Ilta Sanoma

Käräjäoikeuden mielestä työnantajalla ei ollut laissa tarkoitettua asiallista ja painavaa syytä lehtorin työsopimuksen irtisanomiselle.

Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi ammattikorkeakoulun maksamaan tuntuvat korvaukset.

Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi ammattikorkeakoulun maksamaan tuntuvat korvaukset. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Oppilaitosta yli 20 vuoden ajan palvelleen lehtorin irtisanominen opiskelijapalautteen vuoksi on käynyt kalliiksi Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:lle.

Kymenlaakson käräjäoikeus on tuominnut yhtiön korvaamaan lehtorille työsuhteen perusteettomasta päättämisestä 41?105 euroa ja oikeuskuluja yhteensä 15?353 euroa. Itä-Suomen hovioikeus ei myönnä ammattikorkeakoululle jatkokäsittelylupaa.

Nainen aloitti työnsä lehtorina elokuussa 1999, jolloin opinahjo oli vielä nimeltään Mikkelin ammattikorkeakoulu. Se ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulu yhdistettiin vuoden 2017 alussa yhtiövetoiseksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluksi eli Xamkiksi.

Työnantaja antoi lehtorille helmikuussa 2017 kirjallisen varoituksen väittämästään epäasiallisesta ja yhteistyökyvyttömästä käytöksestä työpaikalla. Varoitusta perusteltiin opiskelijapalautteella, jota oli annettu muun muassa tehtävien arvosteluaikataulusta.

Lehtori ihmetteli väitettä yhteistyökyvyttömyydestä, koska hänet oli äänestetty työpaikan työsuojeluasiamieheksi.

Työnantaja antoi lehtorille toisen varoituksen lokakuussa 2019. Syyksi ilmoitettiin epäasiallinen käytös erityisesti opiskelijoita kohtaan. Lehtori piti tätäkin varoitusta aiheettomana.

Työantaja viittasi toiseen varoitukseen irtisanoessaan lehtorin maaliskuussa 2020.

-?Työntekijä on laiminlyönyt työsuhteen velvoitteita, joista hänelle on annettu kirjallinen varoitus 28.10.2019. Työntekijä on käyttäytynyt toistuvasti epäasiallisesti, yhtiö perusteli lyhyesti irtisanomista.

Lehtori haastoi väittämänsä työsuhteen perusteettoman päättämisen vuoksi Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n Kymenlaakson käräjäoikeuteen.

Työantaja kiisti kanteen ilmoittaen, ettei lehtorin ammattiosaamista opettajana ole koskaan kyseenalaistettu. Ongelmia oli työantajan mukaan sen sijaan ollut toistuvasti vuorovaikutuksessa opiskelijoiden kanssa.

Lehtorin irtisanominen oli yllätys oikeudessa todistajana kuululle pääluottamusmiehelle, jolle oli tullut tunne, että lehtorista haluttiin päästä eroon. Pääluottamusmiehen mukaan lehtori oli nostanut esille ongelmana sen, että entistä heikompaa opiskelija-ainesta pääsee kouluun ja heidän eteenpäin vieminen vaatii kanaemomaista hoivaamista.

Todistajana esiintynyt kampuksen rehtori kertoi, että ammattikorkeakoulu-uudistuksen myötä rahoitus muuttui ja piti saada opiskelijoita. Rehtori myönsi aineksen olevan hänen kampuksellaan ehkä heikompaa kuin muualla, mutta kriteerit eivät voi kuitenkaan olla alempia.

Rehtorin mielestä lehtori oli napakka, vaativa, asiallinen ja oppilaiden tavoitettavissa oleva.

Kampuksen yksikön johtaja totesi osan opiskelijoista pitäneen lehtoria huippuhyvänä ja osa koki tulleensa nolatuksi. Johtaja mainitsi opiskelijoilta tulleen kommenttia, että vaihtavat opiskelupaikkaa, mikäli tilanne ei muutu. Tämän jälkeen johtoportaassa päädyttiin lehtorin irtisanomiseen.

Käräjäoikeus piti kumpaakin lehtorin saamaa varoitusta aiheettomana. Jälkimmäisen varoituksen osalta oikeus kiinnitti huomionsa siihen, ettei lehtorille kerrottu varoituksen antamisen yhteydessä pidetyssä kuulemistilaisuudessa opiskelijoiden nimiä eikä ongelmatilanteita yksilöity.

Työnantaja vetosi siihen, etteivät opiskelijat halunneet nimiensä tulevan lehtorin tietoon. Opiskelijat kantoivat huolta opintomenestyksensä puolesta.

-?Asiaa kokonaisuutena arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon, että (lehtori) on useiden vuosien ajan antanut satoja opiskelija-arvioita vuosittain. Edellä mainitut kielteiset palautteet muodostavat melko vähäisen osan kokonaispalautteesta. Lisäksi ne ovat opiskelijoiden subjektiivisesti kokemia asioita, oikeus perusteli.

Käräjäoikeuden mielestä työnantajalla ei ollut laissa tarkoitettua asiallista ja painavaa syytä lehtorin työsopimuksen irtisanomiselle.

Kymenlaakson käräjäoikeus velvoitti Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n korvaamaan lehtorille työsuhteen perusteettomasta päättämisestä 41?105 euroa ja maksamaan naiselle korvauksena oikeudenkäyntikuluista 15?117 euroa sekä asianosaiskuluista 235 euroa.

Lisäksi työantaja määrättiin korvaamaan Työllisyysrahastolle 8?071 euroa.

Itä-Suomen hovioikeus ei myönnä Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:lle jatkokäsittelylupaa. Käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi.

Ilta Sanoma
jeudi 4 août 2022 21:13:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.