Jos oma sähköyhtiö kaatuu, ainoa vaihtoehto on etsiä itse uusi - niillä ehdoilla, joita muut myyjät tarjoavat. Oman sähköyhtiön vakautta kuluttaj" /> Jos oma sähköyhtiö kaatuu, ainoa vaihtoehto on etsiä itse uusi - niillä ehdoilla, joita muut myyjät tarjoavat. Oman sähköyhtiön vakautta kuluttaj" />

YLE


Ensin meni nurin Finergy Voima kesäkuussa 2021.

Vuoden lopussa talousvaikeuksiin kaatui Energia 247.

Viime viikolla Lumo Energia ilmoitti lopettavansa toimintansa ja pyrkivänsä myymään yhtiön asiakkaineen.

Sähkömarkkinalla ei tällä hetkellä ole mitään ennustettavuutta tai näkyvyyttä, Lumon toimitusjohtaja Otto Savasti sanoi Ylelle.

Yhtiöitä putoaa nyt markkinoilta pois poikkeuksellista tahtia eikä ole poissuljettua, että niitä kaatuu vielä lisää.

Näin arvioivat Energiaviraston johtaja Antti Paananen ja Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

- Sähkömarkkinoilla on nyt hyvin epävarma tilanne ja suuria hintaheilahteluita. Paljon riippuu siitä, miten yhtiöt ovat onnistuneet suojauksissaan ja miten niiden tase ja kassa kestävät suuria hintavaihteluita, Paananen sanoo.

Kestävätkö sähkönmyyjien kassat?

Toimintansa lopettaneet Finergy Voima, Energia247 ja Lumo Energia ovat kaikki myyntiyhtiöitä, joilla ei ole omaa sähköntuotantoa.

Niiden toiminta perustuu siihen, että ne ostavat sähköä tukkumarkkinoilta ja myyvät sitä kuluttajille.

Tukkumarkkinoilta hankittu sähkö on maksettava heti, mutta asiakkaita yhtiöt laskuttavat kulutuksen mukaan, eli maksut saadaan viiveellä.

Maksusaamisten odottelu vaatii, että yhtiöillä on kassassa riittävästi rahaa.

Kevyesti pyörivät myyntiyhtiöt voivat olla herkempiä markkinoiden epävakauksille, sanoo Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

- Myyntiyhtiöt hankkivat kaiken myymänsä sähkön tukkumarkkinoilta ja myyvät sen suhteellisen pienellä katteella vähittäisasiakkaalle. Heillä riskit voivat olla suhteessa suuremmat kuin sellaisilla yhtiöillä, joilla on paljon muuta toimintaa, kuten omaa energiantuotantoa, hän sanoo.

Kaikki sähköyhtiöt pyrkivät suojautumaan hintavaihteluilta johdannaismarkkinoilla, missä ne voivat lukita tukkumarkkinoilta ostamansa sähkön hinnan tietyksi ajaksi eteenpäin.

Sekin maksaa.

- Sähkön tukkuhinnan lisäksi myös yhtiöiden suojauskustannukset ja vakuuskustannukset ovat nousseet hyvin korkeiksi. Osa yhtiöistä on todennut, että riskit ovat liian suuret ja täytyy vetäytyä markkinoilta kokonaan, Leskelä sanoo.

Laki suojaa kuluttajaa

Mistä kuluttaja voi tietää, miten hyvin oma sähköyhtiö on onnistunut suojauksissaan ja kuinka vakaa se on?

Ei käytännössä mistään.

Jos oma sähköyhtiö yllättäen menee alta, ainoa vaihtoehto on tehdä itse uusi sopimus. Tämän tilanteen edessä on pian esimerkiksi osa Lumo Energian asiakkaista.

Samalla hinnalla sopimusta tuskin enää saa.

- Kuluttajan kannalta riski on siinä, että vanha sopimus voi olla hyvinkin edullinen, mutta uusi on aina sen hetken markkinahintatason mukainen, toteaa Energiaviraston Antti Paananen.

Laki kuitenkin suojaa kuluttajaa yllättävältä sähköjen katkeamiselta: jos sähköyhtiö lopettaa, paikallinen jakeluverkkoyhtiö toimittaa kuluttajalle sähköä kolmen viikon ajan. Sinä aikana on etsittävä itse uusi sähkönmyyjä.

Energiateollisuuden Jukka Leskelän mielestä kuluttajan ei kannata silti liikaa pohtia yksittäisten sähköyhtiöiden riskejä, sillä sähkönmyyjiä kyllä riittää.

Hänen mukaansa on selvää, että äärimmäisessä tilanteessa kaikki toimijat eivät pysty jatkamaan.

- Sähkön myyntitoiminta on samanlaista liiketoimintaa kuin mikä tahansa muukin. Joskus jokin kauppa joutuu lopettamaan, mutta tuotteita voi ostaa muista kaupoista.

Sähkön hinta ei hetkeen käänny laskuun

Näköpiirissä ei ainakaan ole, että sähkön hinta lähtisi lähiaikoina laskuun. Siitä kertovat sähkömarkkinoiden futuurihinnat, jotka heijastelevat tulevaa hintatasoa.

- Johdannaishintojen perusteella näyttää, että loppuvuosi ja ensi vuoden alku liikutaan vielä lähempänä 30 senttiä kilowattitunnilta, eli hyvin korkeissa hinnoissa, sanoo Energiaviraston Antti Paananen.

Ennustukseen sisältyy kuitenkin epävarmuuksia. Paljon riippuu esimerkiksi siitä, kuinka kylmä talvesta tulee, saadaanko Olkiluoto 3:n ydinvoimala suunnitellusti käyttöön ja miten kaasun saatavuus Euroopassa kehittyy.

Julkisuudessa on väläytelty jopa mahdollisuutta sähkön säännöstelyyn Suomessakin.

Paanasen ja Leskelän mukaan kuluttajien kannattaa kääntää katseensa ensisijaisesti omaan sähkönkulutukseensa.

- Kuluttajalla on kaikki syy pohtia omaa energiankäyttöään. Sopimukset ovat jo kallistuneet ja energialaskut suuremmat. Tämä tilanne ei ole kenellekään toimijalle sähkömarkkinoilla hyvä, Leskelä sanoo.

Voit keskustella aiheesta 4.8. klo 23 saakka.

Lue myös:

Sähköyhtiöistä valitetaan nyt ennätyksellisen paljon - kriisi sähkömarkkinoilla ruokkii osaltaan tyytymättömyyttä

Suomalaiset voivat joutua kärsimään sähkön säännöstelystä ensi talvena - paljon riippuu siitä, onko Olkiluodon ydinvoimala käytössä joulukuussa

Suomi pyytää pian kansalaisia vähentämään energian kulutusta: "Suihkussa enintään viisi minuuttia" - viimeksi vastaava kampanja oli 70-luvulla

Sähkön hintakatto saa asiantuntijoilta tyrmäyksen: sähkö myytäisiin naapurimaille ja Suomeen tulisi sähköpula

mercredi 3 août 2022 18:10:41 Categories: YLE sähkömarkkinat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.