Kevään äkillisestä ulkopolitiikan suunnanmuutoksesta huolimatta historioitsija Teemu Keskisarja ei näe, että Suomen ulkopoliittinen rooli olisi me" /> Kevään äkillisestä ulkopolitiikan suunnanmuutoksesta huolimatta historioitsija Teemu Keskisarja ei näe, että Suomen ulkopoliittinen rooli olisi me" />

YLE


Historioitsija Teemu Keskisarja ei näe, että Suomen ulkopoliittinen rooli olisi Nato-päätöksen myötä muutoksessa. Hän uskoo Suomen jatkavan samalla tapaa kuin aikaisemmissakin liittoumissa.

Puolustusliitto saa Suomesta rauhallisen, tunnollisen ja vähäeleisen toimijan, Keskisarja uskoo. Sellaisen, millainen se tähänkin asti on ollut.

- Suomalaiset ovat minusta Euroopan rauhantahtoisin kansa. Vuosi 1918 on ainoa kerta, kun suomalaiset lähtivät vapaaehtoisesti pyssysille ampumaan toisiaan lumisessa metsässä, Keskisarja sanoo Ylen 8 minuuttia -ohjelmassa.

Historialliseksi leimattu Nato-päätös ei Keskisarjan näkemyksen mukaan ollut ennennäkemätön. Joitakin yhtäläisyyksiä on nähtävissä esimerkiksi Suomen äkilliseen päätökseen hakea turvaa natsi-Saksasta talvisodan jälkeen Neuvostoliiton yhä uhatessa.

- En tiedä, opettelevatko koululaiset 50 tai 100 vuoden päästä ulkoa Suomen Natoon liittymisen vuosilukua, tai riittääkö siitä aineistoa Kansallismuseon näyttelyyn, vai oliko se vain ohikiitävä pikkuseikka sotien, tautien ja lamojen lomassa, Keskisarja pohtii.

Hänen mielestään ei ole olemassa mitään johdonmukaista ulkopolitiikan pitkää aikajanaa, mikä saa hänet historioitsijana "ahdistuneeksi mutta myös rohkaistuneeksi".

- On sarja satunnaisia kaoottisia tapahtumia Pultavan taisteluista Porvoon valtiopäiviin, Sarajevon laukauksista Raatteen tiehen.

"Ei historia ole nykyisyyden käyttöopas"

Keskisarja ei näe kovinkaan hyödyllisenä sitä, että ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä tehdessä peilataan historiaan mahdollisten opetusten toivossa.

- Ei historia ole nykyisyyden käyttöopas. Eivät talousjohtajat tule sanomaan minulle, että "kiitos Teemu historiikistasi, uskalsimme ottaa sen ansiosta riskin kiinteistömarkkinoilla", Keskisarja sanoo.

Sen sijaan historia suhteellistaa nykyisiä kärsimyksiä.

- Meille keskisarjan ihmisille historia opettaa, että sodissa on yksi pikku vika: niissä sattuu jumalattoman vittumaisia asioita kansoille, ihmisistä puhumattakaan.

Arvoitus on, miksei oppi mene perille vallan kabineteissa.

- Putinille, Hitlerille, lukemattomille suurmiehille historian saatossa, historia opettaa, että voittoisalla sodalla pääset kansakunnan kaapin päälle ja maailmanhistoriaan Julius Caesarin rinnalle.

Katso tästä Teemu Keskisarjan koko haastattelu 8 minuuttia -ohjelmassa:

jeudi 4 août 2022 17:15:29 Categories: 8 minuuttia YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.