Ilta Sanoma

Kauhajokelainen mies saa vuodessa noin 200 euroa vesimaksujen palautuksia, koska hän käyttää kotonaan niin vähän vettä. Hän ei esimerkiksi käy juuri koskaan kotona suihkussa tai saunassa.

Kuva: Ilkka Laitinen

Hintojen huidellessa pilvissä monet etsivät kiivaasti keinoja säästää menoistaan.

Taloussanomiin yhteyttä ottanut Kauhajoella asuva mies on esimerkiksi keksinyt säästää kodin vesimaksusta käymällä uimahallissa joka päivä, kun se on auki.

Mies maksaa vesimaksuennakkoa 20 euroa kuukaudessa, mutta koska vettä kuluu niin vähän, hän saa maksusta palautuksia noin 200 euroa vuodessa.

Hän kertoo, ettei uimahallikäyntien takia yleensä käytä kotonaan suihkua.

Miehellä on uimahalliin erityisliikuntakortti, joka maksaa 80 euroa vuodessa.

- Siinä säästää todella paljon vettä ja myös sähköä, kun ei tarvitse käydä ikinä saunassa kotona.

Veden säästämisen lisäksi uimahallissa käynnistä on toki muutakin iloa.

- Siellä näkee kavereita ja voi viettää järkevällä tavalla vapaa-aikaa.

Hän vinkkaa, että myös senioriliput uimahalleihin ovat yleensä edullisia.

Normaalihintaisilla lipuilla säästöä tulee jo huomattavasti vähemmän. Perushinnaltaan vuosilippu Kauhajoen uimahalliin maksaa aikuiselle 245 euroa ja eläkeläisille, opiskelijoille ja 16-18-vuotiaille 175 euroa.

Mies kertoo käyttävänsä kotonaan lähinnä kylmää vettä.

- Käsien pesuun, pölyjen pyyhintään ja astioiden huuhteluun ei tarvitse välttämättä käyttää kuumaa vettä. Silloin harvoin, kun kotona tarvitsee lämmintä vettä, sitä täytyy valuttaa hanasta jonkin aikaa ja tämän hukkaveden otan yleensä talteen.

Pienilläkin asioilla voi vaikuttaa energiankulutukseen.

- Ne ovat sellaisia itsestäänselviä asioita, että pesee täysiä koneellisia pyykkiä ja mielellään pitää kotona vain yhtä valoa päällä kerrallaan.

Vaatteita hän pesee kerran viikossa, lakanoita ja pyyhkeitä noin 3-4 viikon välein.

Hintojen noustua mies on tehnyt myös suurempia ratkaisuja. Hän kertoo myyneensä hiljattain autonsa pois säästösyistä.

- Tässä on se hyvä puoli, että harrastan pyöräilyä, joten 50 kilometrinkään matka ei tunnu missään.

Motivan vuonna 2020 tekemän selvityksen mukaan vedenkulutus kerros- ja rivitaloissa on henkilöä kohti keskimäärin 120 litraa/henkilö vuorokaudessa.

Jos vedestä laskutettiin kulutuksen mukaan, kulutus oli 119 litraa/ henkilö vuorokaudessa. Talouksissa, joissa vesimaksu ei perustunut huonekohtaisesti mitattuun kulutukseen, veden kulutus oli 129 litraa/henkilö vuorokaudessa.

Käytetystä vedestä keskimäärin 65 prosenttia oli kylmää ja 35 prosenttia lämmintä vettä. Kyselyyn vastanneilla suurin osa vedestä, 43 prosenttia, kului hygienian hoitoon. Pyykinpesuun taas kului 11 prosenttia ja WC:n käyttöön 10 prosenttia vedestä. 80 prosenttia kyselyyn vastanneista oli omakotitaloasukkaita.

Oletko sinä keksinyt säästökeinoja, joista haluaisit kertoa? Ota yhteyttä toimitukseen WhatsAppilla numeroon 040 660 9019 tai sähköpostitse: taloussanomat@sanoma.fi.

Ilta Sanoma
jeudi 11 août 2022 21:30:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.