Ilta Sanoma

Toimiko karhu huumoripäissään vai puhtaasti uteliaisuuttaan?

Taidetta vai silkkaa kauhua?

Puolitoista minuuttia ja yhden sekunnin kestävä mustavalkoinen video on varmasti erikoisimpia riistakameroiden Suomen salomailla kuvaamia.

Sisältö tuo mieleen surrealistisen tai ekspressiivisen taide-elokuvan.

Miksei myös kauhuelokuvan.

Pitkät kynnet heilahtelevat, hampaat irvistävät, kieli lipoo, kitalaki ammottaa, kasvien lehdet heilahtelevat yössä.

Juoni on lyhykäisyydessään tämä: karhu rusikoi riistakameraa pohjoisella Merikarvialla.

-?Ihmeteltiin, kun kamera ei lähetä enää mitään ja mentiin katsomaan, kertoo paikkakuntalainen mies.

Siitä on nyt useampi viikko. Syy lähetyskatkoon oli ilmiselvä.

-?Karhu oli mutustellut riistakameran.

Teonsana rusikoinut kuvaa ehkä paremmin karhun lähestymistapaa. Pyrkimys saattoi olla hellävarainen, mutta kuten vanha sanonta karhunpalveluksestakin todistaa, lopputulos oli kaikkea muuta.

-?Linssi rikki, antenni rikki, aurinkokenno rikki, rungossa reikiä, paikkakuntalainen mies luettelee.

-?Yksi valo siihen vielä syttyi.

Kun kortti laitettiin tietokoneeseen, karhun ja riistakameran kohtaamisesta saatiin elävää kuvaa.

Erittäin vauhdikkaasti elävää.

Videosta uutisoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.

Lehden haastattelema Luonnonvarakeskuksen (Luke) suurpetotutkija, tutkimusprofessori Ilpo Kojola arveli karhua motivoineen joko huvittelunhalu tai uteliaisuus.

Kojola ei ollut koskaan kuullut karhun suoranaisesti hyökänneen vihapäissään riistakameraa vastaan tai sen kimppuun.

Kojolan mukaan karhu tutkivat ympäristöään suullaan ja ovat luontojaan uteliaita.

Merikarvialainen mies kertoo riistakameran tarkoituksena olleen kuvata tapahtumia hirvien nuolukivellä.

Kameran tuntumasta lähtee maastoon neva, ja metsäalueella on peltoja.

Hän on nähnyt karhuja riistakameran kuvissa aikaisemminkin.

Ei kuitenkaan näin läheltä.

Karhujen harjoittamasta ilkivallastakin on Merikarvialla aikaisempia kokemuksia, kun ne ovat taputelleet uuteen arkkitehtuuriin peurojen ruokintakatoksia.

Ilta Sanoma
vendredi 5 août 2022 12:38:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.