan Liverpoolin nihkeä alkukausi sai jatkoa. Punapaidat jäivät kotikentällään 1-1-tasalukemiin Crystal Palacen kanssa.

Maanantai-illan myöhäisottelussa Liverpool-fanit pääsivät näkemään kesän huippuvärväyksensä Darwin Nunezin ensimmäistä kertaa tositoimissa.

75 miljoonalla eurolla Benfincasta kesällä ostetun uruguaylaishyökkääjän kotidebyytti oli kuitenkin kaikkea muuta kuin viime viikolla Fulhamia vastaan osuneelta Nunezilta toivottiin.

23-vuotiaan kärkimiehen käämit paloivat toisen jakson alkupuolella. Palacen keskuspuolustaja Joachim Andersen tönäisi Nunezia kevyesti selkäpuolelta, kun pallo oli muualla. Uruguaylainen vastasi tanskalaistopparin töytäisyyn puskemalla tätä päällä naamaan.

Ottelun tuominnut Paul Tierney nosti Nunezille punaisen kortin 57. minuutilla.

Liverpoolia valmentava Jürgen Klopp sanoi ottelun jälkeen, että Nunezia provosoitiin, mutta hän piti pelaajansa reaktiota täysin vääränä.

-?Päivänselvä punainen kortti, sitä en voi kiistää, Klopp sanaili ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

-?Hän oppii tästä. Valitettavasti hänellä on nyt muutama ottelu aikaa oppia, saksalaismanageri totesi viitaten kolmen ottelun pelikieltoon.

Liverpool nousi lopulta miehen vajaallakin tasapeliin.

Wilfried Zaha oli vienyt Palacen johtoon avausjaksolla nopean vastaiskun päätteeksi.

Isäntien tasoitusmaalista vastasi Luis Diaz. Kolumbialaishyökkääjä leikkasi vasemmalta laidalta sisään, ohitti monta Palacen pelaajaa ja ampui upealla kudilla pallon vieraiden verkkoon.

Tasapeli oli Liverpoolille kauden toinen. Viime kauden kakkosella on nyt kaksi pistettä.

Avauspelinsä Arsenalille hävinnyt Crystal Palace avasi pistetilinsä Anfieldilla.

Sarjan kärjessä porskuttavat Manchester City ja Arsenal, jotka ovat voittaneet molemmat ottelunsa.

Liverpool matkustaa ensi maanantaina sarjajumbona viruvan "kriisijoukkue" Manchester Unitedin vieraaksi Luoteis-Englannin derbynä tunnettuun hegemoniakamppailuun.

Ilta Sanoma
mardi 16 août 2022 13:23:00 Categories: Ilta Sanoma Valioliiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.