Ilta Sanoma

Marilyn Monroen kuoleman ympärillä on vellonut erilaisia huhuja läpi vuosien. Torstaina 4. elokuuta yhden kaikkien aikojen tunnetuimman elokuvatähden kuolemasta on kulunut 60 vuotta.

Marilyn Monroe kohutti eläessään niin elokuvarooleillaan kuin salasuhdehuhuillaankin.

Marilyn Monroe kohutti eläessään niin elokuvarooleillaan kuin salasuhdehuhuillaankin. Kuva: ZUMA / MVPhotos, Cecil Stoughton / White house / ZUMA / MVPhotos, SNAP / ZUMA / MVPhotos

Ikoninen Marilyn Monroe on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista elokuvatähdistä. Häntä ihannoidaan edelleen ja hänen tarinansa kiehtoo ihmisiä vuosi toisensa jälkeen.

Traagisesti 4. elokuuta 1962 kuolleen filmitähden poismenosta tulee torstaina kuluneeksi 60 vuotta.

Marilyn Monroe oli tunnettu vaaleista hiuksistaan.

Marilyn Monroe oli tunnettu vaaleista hiuksistaan. Kuva: Entertainment Pictures / ZUMA / MVPhotos

Marilyn Monroe eli Norma Jean Baker näytteli useissa Hollywood-elokuvissa ja hänestä tuli aikansa suurin seksisymboli.

Filmitähden glamourin takana piili kuitenkin rankka yksityiselämä, sillä Marilyn kärsi mielenterveysongelmista ja huonosta itsetunnosta.

Marilyn esitti usein elokuvissa seksikästä vaaleaverikköä ja sen vuoksi hänestä tuli aikansa seksisymboli.

Marilyn esitti usein elokuvissa seksikästä vaaleaverikköä ja sen vuoksi hänestä tuli aikansa seksisymboli. Kuva: Frank Worth / ZUMA / MVPhotos

Maailma suri, kun tieto filmitähden kuolemasta tuli ilmi. Marilyn oli löydetty makuuhuoneestaan kuolleena aikaisin aamulla sunnuntaina 5. elokuuta. Tähden on kerrottu olleen kuolleena monta tuntia ennen löytymistään.

Hän oli kuollessaan 36-vuotias ja kuolinsyyksi poliisit kirjasivat yliannostuksen ja mahdollisen itsemurhan. Kuolinsyyraporttiin kirjattiin myös sydämen vajaatoimintaan liittyvä keuhkoverisuonten tukos ja vähäinen turvotus.

Elottoman naisen kädestä on kerrottu löytyneen puhelimen kuulotorvi, jonka lisäksi hänen lähellään oli tyhjiä lääkepulloja. Marilyn söi tiettävästi ainakin unilääkkeitä.

Marilyn Monroe Golden Globe -gaalassa.

Marilyn Monroe Golden Globe -gaalassa. Kuva: SNAP / ZUMA / MVPhotos

Marilynin kuoleman ympärillä on vellonut huhuja ja juoruja tähän päivään asti. Oliko kyseessä itsemurha vai sittenkin onnettomuus? Villeimpien salaliittoteorioiden mukaan kyseessä olisi ollut murha.

Mitä siis filmitähden viimeisen vuorokauden aikana oikein tapahtui?

Ymmärtääkseen Marilynin viimeisen päivän tapahtumia, täytyy ymmärtää tiettyjä osia tähden yksityiselämästä.

Marilynin äiti sairasti paranoidista skitsofreniaa ja isäehdokkaita tytölle oli useita. Marilynin äiti antoi tämän jo pienenä kasvattivanhempien kasvatettavaksi ja nuori tyttö vietti lapsuutensa useissa eri sijaiskodeissa.

Aikuisena Marilyn kärsi riippuvuudesta lääkkeisiin ja alkoholiin, minkä vuoksi hän kirjautui hoitoon helmikuussa 1961 psykiatriselle klinikalle.

Tähden viimeisenä vuosina hänen psykiatrinaan toimi tohtori Ralph Greenson.

Marilynin elämää ja kuolemaa tutkineen kirjailija Anthony Summersin mukaan tohtori olisi kirjannut Marilynin reagoivan vahvasti tilanteisiin lapsuutensa hylkäämiskokemusten vuoksi.

Marilynin on myös kerrottu kärsineen seksisymbolin imagostaan, sillä hän olisi halunnut tulla tunnustetuksi vakavasti otettavana näyttelijänä.

Marilynilla huhuttiin myös olleen seksisuhde niin Yhdysvaltain silloisen presidentin John F. Kennedyn kuin tämän veljen Bobby Kennedyn kanssa.

Marilyn Monroe lauloi onnittelulaulun presidentti Kennedyn 45-vuotisjuhlissa.

Marilyn Monroe lauloi onnittelulaulun presidentti Kennedyn 45-vuotisjuhlissa. Kuva: Cecil Stoughton / White house / ZUMA / MVPhotos

Viimeiset päivänsä Marilyn vietti kotonaan. Filmitähti on kertonut olleensa riippuvainen puhelimestaan ja viimeisenkin vuorokauden aikana hän vietti paljon aikaa puhelimessa.

Kuolemaansa edeltävänä päivänä Marilynin on huhuttu puhuneen puhelimessa ystävänsä kanssa ja sanoneen, kuinka paljon hän rakasti Bobby Kennedyä, joka oli naimisissa.

