Toni Keränen debytoi aikuisten arvokisoissa Oregonin MM-kisoissa. Nyt paikka aukesi myös EM-karkeloihin, koska Oliver Helanderin kylki ei salli h" /> Toni Keränen debytoi aikuisten arvokisoissa Oregonin MM-kisoissa. Nyt paikka aukesi myös EM-karkeloihin, koska Oliver Helanderin kylki ei salli h" />

YLE


Sunnuntaina uutisoitiin, että tämän kauden Euroopan tilastossa kakkosena tuloksella 89,83 oleva Oliver Helander ei heitä Münchenin EM-kisoissa. Helander vahvisti Yle Urheilulle, että hän vetäytyy kylkivamman vuoksi loukkaannuttuaan viime viikonloppuna Kalevan kisojen finaalin ensimmäisessä heitossaan.

Helanderin tilalla Münchenissä heittää 24-vuotias Toni Keränen, joka debytoi arvokisoissa heinäkuussa Oregonin MM-kisoissa. Silloin hän jäi karsintaan tuloksella 78,52.

Keräsen ennätys on Oulussa kesäkuussa kiskaistu 82,89. Kalevan kisoissa Keränen hävisi kaksintaistelun Toni Kuuselalle, kun Kuusela heitti kauden parhaansa 84,01 ja Keränen 82,52. Viimeinen Münchenin kisalippu Helanderin ja Lassi Etelätalon jälkeen meni siten Kuuselalle, mutta Keräselle aukesi nyt EM-paikka varasijalta.

- Eipä tässä, on kyllä iso harmi, ettei Oliver pysty heittämään. Isot saappaat täytettävänä, mutta pitäisi olla minullakin kunto ihan hyvä. Siinä mielessä hyvä fiilis, että kisoihin pääsee, mutta harmi, että sen joutuu tekemään Oliverin kustannuksella, sanoo Toni Keränen puhelimessa.

Keränen sanoo, että vire on hyvä, koska hän on harjoitellut Kalevan kisojen jälkeen sitä silmällä pitäen, että hän pääsee EM-kisoihin.

- Ohjelmat on tehty sen mukaan, että on valmius heittää Münchenissä. Ihan on normaalisti tehty kisaan valmistavaa treeniä. Toki pitkä kausi jo, mutta vielä tuntuisi olevan kropassa potkua.

Limingan Niittomiehiä edustava heittäjä kertoo, että kisavalmistelut olisivat sujuneet luultavasti ihan samalla tavalla, vaikka hänet olisikin valittu suoraan EM-kisoihin. Siltä osin lähtökohdat eivät huolestuta.

Toni Keränen Oregonin MM-karsinnassa 2022.
Toni Keränen heitti Oregonissa ensi kertaa urallaan arvokisoissa, mutta jäi karsinnassa tulokseen 78,52. Viimeisen finaalipaikan otti Lassi Etelätalo tuloksella 80,03.The World of Sports SC / Shutterstock / All Over Press

Keränen uskoo, että se tulos, jonka hän heitti MM-kisojen karsinnassa, riittää finaalipaikkaan EM-areenalla.

- Tavoite on heittää keihästä mahdollisimman kauas. Ei siellä pitäisi finaalipaikan ihmeitä vaatia. Toki sinne lähdetään antamaan kaikki, mitä kropasta lähtee irti.

Keihäänheiton karsinta heitetään 12.8. perjantaina aamujaksossa. Finaali on ohjelmassa viimeisenä kisapäivänä, sunnuntaina kello 20.50 alkaen. Koko yleisurheilun kisaohjelma löytyy täältä.

Keränen tuumaa saaneensa juuri sähköpostin, että matkustaa Müncheniin muun porukan mukana tiistaina.

- Ihan mukava sillä tavalla, että ehtii siellä päässä asettua ennen karsintaa.

Lue lisää:

Oliver Helander vahvistaa Yle Urheilulle vetäytyvänsä Münchenin EM-kisoista - "Ei mitään mahdollisuutta heittää"

Katso tästä yleisurheilun EM-kisojen ohjelma ja lähetysajat

Hollannin hurja nousu Euroopan yleisurheilumahdiksi hämmästyttää - Viivi Lehikoista valmentava Laurent Meuwly kertoo syitä ja kritisoi Suomen mallia

Wilma Murron, 24, timanttinen arvokisasaldo ällistyttää - kertoo neljän vuoden projektista, joka teki junioritähdestä piinkovan kilpailijan

Ilkka Kanerva manasi suomalaisen kestävyysjuoksun tilaa, kun yleisön joukosta kuului hämmästynyt huuto - Janne Holmén yllätti 20 vuotta sitten kaikki

"Lähdemme hakemaan mitalia" - Lassi Etelätalon ja Toni Kuuselan hieno tuloskunto nostattaa menestysodotuksia Müncheniin

Suomella on EM-kisoissa ennätyssuuri joukkue, mutta varsinaista mitalitavoitetta ei ole ainakaan vielä - "Kuuluisat pistesijat ovat yksi mittari"

dimanche 14 août 2022 20:30:57 Categories: EM-viikko YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.