Viikon keskivaiheilla luvassa rankkojakin ukkoskuuroja, mutta sää pysyy lämpimänä." /> Viikon keskivaiheilla luvassa rankkojakin ukkoskuuroja, mutta sää pysyy lämpimänä." />

YLE


Viikonloppua on vietetty monin paikoin kesäisen lämpimässä säässä. Sunnuntaina helleraja meni rikki laajalla alueella etelärannikolta Vaasan korkeudelle asti. Hellerajan katsotaan ylittyneen, kun lämpötila nousee yli 25 asteen.

Kuumimpiin paikkakuntiin kuului sunnuntaina muun muassa Heinola, jossa mitattiin 28 astetta.

Ylen meteorologi Joonas Koskela kertoo, että maanantaina lämmintä ilmaa virtaa etelästä myös Pohjois-Suomeen. Helleraja nousee Oulun korkeudelle tai jopa pohjoisemmaksi. Tämän hetken tiedon mukaan tiistaina helteet leviävät Lappiin asti.

- Etelässä saatetaan tiistaina hätyytellä jo 30 astetta, Koskela sanoo.

Kolmen päivän lämpötilaennuste kartat.
Joonas Koskela / Yle Sää

Tiistaina ukkoskuurojen mahdollisuus kasvaa lännessä

Norjan länsipuolelta mereltä on pikku hiljaa lähestymässä matalapaineen alue, joka siirtyy tiistaina Norjan ja Ruotsin päälle.

- Siinä voi tulla aika paljonkin sateita ja ukkosia. On pieni mahdollisuus, että sadealue liikkuu Länsi-Suomeen jo tiistaina iltapäivällä.

Muualla Suomessa sää jatkuu tiistaina aurinkoisena ja helteisenä.

Keskiviikkona ja torstaina sateen ja ukkosten mahdollisuus kasvaa koko läntisessä Suomessa sekä maan koillisosassa. Itä-Suomessa sää pysyy edelleen poutaisena.

Lappia lukuun ottamatta sateet eivät viilennä säätä. Helteet jatkuvat laajoilla alueilla myös loppuviikolla. Intiaanikesästä ei kuitenkaan voida vielä puhua.

- Intiaanikesä on vasta sitten, kun sää on ensin selvästi kylmentynyt ja tuntunut syksyiseltä. Nyt kesäiset säät ovat jatkuneet. Tätä voisi kutsua kesän jatkoajaksi, meteorologi Joonas Koskela ehdottaa.

Aiheesta lisää:

Katso paikkakuntakohtaiset sääennusteet Yle.fi sääsivustolta

Helle uuvuttaa, mutta ei ole este onnistuneelle retkelle: juomavettä saa jopa järvestä ja matkaa voi taittaa myös yöllä

Poikkeukselliset helteet voivat Suomessakin aiheuttaa satoja kuolemia kesässä - hoitolaitosten ja sairaaloiden varautumisen taso vaihtelee paljon

dimanche 14 août 2022 20:43:56 Categories: YLE helle

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.