Ilta Sanoma

Asiantuntija kertoo, miksi menneisyyden ihastuksesta voi olla vaikea päästä yli.

Toisinaan on mukavaa paeta mielessään muistoihin - jatkuva menneiden vatvominen vie kuitenkin kohtuuttomasti energiaa.

Toisinaan on mukavaa paeta mielessään muistoihin - jatkuva menneiden vatvominen vie kuitenkin kohtuuttomasti energiaa. Kuva: Shutterstock

Palaatko mielessäsi yhä uudelleen tietyn ihmisen luo?

Kyseessä on kenties vanha työpaikkaihastus tai lomaromanssi, joka on jäänyt kummittelemaan mielesi perukoille.

Tunne voi hämmentää varsinkin, jos kaipuun kohdetta ei edes tunne kunnolla - tai jos suhde ei ollut vakava tai pitkä.

Parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Jonna Närhen mukaan jokaisella saa olla näitä mukavia muistojen hahmoja, joiden luokse voi hetkeksi paeta mielessään.

Huolestuttavaa kuitenkin on, jos menneisyyden romanssit pyörivät mielessä jatkuvasti, tai niitä alkaa vertailla nykyiseen kumppaniin.

Parisuhdeterapeutti Jonna Närhen mukaan jatkuva menneiden muistelu vie ihmiseltä valtavasti voimavaroja.

Parisuhdeterapeutti Jonna Närhen mukaan jatkuva menneiden muistelu vie ihmiseltä valtavasti voimavaroja. Kuva: Eliel Arkki

Närhen mukaan on 3 yleistä syytä sille, miksi joihinkin jää roikkumaan.

Kaikista koukuttavampia Närhen mukaan ovat ihmiset, joita emme tunne kunnolla - esimerkiksi lyhyeksi jäänyt tapailusuhde tai vanha ihastus.

Jos et tiedä kivan oloisesta tyypistä jotain asiaa, kuvittelet herkästi puuttuvat palaset juuri toiveidesi mukaiseksi.

- Usein mielessä pyörivä tyyppi on sellainen fantasiaihminen, jonka kanssa et jaa arkea ja josta et tiedä faktoja. Täten voit luoda hänestä mielessäsi ihan millaisen vain, Närhi selittää.

Oikea ihminen ei koskaan pysty vetämään vertoja tällaisille mielen muovaamalle fantasiahahmoille. Siksi on epäreilua verrata omaa kumppaniaan mielessä pyöriviin ihastuksiin.

Takavuosien ihastuksiin pätee myös sanonta "aika kultaa muistot". Haluamme usein muistaa vain hyvät asiat ihastuksemme kohteesta.

- Ihastumisen ja rakastumisen aiheuttamat hormonit ovat sellaisia, että ne koukuttavat. Toiset jäävät siten sellaiseen koukkuun, että he ihastuvat ihastumisen tunteeseen, Närhi pohtii.

Tämä saattaa johtaa siihen, että vanhat suhteet palaavat mieleen aina siinä vaiheessa, kun uuden parisuhteen alkuhuuma laantuu.

- Ihminen palaa siihen tunteeseen, että sen yhden ihmisen kanssa oli niin ihanaa - ehkäpä yksinkertaisesti siitä syystä, että suhde ei ollut riittävän pitkä ja siitä puuttui tyystin arki ja velvollisuudet.

Erityisesti nuoruuden ensirakkauksien kohdalla hormonit hyrräävät kovasti. Tälloin voi tuntua, ettei kukaan koskaan saa minulle enää tällaista ihanaa oloa.

- Ei ole tarvinnut miettiä kuka vie roskapussin ulos tai lapsen hoitoon. Kun suhteessa ei kohtaa käytännön asioita, toisesta voi helposti tulla omassa mielessä maailman paras ihminen.

Yksi kiperistä tilanteista on se, jos suhde ei saa kunnollista päätöstä, vaan se loppuu esimerkiksi olosuhteiden pakosta. Silloin on todennäköisempää, että toinen jää kummittelemaan ajatuksiin pitkäksi aikaa.

- Itselle voi jäädä silloin ajatus siitä, että tästä olisi voinut tulla jotain, Närhi toteaa.

Mukaviin muistoihin palaamisesta ihminen saa hetkellistä mielihyvää, joka koukuttaa huumeen tavoin. Se tekee irrottautumisesta vaikeaa:

- Mitä enemmän ajattelemme toista ihmistä ja tilanteita, joissa olemme olleet hänen kanssaan yhdessä, sitä enemmän vahvistamme aivojemme hermoratoja, jotka johtavat hänen luokseen.

Närhen mukaan ajatukset täytyy suunnata muualle ja löytää uusia hermoratoja, joita lähtee vahvistamaan. Vain silloin on mahdollista irrottautua kemiallisesti menneisyyden haamuista.

- Tärkeää olisi opettaa omalle keholle, miten mielihyvähormoneja voi saada ilman tätä henkilöä. Esimerkiksi liikunnasta saatu endorfiini on hyvä tähän tarkoitukseen.

Oleellista on haastaa omia ajatuksia ja tarkastella faktoja ihmisestä. Onko jokin ajatus totta, vai onko se todellisuudessa minun itseni luoma?

- Esimerkiksi sosiaalisen median kautta voi saada hieman vihiä siitä, millainen ihastuksen kohde on nykyään ja olisiko edes teoriassa mahdollista olla yhdessä, Närhi ehdottaa.

Viimeisimpänä puhdistautumiskeinona Närhi mainitsee kirjoittamisen:

- Kahdenkymmenen minuutin ajan voi antaa tunteiden ja ajatusten ryöpytä miettimättä lainkaan oikeinkirjoitusta. Ennen jokaista kirjoitushetkeä olisi hyvä miettiä, minkä ongelman tällä tekstillä tahtoisi ratkaista.

Jos mielessä kummittelevat ihmiset tästä huolimatta haittaavat elämää, voi harkita ammattiavun hakemista.

- Jatkuva vanhojen muistelu vie ihmiseltä valtavasti voimavaroja ja energiaa. Pahimmassa tapauksessa saattaa jäädä se oikea elämä elämättä, Närhi tiivistää.

Ilta Sanoma
vendredi 5 août 2022 19:00:00 Categories: Ihmiset & suhteet Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.