Timo Harakka katsoo, että Suomen pitäisi saada poikkeus siirtymisestä yleiseurooppalaiseen raideleveyteen." /> Timo Harakka katsoo, että Suomen pitäisi saada poikkeus siirtymisestä yleiseurooppalaiseen raideleveyteen." />

YLE


Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) vastustaa EU-komission ehdotusta Suomen raideleveyden kaventamisesta.

EU-komissio esittää, että Suomen pitäisi rakentaa uudet junaradat eurooppalaisen standardin, 1435 millimetriä mukaisiksi eli nykyistä vajaa yhdeksän senttimetriä kapeammiksi.

Suomella on historiallisista syistä sama raideväli kuin Venäjällä, 1 524 millimetriä.

Harakka katsoo muutosehdotuksen olevan Suomen kannalta kohtuuton. Harakan mielestä Suomen tulisi saada poikkeus yleiseurooppalaisesta raideleveydestä.

- Suomi ei hyväksy muutoksia raideleveyteen. On täysin selvää, että Suomen erityisolosuhteet täytyy huomioida ja raideleveytemme on säilyttävä. Raideleveyden muuttaminen ei olisi taloudellisesti, mutta ei myöskään toiminnallisesti kannattavaa, sanoo ministeri Harakka tiedotteessa.

Harakan mukaan näin merkittävässä asiassa ei pidä tehdä hätäisiä päätöksiä, vaan vaikutukset tulee arvioida laajasti.

Uusiksi raideyhteyksiksi ei laskettaisi ratoja, joilla rakentaminen olisi alkanut ennen asetuksen voimaantuloa. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan Suomen osalta uusi leveys koskisi Suomi- ja Itärataa, koska ne toteutetaan hankeyhtiöillä.

Turun tunnin juna-hankkeessa vaatimus koskisi todennäköisesti vain uutta Espoo-Salo -oikorataa.

komission ehdotuksen mukaan uudet raideyhteydet tulisi rakentaa eurooppalaiseen raideleveyteen ilman poikkeuksia.

Myös olemassa olevasta rataverkosta pitäisi tehdä suunnitelma sen siirtymisestä eurooppalaiseen standardiin. Poikkeuksena ovat vain ne raideverkon osat, joilla muutos ei ole hyöty-kustannussyistä perusteltua.

EU-komissio perustelee muutosta muuttuneella maailmanpoliittisella tilanteella eli Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan ja Valko-Venäjän roolilla hyökkäyksessä.

Timo Harakka kommentoi medialle 5. huhtikuuta.
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka vastustaa EU-komission ehdotuksia, joilla olisi merkittävä vaikutus Suomen liikenneverkkoon.Silja Viitala / Yle

Komission ehdotuksessa ydinverkko päättyisi jo ennen itärajaa

Suomen osalta komissio esittää myös ratojen ydinverkkoa päättyväksi Kouvolaan nykyisen Vainikkalan sijaan, maanteiden ydinverkkoa päättyväksi Haminaan nykyisen Vaalimaan sijaan.

Skandinavian-Välimeren eurooppalainen liikennekäytävä päättyisi Kouvola-Kotka-Hamina-akselille nykyisen Venäjän rajan sijaan.

Ministeri Harakka sanoo, että tätäkään muutosehdotusta Suomi ei hyväksy.

- Nämä liikenneyhteydet jäävät edelleen TEN-T-verkolle ja niihin on mahdollista saada EU-rahoitusta. Muutoksella ei kuitenkaan tule heikentää Itä-Suomen asemaa, Harakka toteaa.

Komissio haluaa, että Venäjän ja Valko-Venäjän rajoille johtavat viimeiset yhteydet siirretään ydinverkolta kattavalle verkolle ja eurooppalaiset liikennekäytävät sopeutetaan näihin muutoksiin.

Komissio antoi joulukuussa 2021 ehdotuksen asetukseksi Euroopan laajuisen liikenneverkon (TEN-T) kehittämiseksi. Ehdotusta on käsitelty EU:n neuvoston työryhmissä ja Euroopan parlamentissa.

Komissio julkaisi heinäkuun lopussa tätä TEN-T-asetusta muuttaneen uuden ehdotuksen, jossa käsitellään Suomen raideleveyden muuttamista eurooppalaisen standardin mukaiseksi.

TEN-T-asetuksen muutosehdotuksen käsittely tulee jatkumaan EU:n neuvostossa syksyllä, ja ministeriön mukaan Suomi jatkaa siihen vaikuttamista.

Euroopan liikenneverkosto koostuu kahdesta tasosta: vuoteen 2030 mennessä rakennettavasta ydinverkosta ja vuoteen 2050 mennessä rakennettavasta kattavasta verkosta.

Näitä täydentävät liikennekäytävät. Ydinverkko keskittyy tärkeimpiin yhteyksiin ja solmukohtiin. Liikenneverkosto kattaa kaikki liikennemuodot: maantie-, ilma-, sisävesi-, meri- sekä liikennemuotojen yhdistelyn mahdollistavat alustat.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon kello 23 asti.

mardi 2 août 2022 19:19:56 Categories: YLE rautatieliikenne

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.