Sadat päiväkirjaukset paljastavat yksikön työntekijäpulan ja väkivaltaisen arjen. MOT-toimituksen haltuunsa saamassa dokumentissa Mehiläisen pääl" /> Sadat päiväkirjaukset paljastavat yksikön työntekijäpulan ja väkivaltaisen arjen. MOT-toimituksen haltuunsa saamassa dokumentissa Mehiläisen pääl" />

YLE


Viime marraskuussa Ylen MOT-toimitus paljasti, kuinka alaikäistä poikaa oli vuosien ajan sidottu lainvastaisesti kuormaliinoilla ja teipillä hämeenlinnalaisessa Onnikoti Omenapuussa. Poikaa oli myös pahoinpidelty useaan kertaan.

Useat Omenapuussa työskennelleet kertoivat, miten yksikön johto oli peitellyt epäkohtia valvovilta viranomaisilta.

Onnikoti Omenapuu on kehitysvammaisille tarkoitettu hoivakoti. Sen omistaa sotejätti Mehiläinen.

Kaltoinkohtelun paljastuttua Mehiläinen myönsi, että Omenapuussa on toimittu väärin, mutta kertoi tehneensä korjaavia toimenpiteitä.

MOT:n tietojen mukaan epäasianmukaisten toimintatapojen käyttö on kuitenkin jatkunut.

Hoivakodin kehitysvammaista asukasta on kohdeltu kovakouraisesti ja hänet on toistuvasti suljettu huoneeseensa.

Asukkaalle on ilmestynyt runsaasti ruhjeita, joiden syntysyy on jäänyt hämärän peittoon.

Voimankäyttötilanteista ei useimmiten ole tehty lain vaatimia kirjauksia.

MOT:n kuulemassa puhelinnauhoitteessa Mehiläisen päällikkö myöntää, että asukasta on kohdeltu epäasianmukaisesti, kuten uhkailtu.

Kaksivuotiaan mieli parikymppisen kehossa

20-vuotias Kalle Kaivanto on syvästi kehitysvammainen. Hänellä on diagnosoitu harvinainen keskushermoston toimintaa häiritsevä Angelmanin oireyhtymä.

Kaivanto kommunikoi yksinkertaisilla viittomilla ja erilaisia apuvälineitä käyttämällä.

Älyllisesti Kaivanto on kaksivuotiaan tasolla ja tarvitsee jatkuvasti oman avustajan ympärilleen.

Fyysisesti hän on kuitenkin toimintakykyinen ja hänen liikkeidensä takana on voimaa.

Äiti ja poika.
Tuija Kaivanto on Suomen Angelman-yhdistyksen puheenjohtaja. Hän on myös kunnanvaltuutettu (sit.) Pirkkalassa, jossa hän toimii lisäksi vammaisneuvoston puheenjohtajana. Taustalla Kalle Kaivanto.Tuija Kaivannon kotiarkisto

Äiti Tuija Kaivanto kertoo, että vilkas, impulsiivinen, iloinen ja ilkikurinen käytös on oireyhtymälle tyypillistä.

- Angelman-oireyhtymäinen saattaa hymyssä suin tulla ja lätkäistä kämmenellä naamalle, mutta se ei ole aggressiivisuutta, se ei ole väkivaltaisuutta, Tuija Kaivanto kertoo.

Tuija Kaivannon mukaan voimankäyttöä hänen poikansa kanssa tulisi välttää viimeiseen asti, sillä se vain pahentaa tilannetta.

- Kalle reagoi ohjaajiin, jotka ovat pitäneet häntä kiinni. Ei hän ymmärrä miksi häntä satutetaan tai pidetään kiinni, Tuija Kaivanto sanoo.

Tuija Kaivannon mukaan asiat sujuvat Kallen kanssa, kun hänellä on järkevää tekemistä, kommunikointi pelaa, ympäristö on rauhallinen ja ympärillä tuttuja kasvoja.

- Kalle tarvitsee jämäkän ohjauksen, mutta ei väkisin. Väkisin Kallen kanssa ei voi tehdä mitään.

Vaarallisia tilanteita syntynyt henkilökuntapulan takia

Kaivanto muutti Onnikoti Omenapuuhun keväällä 2020.

MOT on tutkinut Kaivannon arkea hoivakodissa tutustumalla työntekijöiden laatimiin satoihin päiväkirjauksiin, Kaivannosta tehtyihin asiantuntijalausuntoihin sekä omaisten tallentamaan kuva- ja äänimateriaaliin.