Senaattori Robert F. Kennedy eli Bobby Kennedy.

Senaattori Robert F. Kennedy eli Bobby Kennedy. Kuva: Keystone Press Agency / ZUMA / MVPhotos

Ystävän mukaan Marilyn kuulosti puhelussa masentuneelta. Joidenkin tarinoiden mukaan Marilyn olisi yrittänyt puhelimitse tavoitella myös Bobby Kennedyä, mutta siinä onnistumatta.

Kuolinpäivän aamunaan Marilynin on kuitenkin kerrottu tulvineen energiaa. Hän oli osallistunut palavereihin ja suunnitellut tulevia projektejaan. Marilyn tapasi myös valokuvaaja Lawrence Schillerin ja keskusteli tämän kanssa tulevista valokuvauksista.

Marilynin psykiatri Greenson oli kuitenkin huolestunut tähden voinnista ja pyytänyt Marilynin taloudenhoitajaa Eunice Murrayta jäämään yöksi naisen luo.

Marilyn Monroe ikonisessa mekossaan, jota on tituleerattu maailman kalleimmaksi mekoksi.

Marilyn Monroe ikonisessa mekossaan, jota on tituleerattu maailman kalleimmaksi mekoksi. Kuva: SNAP / ZUMA / MVPhotos

Greenson on joidenkin lähteiden mukaan myöhemmin kertonut tietävänsä, miksi filmitähti oli kuolinpäivänään surullinen.

Tohtorin on väitetty kertoneen, kuinka filmitähdellä oli hiljattain ollut seksisuhteita erittäin vaikutusvaltaisten miesten kanssa.

Marilyn oli huhujen mukaan odottanut tapaavansa sinä iltana erään näistä vaikutusvaltaisista ihmisistä, mutta tapaaminen oli peruttu ja sen vuoksi filmitähti olisi ollut poissa tolaltaan.

Yhden viimeisistä puheluistaan Marilynin on kerrottu käyneen ystävänsä ja John F. Kennedyn langon Peter Lawfordin kanssa, joka oli soittanut pyytääkseen Marilynia päivälliselle. Filmitähti oli kieltäytynyt kutsusta väsymyksen vuoksi ja sopertaen kertonut käyvänsä nukkumaan.

Lawford oli huolissaan pyytänyt taloudenhoitajaa tarkastamaan filmitähden vointia, mutta taloudenhoitaja oli vakuutellut Marilynin voivan hyvin. Aamuyöllä taloudenhoitaja havahtui lukittuun makuuhuoneen oveen ja soitti tähden psykiatrille Greensonille pyytääkseen neuvoja.

Greenson neuvoi taloudenhoitajaa katsomaan ikkunasta. Silloin taloudenhoitaja näki Marilynin alastomana sängyn päällä.

Greenson saapui paikalle, rikkoi ikkunan ja löysi filmitähden kuolleena. Paikalle hälytetty henkilääkäri vahvisti tähden kuoleman hieman ennen aamuneljää.

Marilyn Monroe Lemmenloukku-elokuvassa.

Marilyn Monroe Lemmenloukku-elokuvassa. Kuva: SNAP / ZUMA / MVPhotos

Ei ole varmuutta, oliko Marilynin unilääkkeiden yliannostus vahinko vai tahallinen. Yleisesti teoriaa itsemurhasta pidetään oikeana.

Joidenkin väitteiden mukaan kuoleman taustalla olisi lääkärien tekemä virhe, jonka mukaan filmitähdelle olisi määrätty eri lääkärien toimesta yhteiskäytössä tappavasti vaikuttavia lääkkeitä.

Kuoleman ympärillä on vellonut myös pitkään salaliittoteorioita, joiden mukaan Marilyn olisi murhattu. Salaliittoteorioiden mukaan Kennedyn veljekset pelkäsivät Marilynin romuttavan heidän poliittiset uransa.

Huhujen mukaan Bobby olisi päättänyt suhteensa Marilynin kanssa, mihin filmitähti olisi vastannut uhkauksella tuoda ilmi tietämiään salaisuuksia.

Teorioille on haettu vahvistusta sillä, että Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI sensuroi tähden kuolinsyyhyn liittyviä asiakirjoja vuosikausien ajan.

Marilyn Monroe oli naimisissa kolmesti. Kuvassa viimeisin ex-aviomies Arthur Miller.

Marilyn Monroe oli naimisissa kolmesti. Kuvassa viimeisin ex-aviomies Arthur Miller. Kuva: Keystone Press Agency / ZUMA / MVPhotos

Marilyn Monroen hautajaiset järjestettiin Los Angelesin Westwood Villagen Memorial -hautausmaan kappelissa. Yksi Monroen entisistä aviomiehistä Joe DiMaggio järjesti hautajaiset, eikä hän päästänyt suurta joukkoa ihmisiä paikalle.

Ex-aviomies halusi päästää Marilynin kaikessa hiljaisuudessa viimeiseen lepopaikkaansa, sillä hiljaisuutta filmitähti oli miehen mukaan aina etsinyt.

Lähteet: Sanoma-arkisto, Yle, Vanity Fair

Netflix: The Mystery of Marilyn Monroe: The Unheard Tapes

Ilta Sanoma
jeudi 4 août 2022 09:45:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.