Pohjois-Suomessa tapahtuu useita maanjäristyksiä vuodessa, mutta yleensä ne jäävät huomaamatta, koska eivät tapahdu lähellä asutusta." /> Pohjois-Suomessa tapahtuu useita maanjäristyksiä vuodessa, mutta yleensä ne jäävät huomaamatta, koska eivät tapahdu lähellä asutusta." />

YLE


Inarissa oli maanjäristys tiistai-iltana kello 22 jälkeen. Seismologian Instituutista vahvistetaan, että kyseessä oli kahden magnitudin järistys, josta tuli myös useampi yleisöhavainto.

Ylelle Inarista lähetetyissä viesteissä todetaan muun muassa, että koko talo tärähti maanjäristyksen voimasta. Toisessa paikassa kuvailtiin, että se tuntui kuin lentokone olisi laskeutunut lähelle.

Kyseessä on varsin yleinen maanjäristys Pohjois-Suomen alueella, kertoo seismologi Tuija Luhta Seismologian Instituutista.

- Kyllä näitä sattuu useita vuosittain. Inarin seutu on sellaista, että siellä aika usein maa tärisee. Pieniä maanjäristyksiä on aika säännöllisesti.

Maanjäristys kartalla.
Seismologian instituutti

Usein maanjäristykset jäävät huomaamatta, mutta nyt järistys sattui lähelle asutusta.

- Jos tuo olisi sattunut 10-20 kilometriä Itään päin niin tuskin kukaan olisi sitä huomannut, mutta nyt se sattui sen verran lähelle Inarin keskustaa niin ihmiset havaitsivat sen, kertoo Luhta.

Uutinen päivittyy.

Lue myös:

Äänekäs maanjäristys tärisytti ikkunoita Enontekiöllä - "Hajosiko nyt vanha lämmitysjärjestelmä", ihmetteli Iisko Matti Näkkäläjärvi

Enontekiöllä ei ole havaittu jälkijäristyksiä perjantain ison jyrähdyksen jälkeen - Seismologi: Suomessa tavallisesti järähtää kerran, ja sitten on taas rauhallista

mercredi 3 août 2022 14:09:30 Categories: YLE maanjäristykset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.