Suurin osa tutkituista päiväkirjauksista on marraskuun 2021 ja huhtikuun 2022 väliltä. Tapahtumat ovat siis pääosin ajalta sen jälkeen, kun Omenapuu joutui negatiiviseen julkisuuteen.

Asiakirjojen perusteella arki Omenapuussa on ollut kaoottista ja siihen on kuulunut myös väkivalta.

Perimmäinen syy ongelmiin on se, että osaavaa henkilökuntaa on ollut liian vähän.

Ilmakuva kehitysvammaisten Hämeenlinnassa sijaitsevasta hoitokodista Onnikoti Omenapuusta.
Onnikoti Omenapuu sijaitsee Hämeeninnan Jukolassa.Dani Branthin / Yle

Monet Omenapuun asukkaat tarvitsevat jatkuvaa ohjausta. Esimerkiksi Kalle Kaivannolla tulisi olla oma ohjaaja lähettyvillä, kun hän on hereillä.

Päiväkirjauksista voi päätellä, että näin ei ole aina ollut. Vaarallisia tilanteita on syntynyt muun muassa siten, että hoivakodin asukkaat ovat päässeet vapaasti vaeltamaan toistensa huoneisiin.

Eräässä väkivaltaiseksi äityneen tapahtuman kirjauksessa asia kerrotaan suoraan.

"Tilanteeseen ei heti päästy väliin, sillä hoitajapula illassa." (Ote päiväkirjauksesta 10.12.2021)

Päiväkirjausten perusteella näyttää siltä, että Onnikoti Omenapuussa henkilökuntapulaa on jouduttu kompensoimaan voimalla ja vallankäytöllä.

Yhteydenpidon rajoittamista ja uhkailua

Kaivannon kohdalla valtaa on päiväkirjausten mukaan käytetty useamman kerran heppoisin perustein.

Häntä on suljettu huoneeseensa tilanteissa, joissa hän on häirinnyt muiden asukkaiden iltapalaa, käyttäytynyt yleisesti huonosti ja päässyt valvonnan petettyä toisen asukkaan huoneeseen.

Kaivantoa on myös uhkailtu huoneeseensa sulkemisella, vaikka kirjausten perusteella hän olisi käyttäytynyt asiallisesti. Lain silmissä tämä on vähintäänkin kyseenalaista.

Kirjauksissa kuvataan myös, miten Kaivantoa on rangaistu ottamalla asioita pois. Häneltä on esimerkiksi kielletty pitsan syönti, karkkipäivän viettäminen ja viestiminen äidille ottamalla tabletti pois.

Lain mukaan tämäntapainen yhteydenpidon rajoittaminen on kiellettyä.

Hoitaja ovensuussa.
MOT:n haltuunsa saamasta kuvamateriaalista näkyy, miten henkilökunta toistuvasti tukkii Kalle Kaivannon asunnon ovensuun. Etualalla on Kaivannon tabletti ja kansio, joita hän käyttää kommunikointiin. Kansio näyttää olevan rikki.Tuija Kaivannon kotiarkisto

Voimankäytöstä ei löydy merkintöjä

Kaivantoa koskevia voimankäyttöä sisältäviä toimenpiteitä ei useimmiten ole merkitty rajoitustoimenpiteiksi, kuten lain mukaan kuuluisi tehdä. Ohjaajien voimankäyttöä on kuvattu päiväkirjauksissa useimmiten niukasti, kun taas Kaivannon väkivaltaisuutta tarkasti.

Esimerkiksi viime marraskuussa sattui tilanne, jossa Kaivanto meni toisen asukkaan huoneeseen ja alkoi repiä jouluvaloja alas.

Kun hän ei ole reagoinut sanalliseen kehotukseen, hoitaja otti hänet "käsikynkkään". Tämän jälkeen Kaivanto oli yrittänyt purra hoitajaa käteen, jonka seurauksena hoitaja repäisi itsensä irti siten, että Kaivanto kaatui ja ruhjoi alaselkänsä.

Tilannetta ei kirjattu rajoitustoimenpiteeksi, vaikka siinä on selvästi käytetty voimaa. Tapahtuneesta ei Tuija Kaivannon mukaan myöskään ole ilmoitettu hänelle, vaikka hänen poikansa on loukannut itsensä tilanteessa.

