Suomi nappasi EM-kisojen avauksesta kolme mitalia, kun Marika Teini ja Elias Kuukka täydensivät hienon suomalaispäivän ottamalla kumpikin pronssi" /> Suomi nappasi EM-kisojen avauksesta kolme mitalia, kun Marika Teini ja Elias Kuukka täydensivät hienon suomalaispäivän ottamalla kumpikin pronssi" />

YLE


Tove Alexandersson oli voittanut kaikki seitsemän suunnistuksen EM- ja MM-kisojen pitkän matkan kilpailua vuodesta 2016 lähtien. Ruotsalaistähden huikean menestysputken katkaisi torstaina Venla Harju, joka nappasi uransa ensimmäisen EM-kullan Viron Rakveressä järjestetyssä 12,9 kilometrin kilpailussa.

Hopealle jäänyt Alexandersson jäi Harjusta 17 sekuntia.

Harju oli kilpailun jälkeen häkeltynyt voitostaan.

- En meinaa uskoa, että riitti voittoon. Mitali oli sellainen haave. Tiesin, että siihen on mahdollisuudet, mutta en vieläkään oikein meinaa uskoa, että riitti voittoon. Ilmeisesti oli haastava maasto kaikille muillekin.

Harju on ensimmäinen suomalaisnainen, joka on voittanut EM-kultaa pitkällä matkalla. Minna Kauppi ja Heli Jukkola voittivat vuoden 2007 MM-kisoissa pitkän matkan kultaa keskenään täysin samalla ajalla. Myös Kirsi Boström, Outi Borgenström ja Liisa Veijalainen ovat yltäneet pitkän matkan MM-voittoihin.

Harju selvitti reitin kahdella virheellä. Hän sai ensimmäisen virheen korjattua nopeasti, mutta jälkimmäinen uhkasi hajottaa Harjun suorituksen.

- Toinen virhe tuntui sen verran isolta, että siinä meinasi pakka hajota sen jälkeenkin. Mutta keräsin itseni ja taistelin loppuun asti.

Kuuma keli ja naisille pitkähkö rata matka tekivät etenkin kilpailun lopusta raskaan.

- Kyllä siinä loppumatkasta aika sumussa meni, mutta jaksoin kuitenkin edetä ja ottaa rastit suoraan. Lopussa löysin vielä vähän loppukiriäkin.

Viron peitteinen ja raskas metsämaasto sopii suomalaissuunnistajille. Harjun mukaan suomalaiset ovat tottuneet heikkoon näkyvyyteen ja vaikeakulkuisiin paikkoihin.

Teini ja Kuukka täydensivät suomalaispäivän

Vuoden 2018 keskimatkan Euroopan mestari Marika Teini täydensi hienon suomalaisnaisten kilpailun kolmannella sijallaan.

Suomi oli naisten kilpailussa jopa kaksoisvoitossa kiinni, kun Teini johti kilpailua vielä yli minuutin erolla Harjuun 10,4 kilometrin väliaikarastilla. Lopussa Harju ja alkumatkasta virheisiin sortunut Alexandersson nousivat kuitenkin Teinin ohi. Teini jäi voittajasta lopulta 52 sekuntia.

Lisää suomalaismitaleita saatiin miesten kilpailusta, kun Elias Kuukka nappasi yllätyspronssia. Kuukka teki varsin nousujohteisen suorituksen, sillä hän oli ensimmäisellä väliaikapisteellä kuudentena ja toisella viidentenä. Kuukka kamppaili pronssista kovan norjalaisen Kasper Fosserin kanssa, ja oli maalissa 32 sekuntia ennen norjalaista. Ruotsin Martin Regborn ja Eskil Kinneberg juhlivat kaksoisvoittoa.

Elias Kuukka suunnistaa EM-pronssille Virossa.
Tampereen Pyrinnön Elias Kuukka onnistui.Mika Ilomäki / Suunnistusliitto

Harju iloitsi hienosta suomalaispäivästä.

- Kyllä Marikakin oli tyytyväisen oloinen. Tiedettiin etukäteen, että meillä molemmilla on mahdollisuudet mitaleihin, mutta se, että molemmat onnistuttiin, onhan se upeaa.

Harjun mukaan virtaa riittää vielä viikonloppuna kilpailtaviin keskimatkan kisaan ja viesteihin.

- Kyllä tuo suppasuunnistus on aika hauskaa. Sitä on varmaan vielä enemmän tulossa tulevissa kisoissa. Viestiin syttyy vielä vähän erilailla joukkuepanoksen takia.

Lue lisää:

Elisa Mattila suunnisti nuorten MM-kultaa sprintissä - metsäpalovaara muutti kisaohjelmaa

Suunnistuksen MM-mitaleita rohmunnut ja Tove Alexanderssonin päihittänyt brittitähti Megan Carter-Davies yllättää haastattelussa - puhuu suomea

Miika Kirmulan MM-finaalipaikka ei jäänyt kauas - "Viimeisellä pitkällä välillä pari miestä meni ohi"

jeudi 4 août 2022 21:12:07 Categories: YLE suunnistus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.