Työsuojeluviranomaisen mukaan Suomessa voitaisiin etsiä hyviä käytäntöjä maista, joissa helteessä työskentelystä on enemmän kokemusta." /> Työsuojeluviranomaisen mukaan Suomessa voitaisiin etsiä hyviä käytäntöjä maista, joissa helteessä työskentelystä on enemmän kokemusta." />

YLE


Ilma: 25 astetta.

Tuore asfaltti: 150 astetta.

Vielä asfalttityöntekijöiden vyötärön korkeudella lämpötila voi kohota 60 asteeseen.

Kuumempaakin on ollut.

37 kesää asfalttitöitä tehnyt Ilpo Paananen muistelee lämpötilan nousseen kovimmillaan 35 asteeseen varjossa.

- Kyllähän se jossain määrin vie mehuja miehestä, kun päivän seisoo auringossa, hän toteaa.

Työsuojeluun soitetaan helteellä

Kuumassa työskentely voi lisätä työtapaturmien riskiä, ja se näkyy myös yhteydenotoissa työsuojeluviranomaisiin.

Heti kun lämpötila pysyttelee useamman päivän yli 25 asteessa, yhteydenottojen määrä kasvaa jopa kymmeniä prosentteja, arvioi Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Jari Toivonen.

Niin kävi myös heinäkuun pitkittyneen hellejakson yhteydessä.

Toivosen mukaan työsuojeluun soittavat usein esimerkiksi ravintoloiden tai kauppojen työntekijät, joiden työpaikoilla viilennys ei ole kunnossa.

Toimenpiteisiin joudutaan päivittäin.

Yleensä se tarkoittaa ohjeistusta riittävästä nesteytyksestä ja tauotuksesta sekä työympäristön viilentämisestä. Ulkotyössä lähdetään siitä, että työtekijöiden altistumisaikaa kuumalle vähennetään.

Ääritapauksessa viranomainen voi määrätä työntekopaikan väliaikaiseen käyttökieltoon, mutta se on harvinaista. Tekemistä työpaikoilla silti riittää, sanoo Toivonen.

- Rutiineja ja käytäntöjä ei meillä välttämättä pääse tulemaan, koska hellejaksoja on Suomessa sen verran vähän. Ajattelutapa on se, että eiköhän me tämäkin vuosi pärjätä, hän sanoo.

Asfalttityöntekijän työkengät.
Asfalttityössä olennaisia suojavarusteita ovat turvakengät ja kypärä. Vaatteet voivat olla myös lyhythihaisia ja -lahkeisia, mikä vähentää kuumakuorma.aHenrietta Hassinen / Yle

Työsuojeluun soitetaan myös kovilla pakkasilla, mutta Toivonen arvioi, että kylmän kanssa Suomessa tullaan paremmin toimeen.

Pitkien hellejaksojen yleistyessä oppia voitaisiin hänen mukaansa ottaa maista, missä äärimmäisen kuumissa oloissa työskentelyyn on totuttu.

- Pitkien hellejaksojen myötä meillä Pohjoismaissakin täytyy nykyistä tarkemmin miettiä, miten helteeltä voidaan jatkossa suojautua, hän sanoo.

Lue myös: Helle valuttaa värit kampaamoasiakkaiden päästä, ravintolan keittiöissä juodaan litroittain vettä

Ulkotöissä aurinkoa ei pääse pakoon

Asfalttityömaalla Helsingin Jätkäsaaressa painetaan pitkää päivää paahteessa.

Varsinaista taukotilaa tällä työmaalla ei ole, sillä parin päivän urakkaa varten sellaista ei ole järkevää pystyttää.

- Ei meillä kauheasti muita keinoja ole hellettä vastaan kuin taukojen lisääminen. Lisäksi työnantaja tarjoaa henkilökunnalle juotavat, kertoo Jätkäsaaren työmaan työnjohtaja Toni Rantanen.

Työsuojelun ohje on, että kun lämpötila nousee yli 28 asteen, pidetään 10 minuutin tauko kerran tunnissa. Kun mennään yli 33 asteen, tunnittainen tauko pitenee varttiin.

Käytännössä asfaltin levittäminen ei voi olla aivan kellokorttitoimintaa, Rantanen toteaa.

- Keskelle risteystä ei voida pysähtyä, vaikka kellon mukaan olisikin tauon paikka. Vedot yritetään suunnitella niin, että ei olisi tuntia pitempää, mutta käytännössä tehdään työvaihe loppuun ja sitten pidetään tauko.

Asfalttityöntekijä juo vettä.
Peab tarjoaa työntekijöille juomat työmaalle. Asfalttikoneen vieressä sekin on ennen pitkää tosin lämmintä, toteaa Ilpo Paananen. Henrietta Hassinen / Yle

Työporukka katsoo toistensa perään

Kuumassa sydämen kuormitus ja elimistön kuivumisriski kasvavat. Ulkotyössä iho altistuu myös auringon UV-säteilylle ja jopa palovammoille.

Riskejä ovat esimerkiksi auringonpistos, lämpöuupumus tai vakavimpana lämpöhalvaus. Espanjan pääkaupungissa Madridissa kolme ulkotyöntekijää kuoli lämpöhalvaukseen heinäkuun helleaallon aikana.

Eurooppalaiset ammattiliitot ovat tapausten jälkeen penänneet Euroopan komissiota asettamaan enimmäislämpötilarajan ulkona tehtävälle työlle.

Helteen kokeminen haitaksi on kuitenkin yksilöllistä. Rantanen sanoo, että yksi suojaava tekijä työmaalla on toisensa tunteva työporukka.

- Nämä jätkät työskentelevät yhdessä koko kesän ja katsovat toistensa perään. Tarvittaessa sanotaan toiselle, että nyt on tauon paikka.

Pyry Lilja.
Pyry Liljan mukaan yksi keino jaksaa helteessä on syödä tauoilla pieniä välipaloja raskaan lounaan sijaan. Henrietta Hassinen / Yle

Kahdeksatta kesää asvalttitöitä tekevä Pyry Lilja sanoo, ettei helle pääse yllättämään, kun siihen on tottunut.

Aurinkovoide ja kypärä suojaavat paahteelta, ja yleensä työmaalta löytyy edes jokin varjoisa paikka - vaikka sitten työkoneiden takaa.

- Hikihän tuossa tulee vaikka alasti olisi, mutta on tämä työ myös palkitsevaa. Saa olla ulkona ja tehdä jotain konkreettista, jota ihmiset käyttävät päivittäin.

Voit keskustella aiheesta 3.8. klo 23 saakka.

mardi 2 août 2022 20:21:00 Categories: YLE työturvallisuus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.