Kokonaan puuttuvien merkintöjen lisäksi MOT:n haltuunsa saama aineisto paljastaa puutteellisesti tehtyjä merkintöjä.

Tietoja puuttuu siitä, miten pitkään rajoitustoimenpidettä on käytetty, kuka valtaa on käyttänyt ja mihin lainkohtaan rajoitustoimenpiteen käyttö perustuu.

Selittämättömiä ruhjeita

Tuija Kaivanto on jo pitkään yrittänyt saada selvyyttä pojalleen tulleista ruhjeista. Niitä on löytynyt hänen kehostaan tasaisin väliajoin.

Vammojen syntyperän selvittämistä on vaikeuttanut se, että Kalle Kaivanto ei pysty kertomaan tapahtumista itse tai sanomaan, jos häntä sattuu johonkin.

Onnikoti Omenapuussa Tuija Kaivannon selvityspyyntöihin reagoitiin siten, että ohjaajia kehotettiin kirjaamaan mustelmien syntytilanteet tarkasti.

Tänään äiti jälleen laittanut viestiä mustelmasta, joka vasemman olkavarren sisäpuolella. Syyttää jälleen ohjaajia liian kovakouraisesta ohjauksesta ja uhkaa rikosilmoituksella. NYT TULEE LASKEA JOKAINEN MUSTELMA AAMUINILLOIN! (Ote päivämerkinnästä 13.9.2021)

Äidille tietoa ei kuitenkaan edelleenkään toimitettu. Myös päiväkirjauksissa mainintoja Kalle Kaivannolle syntyneistä vammoista on harvakseltaan.

Kuvakollaasi vammoista.
Osa ruhjeista, jotka Tuija Kaivannon mukaan ovat syntyneet Onnikoti Omenapuussa. Joulukuussa sattunut nilkan nyrjähdys ei kesään mennessä ollut täysin parantunut.Tuija Kaivannon kotiarkisto

Kaivannon tilanne kriisiytyi asteittain vuoden 2021 loppua kohden.

Lopulta viime joulukuussa Onnikoti Omenapuuhun tilattiin poliisi ja ambulanssi.

Tapahtumaketju käynnistyi eräänä päivänä, kun Kaivanto oli päässyt toisen asukkaan huoneeseen. Kirjausten mukaan hoitajat olivat päätyneet kantamaan Kaivannon käsistä ja jaloista pois ja sulkeneet hänet huoneeseensa.

Myöhemmin Kaivannon käytöksen on kirjattu muuttuneen niin vaikeaksi, että paikalle on pitänyt kahteen eri kertaan soittaa poliisi ja ensihoitajat. Kirjausten mukaan näin tehtiin yksikönjohdon määräyksestä.

Jälkimmäisellä kerralla Kaivanto otettiin ambulanssiin ja vietiin sen kyydillä myöhään illalla Kanta-Hämeen keskussairaalaan.

Kirjauksissa ei ole minkäänlaista mainintaa Kaivannolle tulleista vammoista tai häneen kohdistuneesta voimankäytöstä.

Vaikka Kaivanto on kannettu käsistä ja jaloista, hänet on suljettu huoneeseensa ja hoivakotiin on kutsuttu niin poliisit kuin ensihoitajatkin, tapahtumasarjasta ei ole kirjattu yhtään rajoitustoimenpidettä.

Pakkolääkittiinkö Kaivantoa?

Kaivannon omaisten käsitys joulukuun tapahtumien kulusta poikkeaa voimakkaasti Onnikoti Omenapuun henkilökunnan kirjauksista.

Kirjauksissa mainitaan, että Kaivanto ei ollut meinannut ottaa iltalääkkeitään raivoamisen takia, mutta lopulta lääkkeet on saatu kuitenkin annettua. Tämän tarkemmin asiasta ei kerrota.

Tuija Kaivannon tietojen mukaan tilanteeseen on sisältynyt kovaa voimankäyttöä.

"Äidin mukaan 3 hoitajaa istunut päällä ja koittanut lääkitä.Viittomia ei ilmeisesti oltu käytetty.Jatkossa olisi hyvä konfliktitilanteissa soittaa äidille, jota ei nyt tehty. Tilanne pyrittävä laukaisemaan lääkkeettömästi." (Lääkärin kirjaus sairaalan päivystyksessä)

Samana iltana äiti huomasi, että Kaivanto ontui ja aristeli toista jalkaansa. Myöhemmin lääkäri totesi nilkan nyrjähtäneeksi.

