Ilta Sanoma

Remedy antoi maanantai-iltana tulosvaroituksen.

Peliyhtiö Remedy varoittaa tuloksensa jäävän merkittävästi viimevuotisesta.

Peliyhtiö Remedy varoittaa tuloksensa jäävän merkittävästi viimevuotisesta. Kuva: Emmi Korhonen/Lehtikuva

Peliyhtiö Remedyn osake on tiistaina ollut jyrkässä syöksyssä yhtiön maanantai-iltaisen tulosvaroituksen seurauksena.

Remedy odottaa nyt koko vuoden liikevaihtonsa pysyvän ennallaan ja liiketuloksen laskevan merkittävästi viimevuotiseen verrattuna. Aiemman ohjeistuksen mukaan liikevaihto olisi kasvanut ja liiketulos ollut alempi kuin viime vuonna.

Viime vuonna Remedyn liikevaihto oli 45 miljoonaa euroa ja liiketulos 11,4 miljoonaa euroa.

Remedyn mukaan tulosohjeistuksen laskun syynä ovat ennakoitua pienempi pelirojaltien määrä ja koodinimellä Vanguard tunnetun peliprojektin toteuttamiseen otettu lisäaika.

Helsingin pörssissä tiistaita on vietetty reippaassa laskussa. Syvimmällä on uinut Remedy, jonka kurssi oli iltapäivällä painunut 19 prosenttia maanantain päätöksestään. Pörssin yleisindeksi OMXH oli 1,5 prosenttia miinuksella.

Remedy julkaisee osavuosikatsauksensa 12. elokuuta.

Ilta Sanoma
mardi 2 août 2022 19:44:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.