Baijeri on tunnettu liharuoasta, mutta joku raja sentään, kirjoittaa Joonas Kuisma.

Münchenissä on muun muassa vanhoja rakennuksia ja lihaa. Kuva: Andrea Ronchini / Zuma / MVPhotos, Joonas Kuisma / IS

Saapuessani Müncheniin raportoimaan yleisurheilun EM-kisoista tiesin, että olin tullut makkaran ja oluen pyhään pääkaupunkiin. Kaikesta huolimatta yllätyin - tai oikeammin järkytyin - ravintolassa muutamia tunteja saapumiseni jälkeen.

Päästyämme majapaikkaamme lähdimme kollegani kanssa harhailemaan Münchenin kaduille. Kaikki oli kiinni, koska oli sunnuntai. Siis jopa ruokakaupat.

Meillä oli nälkä. Paahtavassa helteessä muutuimme jo epätoivoisiksi. Kunnes kohtasimme kangastuksen kaltaisen näyn: markiisin, terassipöytiä, ihmisiä.

Kuljimme lähemmäs. Ihmisiä oli terassilla juomassa olutta ja tupakoimassa. Ymmärsin todella olevani Etelä-Saksassa. Uutiset tupakoinnin haitallisuudesta eivät täysivoimaisesti ole vielä tänne yltäneet.

Päätimme mennä sisään. Pakahduttava, iloinen ja humalainen puheensorina löi vasten kasvojamme. Olimme klassisessa Bierhausissa. Pitkät pöydät notkuivat isoista tuopeista ja isoista miehistä. Isoilla miehillä oli yllään FC Bayernin punaiset pelipaidat. Bayern München pelasi sunnuntaina Bundesliigan kotiottelun Wolfsburgia vastaan upealla stadionillaan ydinkaupungin ulkopuolella.

Vartaissa tirisi lihaa. Baijerilaisiin asuihin pukeutuneet tarjoilijat ravasivat kovaa vauhtia ympäriinsä. Kommen Sie bitte rein! he sanoivat.

Istuimme pitkään pöytään ja saimme eteemme Speisekarten eli ruokalistan. Olimme jo lentokentällä syöneet jotain, mitä kutsuttiin "müncheniläiseksi komboksi". Kombo sisälsi suolaisen brezelin ja saavin, jonka sisällä oli suolavettä ja keitettyjä valkoisia makkaroita.

Tuumimme, että nyt iltapäivällä lienisi parasta ottaa jotain keveämpää. Joten pyysimme tarjoilijan paikalle ja sanoimme, että ottaisimme mielellämme "listalta löytyvän "müncheniläisen salaatin".

- Kommt sofort, sanoi tarjoilija ja jatkoi hääräämistään.

Hetken päästä hän palasi kahden annoksen kanssa. On oikeastaan aika vaikeaa selittää, mitä näimme ja koimme. Traumaattisten kokemusten sattuessa sitä ikään kuin joutuu itsensä ulkopuoliseksi tarkkailijaksi.

Müncheniläinen salaatti. Kuva: Joonas Kuisma

Salaatti, joka tarjoiltiin kulhosta, sisälsi yhden neljänneksen tomaatista. Pohjalta löysimme suolakurkkua ja sipulia. Joukkoon oli lorautettu etikkaista kastiketta.

Kaikki muu oli ohueksi leikattua makkaraa. Loputtomasti makkaraa. On täysin mahdotonta arvioida, paljonko lihaa grammamääräisesti oli meitä varten lahdattu. Vain luoja tietää. Mein Gott!

Söimme urhoollisesti kaiken kunnioittaaksemme eläintä, joka kerran vaelsi maapallolla, kunnes päätyi müncheniläiseksi salaatiksi.

Tuntemuksia salaatin syömisen jälkeen on vaikeaa kuvailla sanoin perhelehden sivuilla. Kerran, kun jalkapalloilija Fredrik Jensen ei voinut pelata Bundesliiga-joukkue Augsburgin riveissä, poissaolon syyksi nimettiin "gastric distress". Se kertokoon oleellisen.

Illan töiden jälkeen oli aika päivällisen.

- Dönerkebab maistuisi, kollega mainitsi.

Tuli mieleen se meemi Roope Ankasta. Taas mennään saatana.