Poliisi päätyi selvittämään tapausta kuitenkin hoivakodin työntekijöiden näkökulmasta.

Kaksi hoivakodin työntekijää teki Kaivannosta rikosilmoitukset pahoinpitelystä. Lisäksi toinen työntekijä teki rikosilmoituksen jo aiemmin sattuneesta tilanteesta.

Rikosilmoitusten mukaan Kaivanto on muun muassa purrut ja potkinut hoitajia.

Poliisi lopetti kaikki esitutkinnat nopeasti, sillä poliisin mukaan on ilmeistä, että Kaivanto ei ymmärrä tekojensa seurauksia.

Mehiläisen päällikkö: tarpeetonta valtaa on käytetty

Mehiläisen Onnikotien laatupäällikkö Jonna Salomaa on myöntänyt, että Kalle Kaivannon hoidossa on ollut puutteita. Salomaa ja Tuija Kaivanto juttelivat aiheesta puhelimitse tänä keväänä. MOT on kuullut nauhoitteen keskustelusta.

- Onnikoti Omenapuun ympäristö on ollut Kallelle aivan väärä ja siellä yksikössä on ollut kaaos.

- Henkilöstön saatavuus on ollut iso ongelma, Salomaa kertoi.

Salomaan mukaan Kaivannon kanssa on käytetty "tarpeetonta valtaa".

- Ihan rehellisesti voin sanoa, että sellaista tarpeetonta vallankäyttöä on minun mielestä tapahtunut. Kun Kalle on riehakas ja iloinen ja sitten menee överiksi, niin siinä tilanteessa on nähty, että Kalle pitää siirtää omaan huoneeseen, että hän ei satuta ketään muuta. Se on ollut minun mielestä jotenkin liiallista.

Salomaan mukaan ohjaajat ovat myös pelotelleet Kaivantoa.

- Kun olen haastatellut ohjaajia, niin on käytetty esimerkiksi tällaisia ilmaisuja, että "jos puret mua, niin mä puren takaisin". No ei ole purtu takaisin, mutta on käytetty tuollaista ohjauksen tapaa, joka ei ole asianmukainen, Salomaa sanoo nauhalla.

MOT:lle Salomaa kertoo, ettei voi kommentoida millään tavalla yksityisyyden piiriin kuuluvia asioita tai edes vahvistaa kenenkään asiakkuutta Mehiläisen yksiköissä.

Mehiläisen johto: Kaikilta kolhuilta ei voi välttyä

Mehiläisen sosiaalipalveluiden toimialajohtaja Harri Pomell kertoo, että Omenapuussa on tehty paljon muutoksia viime marraskuun jälkeen. Yksikön johto on vaihdettu ja esihenkilöitä palkattu lisää.

Pomellin mukaan henkilökuntaa on myös koulutettu rajoitustoimenpiteiden käyttöön liittyvissä asioissa.

Pomell myöntää, että henkilöstöä on ollut vaikea saada yksikköön.

- Meillä on ollut vakituisten työntekijöiden määrä suhteessa liian alhainen, jotta pystyttäisiin hoitamaan asukkaita, joilla on erityistä ja runsasta avun ja tuen tarvetta. Tästä johtuen olemme pitäneet osaa asukaspaikoista tyhjänä.

Onnikoti Omenapuun kulkukartta rakennuksen seinässä.
Omenapuussa on yhteensä neljä ryhmäkotia ja paikat 40:lle henkilölle. Yksi ryhmäkodeista on lopettanut toimintansa tänä keväänä.Dani Branthin / Yle

Myöskään Pomell ei voi kommentoida yksittäisen asukkaan asioita julkisuudessa. Pomellin mukaan kaikki yksikössä syntyneet epäkohtailmoitukset ja -epäilyt on käyty läpi.

- Minulla ei ole tiedossa fyysistä kaltoinkohtelua, missä olisi voinut syntyä näitä sinun kuvaamia vammoja.

- Tavoitteena on se, että aina hoidetaan turvallisesti, mutta tietenkään kaikilta kolhuilta ja mustelmilta ei tämän tyyppisissä hoitoyksiköissä voida välttyä. Vaikeasti kehitysvammaiset henkilöt voivat toimia vahingollisesti itseään, ympäristöä tai muita kohtaan.

