Suomen tennistähti Ruusuvuori kohtaa seuraavaksi Puolan Hubert Hurkaczin toistamiseen viikon sisään." /> Suomen tennistähti Ruusuvuori kohtaa seuraavaksi Puolan Hubert Hurkaczin toistamiseen viikon sisään." />

YLE


Suomen Emil Ruusuvuori on voittanut Sveitsin Stan Wawrinkan Kanadassa Montrealin ATP-Masters -turnauksen miesten kaksinpelin avauskierroksella. Ruusuvuori päihitti kolminkertaisen grand slam -voittaja Wawrinkan runsaat kaksi tuntia kestäneessä ottelussa erin 6-3, 3-6, 6-3.

- Tosi siisti voitto. Olen kuitenkin seurannut Stania ja hänen matkaansa pikkupojasta asti, kun hän voitti kolme grand slamia. Älyttömän hyvä pelaaja ja on hirveä kunnioitus häntä kohtaan, Ruusuvuori sanoi ottelun jälkeen.

Sade siirsi ottelun alkua neljällä tunnilla. Ruusuvuori mursi avauserässä heti vastustajansa syötön, hoiti omat syöttövuoronsa ja paketoi erän 40 minuutissa lukemin 6-3.

Toisen erän viidennessä pelissä Ruusuvuori mursi Wawrinkan syötön, mutta menetti kahdessa seuraavassa syöttövuorossaan omansa. Kämmenlyöntiään selvästi parantanut Wawrinka käänsi 2-3-tappiotilanteen ja rynni siitä erävoittoon numeroin 6-3.

Kolmannessa erässä ja sen kuudennessa pelissä Ruusuvuori käytti neljännen murtopallonsa siirtyen ratkaisevaan 4-2-johtoon. Ruusuvuoren toinen ottelupallo 5-3-johtotilanteessa toi loppuratkaisun, erä suomalaiselle 6-3.

Emil Ruusuvuori spelar tennis.
Emil Ruusuvuori on maailmanlistalla sijalla 44.IMAGO/tennisphoto.de/ All Over Press

Ruusuvuori piti ottelua hyvätasoisena.

- Pienestä oli kiinni. Sain vähän nostettua syötön tasoa kolmanteen erään, ja tuntuu, että se oli ratkaisevaa tänään, että sai muutaman pisteen enemmän ilmaiseksi.

- Toisessa (erässä) hän pääsi turhan paljon painamaan omalla voimallaan. Tosi hyvät fiilikset tuollaisen matsin jälkeen, Ruusuvuori kuvaili.

37-vuotias kolminkertainen Grand Slam -turnausvoittaja Wawrinka palailee kilpakentille jalkaleikkauksen jäljiltä ja hänen maailmanlistasijoituksensa on tällä hetkellä 322. Wawrinka on hävinnyt nyt kuusi seitsemästä viimeisestä pääsarjaottelustaan.

"Lähdetään kaatamaan uudestaan"

Seuraavaksi Ruusuvuori saa vastaansa Puolan Hubert Hurkaczin, jonka hän voitti viime viikolla Washingtonin ATP500-turnauksessa. 25-vuotias Hurkacz on maailmanlistan sijalla 10.

- Hän tulee varmasti aika kuumana. Oli hyvätasoinen matsi viime viikolla häntä vastaan. Hän teki aika paljon virheitä, joten nyt hän yrittää varmasti tehdä kaiken mahdollisen ja valmistautua ja parantaa.

- Hän on kuitenkin top 10 -pelaaja, mutta lähdetään kaatamaan uudestaan samoilla taktiikoilla, Ruusuvuori suunnitteli.

Lue lisää:

Emil Ruusuvuorelle yksi uran kovimmista voitoista - maailmanlistan 11:s, Hubert Hurkacz, kumoon kahdessa erässä

Elämänsä tennistä pelaavan Harri Heliövaaran valmentaja uskoo, että suomalainen on vasta pääsemässä vauhtiin: "isot voitot vielä mahdollisia"

Kaapista tullut venäläinen tennistähti Daria Kasatkina kerää ihailua maansa aktivisteilta ja urheilijoilta: "Tämä on ensimmäinen kerta"

mardi 9 août 2022 10:31:37 Categories: YLE tennis

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.