Ilta Sanoma

Tällä viikolla on tavanomaista lämpimämpää säätä. Paikalliset sadekuurot ovat mahdollisia.

Torstaista eteenpäin päästään päivisin ylimmillään hellelukemiin Etelä- ja Keski-Suomessa.

Torstaista eteenpäin päästään päivisin ylimmillään hellelukemiin Etelä- ja Keski-Suomessa. Kuva: Anni Ågren / Lehtikuva

Lähipäivät ovat Suomessa poutaisia ja lämpimiä, mutta yöt ovat viileitä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Tiistain vastaisena yönä lämpötila käy maan pinnalla pakkasella todennäköisesti Lapissa mutta mahdollisesti maan länsiosassa asti.

Tiistaina päivällä lämpötilat nousevat korkeimmillaan 20-23 asteeseen. Tosin Lapissa päivän korkeimmat lämpötilat liikkuvat 15-20 asteessa.

Keskiviikon vastaisena yönä hallaa voi yhä esiintyä Lapissa. Päivällä lämpötilat liikkuvat 18-23 asteessa koko maassa.

Torstaista eteenpäin päästään päivisin ylimmillään hellelukemiin Etelä- ja Keski-Suomessa. Lapissa lämpötilat liikkuvat loppuviikolla päivisin 20 asteen tuntumassa.

Maan pohjoisosassa tulee sateita ajoittain tiistaina, keskiviikkona ja torstaina.

-?Päivä päivältä lähtee lämpenemään, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta.

Perjantaina maan eteläosassa on hellettä. Lämpötila on 25-27 astetta.

-?Lauantaina ja sunnuntaina tilanne näyttää jatkuvan samanlaisena. Maan eteläosassa ja todennäköisesti myös keskiosassa on hyvin lämmintä ilmamassaa. Pohjoisessa ja Lapissa on viileämpää.

Lauantaina ja sunnuntaina maan etelä- ja keskiosassa on yli 25 astetta.

Viikonloppuna sadekuuroja voi tulla maan keskivaiheilla ja pohjoisessa.

Valta kertoo, että tiistaina ja keskiviikkona lämpötilat ovat lähellä elokuun tavanomaisia lämpötiloja.

Loppuviikko näyttää selkeästi tavanomaista lämpimämmältä maan etelä- ja keskiosassa. Etelässä voi olla jopa viisi astetta tavanomaista lämpimämpää. Lapissa lämpötila on lähellä tavanomaista.

Valta kertoo, että normaalisti elokuun puolivälissä keskilämpötila lähtisi laskemaan, ja ilmat alkaisivat viilenemään.

-?Täyttä kesää on vielä tämä viikko, Valta sanoo.

Tällä viikolla sataa vähemmän kuin tavallisesti tähän aikaan vuodesta.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus julkaisi 4. elokuuta uuden kuukausiennusteen, jonka mukaan tavallista lämpimämpi sää jatkuu myös 15. elokuuta alkavalla viikolla.

Forecan päivystävä meteorologi Joanna Rinne kertoi 5.8. Ilta-Sanomille, että 15. elokuuta alkavalla viikolla maan pohjoisosassa on hieman tavanomaista sateisempaa. Silloin viikon keskilämpötila on keskiarvoa korkeammalla.

Sää on vielä heikosti ennustettavissa 22. elokuuta ja 29. elokuuta alkaville viikoille.

-?Näyttää kuitenkin siltä, että ajankohtaan nähden lämmin sää saattaisi jatkua Suomessa.

Ilta Sanoma
mardi 9 août 2022 10:35:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.