Ilta Sanoma

Miesten kolmiloikan SM-finaali huipentui kisan viimeisellä hypyllä.

Topias Koukkala jäi jälleen himmeille mitaleille Kalevan kisoissa.

Topias Koukkala jäi jälleen himmeille mitaleille Kalevan kisoissa. Kuva: Mika Kanerva / Aamulehti

Joensuu

Yksi Joensuun Kalevan kisojen hienoimmista hetkistä nähtiin miesten huippujännittävän kolmiloikkakisan loppuhetkillä.

Topias Koukkula oli tarrannut kiinni uransa ensimmäiseen SM-kultaan venyttämällä viimeisen loikkansa kauden parhaaseen tulokseensa 16,01. Vauhdinottosuoran päässä omaan kuudenteen hyppyynsä valmistautui kuusinkertainen Suomen mestari Simo Lipsanen.

Koukkula johti itse huumaantuneena jännäriä seurannutta Joensuun keskuskentän yleisöä kannustamaan Lipsasta huippusuoritukseen.

- Siinä salaa mielessä toivoin, että jos nyt ei menisi ohi, Koukkula naureskeli kisan jälkeen.

Mutta niin Lipsanen vain ohi meni. 26-vuotias Suomen pitkäaikainen kolmiloikkakuningas jysäytti 16,24 ja vei kultamitalin Koukkulan nenän edestä.

Himmeämmät mitalit ovat Lipsasen ikätoverille Koukkulalle SM-kisoista tuttua huttua. Nyt häneltä löytyy palkintokaapistaan kaksi hopeaa ja kolme pronssia.

- Nämä oli yhdeksännet Kalevan kisat, ja aika monesti on tuo kaveri ollut edellä. Nyt oli lähellä, mutta niin se vain sieltä väänsi ohi.

- Pikkaisen kyllä jänskätti tuon vikan loikan jälkeen. Oli vähän semmoinen tunne, että nyt tai ei koskaan. On tässä näitä väännetty, ja nyt oli mestaruus lähimpänä, mutta katsotaan. Ehkä vielä joku päivä, Loukkala sanoi.

Upeaa urheiluhengen osoitustaan Loukkala kommentoi vaatimattomasti.

- Hyvään urheiluhenkeen kuuluu kannustaminen, sillä saadaan aikaan hieno kisa. Tuo on ollut tapana minulla. Ei ruveta taputtamaan väärään tahtiin, vaan kannustetaan totta kai, Koukkula totesi.

Lipsanen kiitteli myös vuolaasti kovaa kilpakumppaniaan.

- Ison kiitoksen annan Topiakselle. Tuskinpa olisi pystynyt tuommoista tekemään jos Topias ei olisi mennyt ohitse. Pitää ainakin kahvit tarjota, Münchenin EM-kisoihin seuraavaksi matkaava Lipsanen sanoi.

Ilta Sanoma
dimanche 7 août 2022 19:50:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.