Äärimmäisistä lämpötiloista on annettu alueellinen varoitus jo kahdesti kesän aikana. " /> Äärimmäisistä lämpötiloista on annettu alueellinen varoitus jo kahdesti kesän aikana. " />

YLE


Tämän vuoden heinäkuu on ollut Englannin mittaushistorian kuivin sitten vuoden 1935, kertoo Britannian ilmatieteen laitos Met Office Reutersin mukaan. Keskimääräinen sademäärä on ollut 23,1 millimetriä eli noin 35 prosenttia normaalista.

Met Office antoi alueellisen varoituksen äärimmäisen kuumista lämpötiloista seuraavan neljän päivän ajaksi. Varoitus annettiin ensimmäisen kerran aiemmin kesällä, kun lämpötilat nousivat paikoin yli 40-asteisiksi.

Myös Thames-joki on kuivunut poikkeuksellisen paljon tänä vuonna. Ympäristönsuojelijoiden mukaan joen alkulähde on kuivunut pitkälle alavirtaan ja sen pinta on epätavallisen matala, sanoo River's Trust -ympäristönsuojelujärjestön johtaja Alisdair Naull.

Thames on 356 kilometriä pitkä kulkien Gloucesterista Lounais-Englannista Lontoon halki aina Pohjanmerelle saakka.

Etelä-Englannissa kaksi vesilaitosta on väliaikaisesti rajoittanut asiakkaidensa kasteluletkujen ja sadettimien käyttöä. Lontoon alueella yli 15 miljoonan asukkaan vedenjakelusta vastaava Thames Water on kertonut suunnittelevansa vastaavia rajoituksia.

Readingin yliopiston Ilmastoasiantuntija vesitutkija Hannah Cloken mukaan rajoitukset opettavat säännöstelemään vedenkulutusta, mutta ilmastonmuutosta ehkäisevät toimenpiteet ovat entistä tärkeämpiä.

- Jos sadetta ei saada elokuuksi ja talvesta tulee kuiva, saatamme olla pahassa pulassa ensi keväänä ja kesänä, kun vesivaroja ei ole lainkaan jäljellä, Cloke sanoo.

Lue lisää:

Hollantiin julistettiin vesipula - maatalouden vedenkäyttöä ja jokilaivaliikennettä rajoitetaan

Helteet ja kuivuus verottavat satoa Euroopassa - professori: "Ne tulivat pahaan aikaan, koska viljamarkkinat olivat valmiiksi epävakaat"

samedi 13 août 2022 00:01:00 Categories: YLE ilmastonmuutos

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.