Ilta Sanoma

Kiinteistöveroa ei kuitata veronpalautuksista, verottaja muistuttaa.

Verot on maksettava viimeistään eräpäivänä, vaikka palautuksiakin olisi tiedossa.

Verot on maksettava viimeistään eräpäivänä, vaikka palautuksiakin olisi tiedossa. Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva

Veronpalautuspäivän lisäksi elokuussa ovat sekä mätkyjen eli virallisemmin jäännösveron että kiinteistöveron eräpäivät.

Mätkyjen eräpäivä oli maanantaina 300?000 verovelvollisella. Maksettavaa heillä oli yhteensä 108 miljoonaa euroa, Verohallinto kertoo tiedotteessaan.

Kiinteistöveron eräpäivä taas on ensi viikon maanantaina 8. elokuuta 1,9 miljoonalla veronmaksajalla. Heillä maksettavaa on yhteensä 353 miljoonaa euroa.

-?Jos asiakkaalla on nyt elokuussa sekä veronpalautuspäivä että kiinteistöveron eräpäivä, on hyvä huomata, että kiinteistöveroa ei kuitata automaattisesti maksetuksi veronpalautuksista. Vero pitää siis muistaa maksaa itse, Verohallinnon ylitarkastaja Juha Villman sanoo tiedotteessa.

Väärinkäsitys, jonka mukaan kiinteistövero kuitattaisiin palautuksista, johtunee verorästien perintätavasta. Vuosi sitten syyskuussa Taloussanomat kertoi, että tuolloin suomalaisilla on jäänyt maksamatta 60 miljoonan euron edestä kesän ja alkusyksyn aikana erääntynyttä kiinteistöveroa.

Verohallinto ei käytä veronpalautuksia automaattisesti kiinteistöveron maksamiseen. Toisin voi kuitenkin olla, jos kyse jo jonkin aikaa kertyneistä rästeistä.

-?Kiinteistövero pitää maksaa pois Omaverosta löytyvillä maksutiedoilla, vaikka loppuvuodesta olisi tiedossa veronpalautusta. Jos taas henkilöllä on verorästejä pidemmältä ajalta, ne toki pidätetään palautuksista, Villman kertoi vuosi sitten.

Ilta Sanoma
mercredi 3 août 2022 14:08:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.