Ylen meteorologin mukaan rankkasateen osuessa kohdalle vettä voi sataa vuorokaudessa yli 50 millimetriä. Ilmatieteen laitos on antanut varoitukse" /> Ylen meteorologin mukaan rankkasateen osuessa kohdalle vettä voi sataa vuorokaudessa yli 50 millimetriä. Ilmatieteen laitos on antanut varoitukse" />

YLE


Lännestä saapuu perjantaiksi voimakas matalapaine tuoden mukanaan runsaita sateita ja voimakkaita ukkosia. Ylen meteorologin Elias Paakkasen mukaan sadetta saadaan lännessä jo aamulla. Perjantai-iltapäivästä lähtien vettä sataa paikoin rankastikin Varsinais-Suomesta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella.

Sadealueen etureunassa ukkostaa ja paikoin ukkospuuskat voivat olla voimakkaita.

- Ukkostaessa tuulenpuuskat voivat olla yli 20 metriä sekunnissa, Paakkanen sanoo.

Ilmatieteen laitos on antanut perjantaille sade- ja ukkosvaroituksen laajalti maan länsi- ja keskiosaan. Varoituksen mukaan perjantai-iltapäivästä lähtien vettä voi sataa rankasti, yli 20 millimetriä tunnissa. Ilmatieteen laitoksen mukaan liikenteessä on kohonnut vesiliirtovaara ja taajamatulvat ovat mahdollisia. Rajun ukonilman yhteydessä sähkökatkot ovat mahdollisia.

Paakkanen kuvailee sadealuetta hidasliikkeiseksi, eli se voi pysyä paikoillaan useita tunteja. Hänen mukaansa maan länsiosassa vettä voi sataa useita kymmeniä millimetrejä vuorokaudessa.

- Perjantain ja lauantain välisenä aikana voi paikoin sataa yli 50 millimetriä vettä. Puhutaan siis isoista kertymistä ja jos sellainen rankkasade osuu kohdalle niin tunnissakin voi tulla paikasta riippuen yli 20 millimetriä vettä. Sade on aaltoilevaa, eli välillä sataa hiljempaa ja välillä lujempaa.

Saderintama ei yllä perjantaina vielä maan etelä- ja itäosaan, jossa on ennusteen mukaan poutaista ja helteistä. Paakkasen mukaan lämpötila voi kohota maan etelä- ja itäosassa ylimmillään 28 asteeseen.

Itäosaan sateita lauantaina

Sadealue liikkuu lauantain vastaisena yönä hitaasti kohti itää. Maan itäosa saa oman osansa sateista lauantaina iltapäivästä lähtien. Vettä voi sataa paikoin 10-20 millimetriä, mutta suurimmat sadekertymät painottuvat joka tapauksessa länteen, sanoo Paakkanen.

Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen sateesta ja rajusta ukonilmasta myös lauantaille. Rajun ukonilman varoitus on voimassa maan itäosassa.

Sunnuntaiksi sää poutaantuu. Sadetta saataneen vielä maan pohjoisosassa, mutta etelä- ja keskiosassa maata on poutaa. Samalla sää viilenee ja lämpötila jää alle 20 asteeseen.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

jeudi 4 août 2022 19:45:00 Categories: YLE sää

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.