Ilta Sanoma

Ruokaviraston päätös yrityksen myyntituotteiden hävittämisestä oli omistajan mukaan syy selvitystilaan hakeutumiselle.

Sikabaarin toimitusjohtajan mukaan toimintaa olisi jatkettu ilman Ruokaviraston päätöstä.

Sikabaarin toimitusjohtajan mukaan toimintaa olisi jatkettu ilman Ruokaviraston päätöstä. Kuva: Hanna Matikainen/Lehtikuva

Ylivieskalainen elintarvikeyhtiö Sikabaarin Lihatuote on hakeutunut konkurssiin.

Yhtiön omistajiin kuuluvan Richárd Molnárin mukaan yhtiöllä ei ollut toimintaedellytyksiä Ruokaviraston kesäkuisen päätöksen jälkeen.

Ruokavirasto määräsi kesäkuussa yhtiön tuotteet tuhottaviksi, koska niiden elintarviketurvallisuudesta ei ollut takeita.

-?Päätös merkitsi tuotteiden hävittämistä kymmenien tuhansien eurojen arvosta, toimitusjohtaja Molnár kertoo.

Hänen mukaansa yrityksen kassa ei kestänyt tästä johtuvaa tilannetta, koska hävitetyistä lihoista tullut tappio oli liian suuri.

-?Valitettavasti emme pystyneet enää jatkamaan toimintaa kesäkuun lopun jälkeen. Työntekijöille on jaettu irtisanomisilmoitukset.

Sikabaarin Lihatuote on myynyt lihatuotteita vähittäismyyntiin eri puolille Suomea. Ruokaviraston päätös koski muun muassa lihasäilykkeitä, leikkeleitä ja grillimakkaroita.

Molnárin mukaan ilman Ruokaviraston päätöstä toimintaa olisi jatkettu. Vanhojen tilojen remontointi oli hänen mukaansa jo käynnissä.

Sikabaarin liikevaihto on pyörinyt viime vuodet alle miljoonassa eurossa.

Molnár on yksi yrityksen kolmesta omistajasta. Työntekijöitä on ollut loppuvaiheissa enää kaksi, kun parhaimmillaan työntekijöitä on ollut kahdeksan.

Yritys sai uusimmassa Oiva-raportissa huhtikuussa huonoimman mahdollisen tuloksen.

Raportissa mainittiin muun muassa tilojen ja laitteiden likaisuus, henkilökunnan huono käsihygienia, ylimääräinen tavara varastotiloissa ja puutteet pakkausmerkinnöissä.

Myös Sikabaarin myymälä on saanut viimeisimmässä raportissa huonoimman arvosanan. Sen raportti on helmikuulta.

Oiva-raportissa elintarvikevalvontaviranomaiset arvioivat yritysten elintarviketurvallisuutta.

Sikabaarin kohtalosta kertoi ensimmäisenä Keskipohjanmaa.

Ilta Sanoma
jeudi 4 août 2022 18:21:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.