Ikään kuin miehet olisivat täysin immuuneja ulkonäköön liittyville paineille ja arvostelulle, kirjoittaa toimittaja Miikka Kaskinen.

Kuva: Colourbox

- Mancini, onko sulle tullut vähän masua?

Jalkapallo-ottelun jälkeen kaverini kieli poskessa huikkaama heitto ei ollut tarkoitettu ilkeäksi vittuiluksi. Mutta se satutti, sillä tiesin hänen olevan oikeassa.

Urheilussa miesten pukukoppihuumori on roisia. Voisi jopa sanoa, että kuittailun määrä ja ronskiuden taso kertoo välittämisestä.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö huumorilla heitetty piikki voisi sattua syvällekin, kun se osuu itselle kipeään kohtaan.

Kuinka moni meistä lopulta edes oikeasti kestää hyvin itseensä kohdistuvaa huumoria?

Olen jojoillut painoni kanssa koko aikuisikäni. Tiedän aineenvaihduntani olevan sitä luokkaa, että jos en treenaa aktiivisesti, alkaa kiloja tulla hyvinkin nopeasti.

Olen kärsinyt epäterveestä kehosuhteesta koko elämäni. Tuskin olen ainoa ongelman kanssa kamppaileva mies. Jännittää kirjoittaa siitä julkisesti, mutta näin asia on.

Usein puhutaan naisten ja muidenkin ryhmien kokemista paineista ja vaikeuksista. Hyvä niin.

Ei ole kuitenkaan keneltäkään pois, jos puhuttaisiin myös miesten ulkonäköpaineista sekä yleisesti mielenterveysongelmista tässä kovin materialistisessa ja suorituskeskeisessä maailmassa.

Mietin myös, saanko minä valkoisena heteromiehenä edes valittaa tällaisista asioista? Olenko niin etuoikeutettu muutoin elämässä, että minulla ei ole oikeutta valittaa tai edes tuntea ulkonäköpaineita, saati puhua niistä?

Miesten ulkonäköpaineista ei liiemmin puhuta. Se ei tarkoita kuitenkaan, ettei niitä olisi. Kuva: Colourbox

Olen todella etuoikeutettu monessa asiassa, joista kaikkia en varmasti edes arjessani tiedosta. Se ei saa kuitenkaan mitätöidä omia tuntemuksiani ympäristön asettamista paineista.

Jollain tavalla tuntuu, että miesten - olkoonkin itse valitsemansa - puhumattomuus asioista on niin suurta, ettei miesten ulkonäköpaineita muka olisi edes olemassa. Aihe on tabu.

Onkin mielestäni jopa vaarallinen ajatus, että ikään kuin miehet olisivat täysin immuuneja ulkonäköön liittyvillä paineille ja arvostelulle.

Näin ei ole.

Mistä ulkonäköpaineet sitten tulevat ja kuka ne asettaa?

Kiitos algoritmien, siinä missä KSML:n vastaavan päätoimittaja Pekka Mervolan Instagramin täyttävät muun muassa Anne Kukkohovi sekä Pauliina Laitinen, minun someni täyttyy (söpöjen eläinten lisäksi) treenatuista jalkapalloilijoista.

Some luo helposti täysin epärealistisia mielikuvia siitä, että esimerkiksi ammatikseen treenaavan huippujalkapalloilijan kroppa olisi saavutettavissa tavan tallaajalle. Siis samaan aikaan, kun toimistotöiden ohella pitäisi lenkittää koiraa, katsella elokuvia ja joskus syödä kumppanin kanssa juustojakin.

Ja monelle meistä työkin tarkoittaa vuorotyötä eli epäsäännöllistä ruokailurytmiä ja epäsäännöllistä kaikkea.

UFC-ottelija Paddy Pimblett piti taannoin lyhyen puheen voitetun vapaaottelun jälkeen. 25-vuotias Piblett rohkaisi - jopa vaati - miehiä puhumaan mielenterveysongelmistaan.

Pimblett oli herännyt edeltävänä perjantaina lohduttomaan viestiin: hänen ystävänsä oli tehnyt itsemurhan.

- Päästään eroon tästä leimautumisesta, ja miehet alkavat puhua, Pimblett vetosi.

Myös suomalainen supersuosittu somevaikuttaja ja muusikko Tuure Boelius totesi Ylelle viime vuonna, ettei ulkonäköpaineita kannata kiistää.

- Kaikilla on ulkonäköpaineita, miehillä ei ole velvollisuutta tuntea siitä huonoa omaatuntoa, Boelius sanoi Ylen miesten ulkonäköpaineita käsitelleessä jutussa.

Samaisessa artikkelissa Turun yliopiston ulkonäkötutkija Erica Åberg totesi, että miesten ulkonäköpaineita on vaikea tutkia, sillä miesten on itsensä hyvin vaikeaa tunnistaa ongelmia omaan kehonkuvaan liittyviksi.

Somevaikuttaja ja muusikko Tuure Boelius totesi Ylellä vuosi sitten, että "kaikilla on ulkonäköpaineita, miehillä ei ole velvollisuutta tuntea siitä huonoa omaatuntoa". Kuva: Terhi Ylimainen

Mikä koko "ruikutukseni" pointti on?

Me miehet koemme myös paineita, niin ulkoisia kuin sisäisiä. Ja juuri puhuminen niistä sekä näiden ajatusten jakaminen muiden kanssa on tärkeää, jotta ymmärtäisimme, ettemme ole ajatustemme kanssa yksin.

Ei ole heikkoutta avata itseään ja myöntää omaa "vajavaisuuttaan". Rohkeaa on näyttää ja sanoa se ääneen. Heikkoutta olisi pitää kaikki sisällään.

On aika purkaa tabu.

Mies, oletko kokenut ulkonäköpaineita? Mikä ulkonäössäsi sinua mietityttää? Miten ulkonäköpaineet ilmenevät, mistä uskot niiden syntyneen ja miten yrität hallita niitä? Kerro tarinasi: miikka.kaskinen@is.fi