Ilta Sanoma

Satu Taiveaho muuttaa kotiseudulleen Riihimäelle.

Satu Taiveaho on asunut viime vuodet Haminassa ja Kouvolassa.

Satu Taiveaho on asunut viime vuodet Haminassa ja Kouvolassa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Entinen Sdp:n kansanedustaja Satu Taiveaho jättää Kymenlaakson taakseen ja muuttaa takaisin kotiseudulleen Riihimäelle, uutisoi Kouvolan Sanomat.

-?Haluan olla lähellä Riihimäellä asuvia vanhempiani ja olla heidän apunaan ja tukenaan, hän kertoo lehdelle muutostaan Riihimäelle.

Taiveaho vaihtaa samalla myös työpaikkaansa. Kouvolan Sanomien mukaan hänet valittiin kesäkuussa Hämeenlinnan kaupungin valvontakoordinaattorin virkaan, mutta hän jätti paikan ottamatta toisen työpaikan takia. Taiveaho ei ole paljastanut, missä hän jatkossa työskentelee.

Taiveaho muutti aviomiehensä Ville Virtasen luo Haminaan kesällä 2020 ja pari meni naimisiin saman vuoden elokuussa. Maaliskuussa 2021 kävi kuitenkin ilmi, että Taiveaho oli muuttanut pois parin yhteisestä kodista Kouvolan Kuusankoskelle.

Taiveaho lähti samana keväänä ehdolle kuntavaaleihin Kouvolan kaupunginvaltuustoon ja tuli valituksi. Alun perin hänen piti olla ehdokkaana Haminassa. Joulukuussa 2021 Taiveaho kuitenkin muutti takaisin Haminaan miehensä luo ja jätti luottamustoimensa Kouvolassa.

Lue lisää: Ex-kansanedustaja Satu Taiveaho-Virtanen nousi uuden kotikaupunkinsa valtuustoon

Taiveaho ja Virtanen hakivat avioeroa kesäkuussa 2021. He kuitenkin peruuttivat avioerohakemuksensa yhdessä saman vuoden syyskuussa noin kolme kuukautta myöhemmin.

Elokuussa 2021 he viettivät hääpäiväänsä yhdessä. Taiveaho kertoi asiasta sosiaalisessa mediassa. Tuolloin avioerohakemus oli vielä voimassa.

Lue lisää: Ero peruttu! Satu Taiveaho ja Ville-puoliso vetivät avioerohakemuksensa pois

-?Paperihääpäivän viettoa eilen. Käytiin syömässä ja leffassa. "Romanttiseksi" elokuvaksi valikoitui Luokkakokous 3. Tosi ihana ilta, Taiveaho kirjoittaa ja kiittelee lastenhoitajaa, joka mahdollisti yhteisen hetken.

Satu Taiveaho meni naimisiin puolisonsa Ville Virtasen kanssa elokuussa 2020. Pari jätti avioerohakemuksen kesäkuussa 2021, mutta perui sen saman vuoden syyskuussa.

Satu Taiveaho meni naimisiin puolisonsa Ville Virtasen kanssa elokuussa 2020. Pari jätti avioerohakemuksen kesäkuussa 2021, mutta perui sen saman vuoden syyskuussa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Taiveaho koristeli tekstinsä punaisella sydämellä ja yhteiskuvilla puolisonsa kanssa. Samassa yhteydessä hän myös muisteli häitään.

-?Vuosi sitten oli tällainen ihana päivä, kun purjehdittiin Ville kanssa avioliiton satamaan. Myrskyjä on ollut ja vastatuultakin, kuten purjehduksella yleensäkin, mutta paljon enemmän on hyvää ja yhdistävää, Taiveaho kirjoitti.

Hän kertoi, että pariskunta on hakenut yhteistä suuntaa ja hakee sitä edelleen.

-?Vaikeina hetkinä on tullut selväksi, kuka seisoo rinnalla ja puolustaa, Taiveaho kiittelee.

Taiveahon ja Virtasen suhde eteni nopeaa vauhtia. Hääkellot soivat alle vuosi ensitapaamisen jälkeen. Taiveaho kertoi salamasuhteestaan Eeva-lehdelle joulukuussa 2020.

Lue lisää: Satu Taiveaho ja Ville Virtanen naimisiin purje­laivalla - paikalla olleet kertovat hää­juhlasta

Taiveahon mukaan Virtanen lähestyi häntä treffipyynnöllä, mutta Taiveaho torjui ensimmäisen viestin kiireisiin vedoten. Muutamaa kuukautta myöhemmin, syksyllä 2019 tuli uusi kutsu hiihtämään ja tilanne oli toinen.

Heti ensitapaamisen jälkeen Taiveaho soitti parhaalle ystävälleen ja kertoi löytäneensä hyvän miehen.

Taiveaho kertoi saaneensa pian seurustelun alettua puhelimeensa viestin, jossa oli tatuoitu käsivarteen hänen koko nimensä Satu Kirsikka.

Taiveaho oli aiemmin naimisissa nykyään puolustusministerinä toimivan Antti Kaikkosen (kesk) kanssa.

Kaksikko kihlautui kesäkuussa 2006, ja he menivät naimisiin Hämeenlinnassa heinäkuussa 2008. Pari puhui avoimesti lapsettomuudestaan, ja heillä on kaksi sijaislasta. Syyskuussa 2018 pariskunta ilmoitti eroavansa.

Ilta Sanoma
mercredi 3 août 2022 12:32:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.