Tartunta leviää herkästi joko suoraan linnusta toiseen tai tartunnan saaneen linnun eritteiden, virtsan ja ulosteen välityksellä. Sairautta kantav" /> Tartunta leviää herkästi joko suoraan linnusta toiseen tai tartunnan saaneen linnun eritteiden, virtsan ja ulosteen välityksellä. Sairautta kantav" />

YLE


Lappeenrannassa on löydetty Newcastlen tauti kahdelta kuolleelta kyyhkyseltä. Kyyhkyset löytyivät Konnunsuolta heinäkuun puolivälissä.

Muille eläimille tai ihmisille tauti ei ole vaarallinen, mutta linnuille se aiheuttaa lievimmillään apaattisuutta ja pahimmillaan kuoleman. Muita oireita ovat syömättömyys, ripuli ja erilaiset hengitystie- ja hermosto-oireet.

Erityisen herkkiä tartunnalle ovat kanat. Riski on suurin ulkoilevilla kanoilla, joilla voi olla kontaktia luonnonlintuihin.

Tartunta leviää herkästi joko suoraan linnusta toiseen tai tartunnan saaneen linnun eritteiden, virtsan ja ulosteen välityksellä.

- Se leviää myös tuulen mukana tai siirtyy ihmisen ja kuljetusvälineiden mukana paikasta toiseen. ND-virus säilyy hyvin ympäristössä, kertoo Lappeenrannan seudun ympäristötoimen seutueläinlääkäri Elina Sihvo.

Ihmiselle virus voi aiheuttaa lievän silmätulehduksen.

Hoitoa ei ole

Jos tauti on jo puhjennut, sitä ei voi hoitaa. Ainoastaan ennaltaehkäisy toimii. Esimerkiksi taudin siirtyminen siipikarjatilalle käynnistäisi Ruokaviraston määräämät tiukat saneeraustoimenpiteet. Käytännössä siis karja pitäisi teurastaa ja tilat desinfioida.

Siipikarjan ja erityisesti kanojen pitäjien pitäisi huolehtia, etteivät tarhatut linnut tai niiden rehu ja juomavesi pääse kosketuksiin luonnonlintujen kanssa.

- Yleiseen paniikkiin ei ole syytä, mutta jokaisen siipikarjaa pitävän on syytä katsoa kriittisellä silmällä, missä kohdissa luonnonlinnut voivat olla kontaktissa omiin lintuihin ja korjata kaikki, minkä pystyy.

Sairaus voi saapua tilalle myös tuontilintujen tai ulkomailla tehtyjen maatilavierailujen seurauksena, joten eläintenhoitajien karenssiaikoja tulee noudattaa tarkkaan.

Tautia esiintyy ympäri maailmaa, Suomessa sitä on todettu puluissa viimeksi vuonna 2021.

Kuolleet linnut on tutkittava

Monet taudit voivat aiheuttaa samankaltaisia oireita kuin Newcastlen tauti. Myös elossa olevista linnuista voidaan tutkia näytteiden avulla, onko niissä Newcastlen tauti, mutta tässä tapauksessa Sihvo ohjeistaa ottamaan yhteyttä suoraan Oulun Ruokavirastoon.

Yksittäisiä poikkeuksellisia kuolleita luonnonlintuja havaitessa, ne voi lähettää tutkittavaksi Ruokavirastoon. Niistä tutkitaan lintuinfluenssa ja Newcastlen tauti.

- Jos rantavedessä lilluu kaksi viikkoa vanha raato, siitä ei voi enää tutkia mitään. Lintujen ruokintapaikalta löytyneet kuolleet linnut tutkituttaisin, antaa seutueläinlääkäri Elina Sihvo esimerkkejä.

Jos kuolleita luonnonlintuja on poikkeuksellisen monta, pitää olla Ruokaviraston lisäksi yhteydessä myös kunnaneläinlääkäriin. Kunnaneläinlääkäriin tulee olla nopeasti yhteydessä myös silloin, jos siipikarja sairastaa tavallista enemmän tai karjaa kuolee tavallista enemmän.

mercredi 3 août 2022 16:56:18 Categories: YLE taudit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.