Ilta Sanoma

15 kuvaa todistaa, että 70-luvun muoti on edelleen kuumaa.

70-luku on aina muodissa!

70-luku on aina muodissa! Kuva: Shutterstock, Instagram

Siinä, missä ysärimuodin ja nollaritrendien paluu jakoi mielipiteitä, näyttäisi olevan olemassa yksi vuosikymmen, jonka muotia rakastetaan vuodesta toiseen.

Kyseessä on leveiden lahkeiden, sinisten farkkujen ja ruskeiden sävyjen kultainen vuosikymmen eli 70-luku.

Listasimme 7 trendiä, joita rakastamme edelleen yhtä paljon kuin 50 vuotta sitten.

Voiko 70-luvusta edes puhua mainitsematta leveitä lahkeita? Leveät lahkeet päihittävät pillifarkut myös vuonna 2020-luvulla.

Perusvärien lisäksi voit päräyttää kirkkaan oransseilla tai pinkeillä pöksyillä.

Paluu maan pinnalle! Maanläheiset ruskean sävyt näyttävät nyt vähintään yhtä trendikkäiltä kuin viisi vuosikymmentä sitten.

Todellinen klassikko, joka ei koskaan poistu muodista. Tummansiniset farkut näyttävät tyylikkäältä vuodesta toiseen.

Klassisten vaatekappaleiden lisäksi 70-luvun muoti sisälsi leikkisiä värejä ja villejä printtejä. Leveälahkeisiin printtihousuihin ja villikuosisiin mekkoihin pukeudutaan myös 2020-luvulla.

Puoli naamaa peittävät valtavat aurinkolasit näyttävät edelleen trendikkäiltä. Edes värikkäät linssit eivät ole hävinneet mihinkään. Kaiva siis kaapin perältä 70-luvun suosikkiarskasi ja tuo ne tähän päivään!

Jos tummansiniset farkut kyllästyttävät, vaihda ne tummansinisiin farkkuhaalareihin. Alle sopii esimerkiksi t-paita tai poolopusero. Tästä asusta ei 70-luvun fiilistä puutu!

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä mainittakoon 70-luvun hippikukkakuosit, jotka näyttävät uskomattoman trendikkäiltä myös 2020-luvulla. Tummaa taustaa vasten värikäs kukkakuosi pääsee oikeuksiinsa.

Lue lisää: 70-luku on täällä taas! Kokosimme 11 kuvaa, joiden kanssa voit suunnata suoraan kampaajalle

Ilta Sanoma
vendredi 12 août 2022 23:00:00 Categories: Ilta Sanoma Tyyli

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.