Yleisurheilun Kalevan kisoissa Joensuussa ratkotaan tänä viikonloppuna Suomen mestaruuksien lisäksi myös paikkoja Münchenin EM-kisoihin." /> Yleisurheilun Kalevan kisoissa Joensuussa ratkotaan tänä viikonloppuna Suomen mestaruuksien lisäksi myös paikkoja Münchenin EM-kisoihin." />

YLE


Yle näyttää Jyväskylän MM-rallin kaikki erikoiskokeet suorana Areenassa 4.-7. elokuuta. Kaiken rallisisällön löydät osoitteesta yle.fi/mmralli.

Yle Areenaan on julkaistu uusi dokumenttisarja ralliautoilusta. The Flying Finns on neliosainen sarja ajamisen palosta, vauhdista ja kuoleman läsnäolosta.

Miten selvitä, kun tallikaveri kuolee tai itse joutuu vakavaan onnettomuuteen? Luvassa on ainutlaatuisia tarinoita rallimaailman sisältä. Rallilegendat Markku Alén, Timo Salonen, Ari Vatanen, Juha Kankkunen, Tommi Mäkinen, Marcus Grönholm, Rauno Aaltonen, Simo Lampinen ja Jari-Matti Latvala kertovat tarinansa.

Nuoren Kalle Rovanperän totuuden hetki koittaa kauden viimeisessä osakilpailussa. Kuljettajat tempaavat katsojat mukaan uransa voitonriemun ja tappion hetkiin.

Sarjan ovat ohjanneet Simo Sipola ja Tero Wolff. Katso kaikki jaksot alta tai Areenasta.

Jakso 1: Mestarit

Jakso 2: Tienraivaajat

Jakso 3: Kuolema

Jakso 4: Pelinappulat

Lue myös:

Jyväskylän MM-ralli välitetään Ylen kanavilla historiallisen kattavasti - katso tästä aikataulut ja lähetysajat

Tässä on vuoden 2022 Jyväskylän MM-rallin aikataulu ja reitti, joka tarjoaa paljon uutta katseltavaa - juhliiko Kalle Rovanperä näillä teillä voittoa?

Kalle Rovanperä vaitonaisena autonsa säädöistä kotikisaan, isä toivoisi pienempää hulabaloota - Esapekka Lapin mukaan Toyotan leirissä erimielisyyttä

jeudi 4 août 2022 18:16:05 Categories: YLE yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.