Ilta Sanoma

Loukkaantuneita on pelastajien mukaan kymmeniä. Uhrien joukossa ei uskota olevan ulkomaalaisia.

Ainakin 13 ihmistä on kuollut yökerhossa syttyneessä tulipalossa Thaimaassa varhain perjantaiaamuna paikallista aikaa. Pelastusviranomaisten mukaan tulipalossa on lisäksi loukkaantunut nelisenkymmentä ihmistä.

Pelastushenkilöstöllä kesti noin kolme tuntia saada tulipalo hallintaan. Pelastajien julkaisemalla videolla näkyy, kuinka ihmiset pakenevat yökerhosta vaatteet tulessa ja taustalla näkyy valtava tulipalo.

Onnettomuuspaikka sijaitsee Sattahipin alueella Chonburin provinssissa 150 kilometriä maan pääkaupungista Bangkokista etelään. Viranomaiset uskovat, ettei uhrien joukossa ole ulkomaalaisia.

Thaimaan löyhä turvallisuuskulttuuri on herättänyt huolta jo pidempään, erityisesti maan lukuisissa yökerhoissa ja baareissa.

Esimerkiksi Bangkokissa 67 ihmistä kuoli ja yli 200 ihmistä loukkaantui yökerhossa syttyneessä tulipalossa uutena vuotena 2009. Yökerhon omistaja tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankilaan tulipaloon liittyen.

Ilta Sanoma
vendredi 5 août 2022 09:19:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.