Pomellin mukaan rajoitustoimenpiteitä arvioidaan huolellisesti ja käytetään lain edellyttämien perusteluiden täyttyessä.

- Valitettavasti rajoitustoimenpiteiden dokumentoinnissa ja toteutuksessa koulutusta täytyy määrätietoisesti jatkaa.

Yleisellä tasolla Pomell sanoo, että uhkailu huoneeseen sulkemisella tai asukkaiden pelottelu ei ole asianmukaista.

Vuokrasopimus katkolle

Koska ongelmia Kaivannon hoidossa ei ole saatu ratkottua, Mehiläinen on muun muassa ehdottanut, että Kaivannolle tehtäisiin arvio tahdonvastaisesta erityishuollosta. Kansankielellä puhuttaisiin pakkohoidosta.

Jos Kaivanto olisi asetettu tahdonvastaiseen erityishuoltoon, hän ei olisi voinut jatkaa asumista Onnikoti Omenapuussa.

Arvio tehtiin lopulta tänä keväänä Kaivannon kotikunnan Pirkkalan pyynnöstä. Arvioinnin mukaan tahdonvastaisen erityishuollon kriteerit eivät täyty.

Kaivanto ei tutkintajakson aikana vaarantanut vakavasti omaa tai toisten terveyttä. Arviointiryhmän mukaan Kaivannon "tarvitsema hoito ja huolenpito voidaan järjestää avohuollossa pienessä ja rauhallisessa yksikössä".

Hiukan ennen arvioinnin valmistumista Mehiläinen päätyi kuitenkin ehdottamaan Kaivannon vuokrasopimuksen irtisanomista.

Omenapuun johdon mukaan syynä oli se, että ryhmäkodin, jossa Kaivanto oli ollut kirjoilla, palvelut lakkautettaisiin henkilöstöpulan vuoksi.

Kaivannon kotikunnan Pirkkalan näkemys oli se, että Kaivannon vuokrasopimus sanottiin irti "käyttäytymisen haasteiden vuoksi".

Tällä hetkellä Kalle Kaivanto asuu Pirkkalassa. Äiti kertoo tehneensä päätöksen hakea poika kotiin, kun hänet juhannustorstaina jälleen lähetettiin Omenapuusta Hämeenlinnaan keskussairaalan päivystykseen.

Äidin mukaan poika taantui hoivakodissa selvästi, mutta on Omenapuusta lähtemisen jälkeen alkanut palautua omaksi itsekseen.

- Jos puhun vähänkään Hämeenlinnasta, Kalle viittoo kotia ja on kauhuissaan tai alkaa itkeä. Jotain on tapahtunut ja kauan.

Onnikoti Omenapuun julkisivua.
Onnikoti Omenapuun toiminnassa aiemmin paljastuneet epäkohdat ovat saaneet laajaa julkisuutta. Muun muassa ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch raportoi sidotun pojan tapauksesta.Dani Branthin / Yle

Tuija Kaivanto on kannellut epäkohdista aluehallintovirastoon. Niin on tehnyt moni muukin. Kesäkuussa Etelä-Suomen aluehallintovirastossa oli vireillä kaikkiaan kahdeksan kantelu- ja valvonta-asiaa, jotka liittyvät Onnikoti Omenapuuhun.

Kaivannon kantelu on sen verran tuore, että se ei ole tässä joukossa mukana.

Jos sinulla on lisätietoja aiheesta tai haluat antaa jutusta palautetta, voit laittaa viestiä toimittajalle osoitteeseen jaakko.mantymaa@yle.fi.

Lue lisää Onnikoti Omenapuusta:

Päivät teipattuna tuoliin ja yöt kuormaliinoilla kiinni sängyssä - kehitysvammaisen pojan lainvastainen kohtelu ja pahoinpitely hoivakodissa sai jatkua vuosia

Poliisi ei aloita esitutkintaa Onnikoti Omenapuun tapauksesta Hämeenlinnassa - autistista poikaa kohdeltiin kaltoin vuosien ajan

Hämeenlinnan kaupunki lisää yksityisten sosiaalipalvelujen valvontaa - työhön palkataan laatukoordinaattori

Hämeen Sanomat: Hämeenlinnan kaupunki lätkäisi Mehiläiselle isoimman mahdollisen sopimussakon kohutun Onnikodin epäkohdista: "Luottamus vahvasti heikentynyt"

samedi 13 août 2022 11:30:00 Categories: MOT YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.