Ilta Sanoma

Tetsuya Yamagami katsoo ex-pääministeri Shinzo Aben vehkeilleen Yhdistymiskirkon kanssa, jolle hänen äitinsä menetti kaikki rahansa.

Ex-pääministeri Shinzo Aben (oik.) murha järkytti Japania viime kuussa.

Ex-pääministeri Shinzo Aben (oik.) murha järkytti Japania viime kuussa. Kuva: Kyodo / Reuters, Kim Kyung-Hoon / Reuters

Japania heinäkuussa järisyttäneestä ex-pääministeri Shinzo Aben murhasta on saatu lisätietoa.

Aben 8. heinäkuuta ampumisesta epäilty Tetsuya Yamagami kantoi Abelle kaunaa, koska Yamagamin äiti oli aikoinaan rahoittanut Yhdistymiskirkko-nimellä tunnettua uskonnollista liikettä sievoisilla summilla ja menettänyt lopulta kaikki rahansa tämän vuoksi.

Yamagamin mukaan Abe oli mukana tai ainakin edistämässä Yhdistymiskirkon toimintaa, jonka vuoksi kauna kohdistui juuri ex-pääministeriin.

Etelä-Koreassa vuonna 1954 perustettua Yhdistymiskirkkoa kutsutaan "moonilaisuudeksi" perustajansa Sun Myung Moonin mukaan. Moon julistautuikin oman uskonliikkeensä messiaaksi.

Korealaislähtöisyydestä huolimatta liikkeellä on paljon kannattajia juuri Japanissa, jossa sillä on satojatuhansia jäseniä.

"Moonilaisuus" taas perustuu kristinuskoon ja liike toimii useassa maassa, myös Suomessa.

Controversial New Religions -kirjan mukaan Antikulttiliike on kutsunut Yhdistymiskirkkoa "vaaralliseksi kultiksi" ja syyttänyt liikettä aivopesun käytöstä uusien jäsenien hankkimisessa.

The Japan Times kertoo Yamagamin nimettömänä pysyvän sedän kertoneen, että Yamagamin äiti lahjoitti Yhdistymiskirkolle noin 100 miljoonaa jeniä 1990- ja 2000-luvuilla. Summa vastaisi tänä päivänä noin 750?000 euroa.

Sedän mukaan lahjoitusten myötä Yamagami joutui luopumaan muun muassa yliopistohaaveistaan rahan puutteen vuoksi.

Sedän mukaan Yamagamin äiti oli liittynyt kirkkoon vuonna 1991 sen jälkeen, kun Tetsuyan isä oli tehnyt itsemurhan vuonna 1984.

Epäilty Tetsuya Yamagamin teon motiivina on pidetty Yhdistymiskirkkoa sekä Shinzo Aben veljeilyä liikkeen parissa.

Epäilty Tetsuya Yamagamin teon motiivina on pidetty Yhdistymiskirkkoa sekä Shinzo Aben veljeilyä liikkeen parissa. Kuva: KYODO

Setä kertoo Yamagamin äidin lahjoittaneen yhä pieneneviä summia aina vuoteen 2002 asti, jolloin rahat loppuivat kokonaan.

- Uskon hänen (Yamagamin äidin) olleen erittäin tärkeä kirkon (Yhdistymiskirkon) seuraaja. Hän oli heidän vaikutuksen alaisenaan, nykyisin 77-vuotias setä ruotii.

Aben murhasta epäillystä veljenpojastaan hänellä on vain hyvää sanottavaa.

- Hän oli erittäin älykäs ja ahkera. Minulla on vain hyviä muistoja hänestä.

Yhdistymiskirkko on väittänyt palauttaneensa puolet lahjoituksistaan takaisin Tetsuya Yamagamin äidille.

Setä kertoo Yamagamin äidin elävän irrallaan tästä todellisuudesta, jonka vuoksi tämän kuuleminen poikansa epäiltyihin tekoihin liittyen on ollut poliisin toimesta haastavaa.

- Hän elää henkisessä maailmassa, setä lataa The Japan Timesille.

Lisäksi hän on sedän mielestä vaikuttanut masentuneelta, koska kokee poikansa epäiltyjen toimien aiheuttaneen ongelmia Yhdistymiskirkolle.

"Moonilaisten" eli Yhdistymiskirkon ja Japanin poliittisen kerman suhteita on ruodittu maassa antaumuksella viime viikkoina maan mediassa.

Liikkeen katsotaan vaikuttaneen jopa maan päätöksentekoon.

Aucklandin yliopiston Japanin-tutkimuksen johtaja, professori Mark Mullins avaa brittilehti Guardianille "moonilaisuuden" ja Japanin liberaalidemokraattisen puolueen (LDP) nykyistä suhdetta.

Shinzo Abe sai surmansa 67-vuotiaana 8. heinäkuuta 2022.

Shinzo Abe sai surmansa 67-vuotiaana 8. heinäkuuta 2022. Kuva: Kim Kyung-Hoon / Reuters

Nimestään huolimatta Japanin liberaalidemokraattinen puolue on hyvinkin konservatiivinen puolue.

- Konservatiiviset LDP-poliitikot jakavat joitain arvoja Yhdistymiskirkon kanssa, kuten kommunisminvastaisuuden ja perinteiset perhearvot, joihin kuuluu samaa sukupuolta olevien avioliiton vastustus, Mullins kertoo Guardianille.

Yhteisistä ajatusmaailmoistaan huolimatta japanilaispoliitikot eivät juuri ole julkisuudessa kertoneet läheisistä väleistään "moonilaisiin".

- Asia liittyy luultavasti liikkeen negatiiviseen mielikuvaan, joka johtuu entisten jäsenten valituksista ja oikeudenkäynneistä koskien erittäin painostavia värväys- sekä varainkeruutoimia.

Myös Japanin nykyinen pääministeri Fumio Kishida kuuluu LDP:hen.

Ex-pääministerin murhaan liittyvistä uusista tiedoista uutisoi aiemmin Suomessa Iltalehti.

Ilta Sanoma
mardi 2 août 2022 20:22:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.