Kuukauden kylttikampanja maksaa Jukka Kopran mukaan muutamia tuhansia euroja." /> Kuukauden kylttikampanja maksaa Jukka Kopran mukaan muutamia tuhansia euroja." />

YLE


Kadunvarsille on ilmestynyt Ukrainaa tukevia Slava Ukraini -kylttejä Lappeenrannassa.

Maanantaina paikoilleen asennettujen kylttien taustalla on lappeenrantalainen kansanedustaja Jukka Kopra (kok.) ja neljä yrittäjänäkin tunnettua lappeenrantalaista.

Kopran mukaan kylttien tarkoituksena on osoittaa tukea Ukrainalle ja muistuttaa venäläisiä siitä, mitä Ukrainassa tapahtuu.

- Tämä lähti liikkeelle heinäkuussa, kun pohdin ja julkisuudessakin oli pohdintaa siitä, ettei Suomen ja meidän alueen tuki Ukrainalle oikein näy missään. Rupesin miettimään, mitä vaihtoehtoja on, ja pyytämään tarjouksia ihan maksullisesta kampanjasta, Kopra kertoo.

Kopran mukaan asia tuli puheeksi myös Arttu Muukkosen kanssa ja kävi ilmi, että Muukkonen oli pohtinut samaa. Kampanjaan lähtivät mukaan myös Tommi Laitinen, Jukka Niiranen sekä Ville Kauppi, joka on toteuttanut kylttien ulkoasun.

- Tähän menee muutama tonni rahaa kaiken kaikkiaan. Maksan siitä ehkä noin puolet ja muu porukka loput, Kopra sanoo.

Kylttejä on yhteensä 24, ja ne ovat paikoillaan tällä tietoa neljän viikon ajan. Kopra kertoo saaneensa kylteistä positiivista palautetta.

- On myös tullut ilmoitusta, että ihmiset haluavat osallistua kustannuksiin jatkossa, Kopra sanoo.

Kylttikampanjan jatkolle ei ole Kopran mukaan vielä tehty tarkempia suunnitelmia.

Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki lappeenranta@yle.fi.

mardi 16 août 2022 11:58:56 Categories: Lappeenranta YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.