Ilta Sanoma

Korjaamo ei täyttänyt lupaustaan, minkä jälkeen alkoi rähinä matkakuluista.

Hyundain tila-auto Trajetia valmistettiin vuodesta 1999 vuoteen 2008 saakka. Kuvassa merkin Suomen maahantuojan lehdistöauto vuonna 2001.

Hyundain tila-auto Trajetia valmistettiin vuodesta 1999 vuoteen 2008 saakka. Kuvassa merkin Suomen maahantuojan lehdistöauto vuonna 2001. Kuva: Risto Almonkari

Tapahtumat saivat alkunsa, kun länsirannikolla asuva kuluttaja lähti Helsinkiin korjauttamaan Hyundai Trajet -autonsa lukkoja.

Marraskuiselle vierailulle pääkaupunkiin ja takaisin tuli 390 ajokilometriä.

Matkan taustalla oli korjaamo, joka oli luvannut hoitaa 2003 käyttöönotetun auton lukkojen kaukosäädön koodauksen.

Auton omistajalle jäi kuitenkin reissusta hapan maku, sillä korjaamo ei saanutkaan lupaamaansa työtä hoidettua ja tunnelmat olivat piloilla.

Lue lisää: Autoriitoihin erikoistunut juristi haluaa oikaista oletuksen perävalotakuusta - yksityiskaupalla auton voi myös saada "huomattavasti edullisemmin"

Harmitusta kasvattivat vielä turhaan ajettujen kilometrin määrä ja reissun kulut.

Kuluttaja päätti vaatia korjaamolta 97,50 euron matkakuluja.

Omistajan laskentaperusteena oli kilometrikustannus 0,25 euron kilometrikohtaisen veloituksen mukaan.

Itse laskulle perusteena oli turha matka Maskusta Helsinkiin ja takaisin.

Lue lisää: Teslan ostanut laati tuoreeltaan listan vioista ja löi tiskiin kuvat -?voittajaa on kiistan jälkeenkään vaikea julistaa

Kuluttaja oli omasta mielestään valmistellut reissunsa asiallisesti. Hän oli ennen ajanvarausta selvittänyt, että korjaamo saa koodauksen hoidettua.

Kohta töiden käynnistettyä asentaja kuitenkin ilmoitti, ettei saakaan asennettua kaukosäätöä autoon. Kun korjaamo kiisti kuluttajan vaatimuksen matkakuluista, vei maskulainen asiansa kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn.

Lautakunta sai auton omistajalta korjaamon lähettämän sähköpostin, jolla todisti korjaamon lupauksen koodauksen hoitamisesta todeksi.

Lue lisää: "Älä aja enää!" huusi rengasasentaja, kun Mersun omistaja pakitti hallista -?vannedraama huipentui ikävään kirskuntaan

Työn hinnaksi oli ilmoitettu 80 euroa, ja auton tuli olla korjaamolla ohjelmoinnin ajan.

Korjaamoyrittäjä antoi lautakunnalle oman selvityksensä tapauksesta.

Hänen mukaansa firman asiakaspalvelija oli kertonut kuluttajalle, että ainoa keino saada selville onko autossa valmiuksia kaukosäätöiselle avaimelle, on kokeilla ohjelmoida avain.

Yrittäjän mukaan kuluttaja päätti saamastaan tiedosta huolimatta tulla autoineen korjaamolle, jossa avainta yritettiin ohjelmoida autoon, mutta se ei onnistunut.

Kokeilusta korjaamo ei laskuttanut kuluttajaa.

Lue lisää: Uusi riidan­aihe: Epä­selvyydet lataus­järjestyksestä saivat ruotsalaiset sähkö­autoilijat turvautumaan nyrkkeihin

Avainkiistan ratkaisun perusteluissa lautakunta toteaa, että kuluttajansuojalain mukaan palvelussa on virhe, jos palvelu ei vastaa niitä tietoja, jotka yritys on antanut ennen sopimuksentekoa ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen tilaajan päätökseen.

Lautakunta perustaa ratkaisunsa kuluttajan ja korjaamon sähköpostiviesteihin.

Kuluttajalla oli esittää viesti, jonka mukaan kaukosäätimen teko korjaamossa hoituu.

Korjaamon viestin perusteella lautakunta piti niin ikään näytettynä, että korjaamo oli kertonut työn onnistuvan. Osapuolten viestit oli päivätty 12.11.2021.

Lue lisää: Pari tonnia maksaneen Volvon öljyvuodosta yli 50?000 oikeuden­käyntikulut -?voittajista ei jäänyt epäselvyyttä

Korjaamo kertoi lisäksi, että riippuu auton mallista, onnistuuko työ vaiko ei.

Väitteensä tueksi korjaamo esitti 24.11.2021 päivätyn sähköpostin, jossa se vetosi osapuolten väliseen puhelinkeskusteluun.

Koska viesti oli lähetty vasta tehdyn korjausyrityksen jälkeen, ei lautakunnan mielestä korjaamo ollut kertonut mahdollisesta epäonnistumisesta kuluttajalle ennen sopimuksentekoa, eikä lautakunnan mielestä korjaamo esittänyt luotettavaa puolueetonta kirjallista selvitystä tapahtuneesta.

Lue lisää: Tuhansien eurojen riita uudesta sähköautosta: Sulakekoko ei riittänyt ja lataaminen venyi yllättäen melkein vuorokauden mittaiseksi

Lautakunta totesi jääneen näyttämättä, että korjaamo oli kertonut kuluttajalle mahdollisuudesta, ettei työ onnistuisikaan.

Lautakunnan ratkaisun mukaan kuluttaja ei saanut ennen sopimuksentekoa korjaukseen liittyvää olennaista tietoa ja kyse oli virheestä, josta kuluttajalla oli oikeus hyvitykseen.

Lopulta kuluttajariitalautakunta suositti, että yrittäjä maksaa maskulaiselle kuluttajalle edestakaisesta Helsingin-matkasta 97,50 euroa eli juuri sen summan, jota kuluttaja oli vaatinutkin.

Ilta Sanoma
lundi 15 août 2022 10:00:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.