Ilta Sanoma

Guanyu Zhou avautuu ikävistä asioista.

Guanyu Zhou kertoi karusta kohtelustaan.

Guanyu Zhou kertoi karusta kohtelustaan. Kuva: Reuters

Guanyu Zhousta, 23, tuli tänä vuonna ensimmäinen vakituinen kiinalaisajaja autourheilun kuninkuusluokassa F1:ssä.

Zhou aloitti F1-uransa kokeneen formulajermun Valtteri Bottaksen, 32, tallitoverina Alfa Romeon leivissä.

Zhou kertoo Autosport-lehdessä, ettei F1-sarjassa aloittaminen ollut pelkkää riemukulkua. Se sisälsi myös tuskaa.

Zhoun mukaan hänen osaamistaan ja kykyjään kyseenalaistettiin kärkkäästi ja epäasiallisesti netissä. Zhou leimattiin maksukuskiksi, eli kuljettajaksi joka saa ajopaikan vain mukanaan tuomansa muhkean sponsoripotin takia. Zhoun mukaan keskusteluun ja viesteihin liittyi myös rasismia.

Zhou toteaa Autosportissa, että hän oli kärkikuljettajia F2-luokassa ja oli napannut F1:n superlisenssiin vaadittavat pisteet.

- Kun ihmiset eivät oikeastaan ole seuranneet matkaasi kilpa-autoilijana ja puhuvat noin, niin se on satuttavaa minun kannaltani.

-?Kun tämä tapahtui, niin olin melko yllättynyt siitä määrästä ihmisiä, jotka esittivät rasistisia kommentteja ja sellaista. Se sattui, koska kun sinulla on unelma ja kun lopulta saavutat sen, niin odotat, että väki lähettää sinulle onnitteluja eikä näitä viestejä, joilla yritetään masentaa, Zhou tilittää.

Zhou sanoo olevansa joka tapauksessa onnellinen ajaessaan F1:ssä. Hän on MM-pistetaulukossa 17. sijalla. Kiinalaisen tallitoveri Bottas on pistetaulukossa yhdeksäntenä.

F1-sarja jatkuu Belgiassa 28. elokuuta.

Ilta Sanoma
samedi 13 août 2022 11:36:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.