Ilta Sanoma

Yksin matkaavat naiset kohtaavat paljon ennakkoluuloja. Anna-Katri Räihä haluaakin näyttää, että nainen voi matkustaa aivan siinä missä miehet.

Yksinmatkailu voimaannuttaa, antaa hurjasti itseluottamusta ja rohkeutta selvitä myös arjen vastoinkäymisistä, kertoo Anna-Katri Räihä.

Yksinmatkailu voimaannuttaa, antaa hurjasti itseluottamusta ja rohkeutta selvitä myös arjen vastoinkäymisistä, kertoo Anna-Katri Räihä. Kuva: Anna-Katrin kotialbumi

Reilu parikymppinen Anna-Katri Räihä, 38, lähti vaihto-opiskelemaan Yhdysvaltoihin 2006. Tuolloin hän ei aavistanut, että reilu 15 vuotta myöhemmin hän olisi matkannut jo 168 maassa.

Iisalmelaiselle Anna-Katrille vaihto-opiskelu oli ensimmäinen isompi matka. Perheen kanssa oli matkailtu vain Virossa ja Ruotsissa.

- Se oli myös tavallaan ensimmäinen käännekohta. Jenkeissä ollessa reissasin vähän opiskelukavereiden kanssa ja tuli fiilis, että maailmassa on vaikka mitä hienoja paikkoja, ja olen vasta nyt nähnyt pienen palan Yhdysvaltoja, hän kertoo.

Vaihtovuoden jälkeen Anna-Katri palasi Suomeen mukanaan iso palo matkailuun ja jatkoi ympäristöekonomian opintojaan Helsingin yliopistossa.

Nuorella opiskelijalla ei kuitenkaan ollut ylimääräistä rahaa, reissuseuraa eikä uskallusta lähteä reissuun yksin.

Sitten Anna-Katri tapasi miehen, joka oli myös innostunut matkailusta. Kaksikko viihtyi hyvin yhdessä ja heistä tuli pari.

Yhdessä he reissasivat Keski- ja Etelä-Euroopassa muutamalla roadtripillä ja tekivät muutaman kaukomatkan muun muassa Indonesiaan ja Australiaan.

Suhde ei kuitenkaan kestänyt, mutta yhteisistä reissuista Anna-Katri oli saanut rohkeutta ja varmuutta matkailuun.

Anna-Katri päätti tehdä ensimmäisen parin viikon soolomatkansa Thaimaahan.

Anna-Katri sademetsävaelluksella Kolumbiassa 2019. Erityisesti luontokohteet ovat Anna-Katrin mieleen.

Anna-Katri sademetsävaelluksella Kolumbiassa 2019. Erityisesti luontokohteet ovat Anna-Katrin mieleen. Kuva: Anna-Katrin kotialbumi

Anna-Katri oli alkanut kerätä bucket-listaa kohteista, joissa haluaisi vierailla. Thaimaan-reissun jälkeen lista kasvoi entisestään.

- Lisäilin ylös upeita paikkoja, joita olin katsellut vain Avarasta luonnosta. En ajatellut, että niihin voisi oikeasti matkustaa.

Anna-Katri oli saanut opinnot valmiiksi ja työskenteli ympäristökonsulttina kun hän vihdoin pääsi toteuttamaan unelmansa: hän sai töistä vapaata ja lähti 10 kuukauden maailmanympärimatkalle lokakuussa 2016.

- Edeltäneet kaksi vuotta olivat töiden puolesta hyvin intensiiviset, että sain kerättyä ja säästettyä rahaa matkaan.

Maailmanympärimatka tuntui kerran elämässä -kokemukselta, ja Anna-Katri halusi yhdistää matkaan paikkoja, joita ei noin vain pääse yleensä näkemään.

Yksi tällainen kokemus oli maata pitkin tehty matka Kapkaupungista Nairobiin. Retki sisälsi kuutisen viikkoa telttailua ryhmässä läpi Afrikan.

Toinen ikimuistoinen retki oli risteily Etelämantereelle.

Maailmanympärimatkan lentoliput mahdollistivat myös vierailun kaukaisella Pääsiäissaarella.

Maailmanympärimatkan lentoliput mahdollistivat myös vierailun kaukaisella Pääsiäissaarella. Kuva: Anna-Katrin kotialbumi

Unelmien lomaa seurasi lopulta paluu arkeen, joka ei tuntunut enää omalta. Maailmanympärimatka avasi Anna-Katrin silmiä ja oli samalla ikään kuin matka itseen.

Ihmisenä kasvaneesta Anna-Katrista tuntui, ettei kotona mikään ollut muuttunut 10 kuukaudessa.

- Kipuilin varmaan parikin vuotta sen kanssa, että mitä haluan tehdä elämälleni ja miten saan maailman näkemisen yhdistettyä vielä paremmin arkeeni.

Kipuilu johti isoihin päätöksiin. Anna-Katri oli paiskinut töitä yli kymmenen vuotta ympäristökonsulttina. Juuri ennen pahinta korona-aikaa 2020 hän päätti kuitenkin ryhtyä yrittäjäksi.

- Se oli oikein hyvä päätös. Tuli ainakin tehtyä töitä kotona, kun ei korona-aikaan päässyt reissaamaan. Olin reilun vuoden vain Suomessa.

Työlle on ollut viime vuosina kysyntää enemmän kuin Anna-Katri pystyy tekemään ja se toimiikin päätulonlähteenä reissujen rahoittamisessa.

- Etätyömahdollisuus oli lähtökohta sille, miksi lähdin pois konsulttitaloista. Pystyn itse sääntelemään paremmin työaikaa sekä mistä päin maailmaa työtä teen.

Anna-Katri viettää työstressin vähentämiseksi pidempiä jaksoja Suomessa töitä tehden, jotta voi vastapainoksi viettää myös pidempiä jaksoja reissussa vähemmällä työmäärällä.

Anna-Katri kertoo olevansa utelias matkaaja, joka rakastaa erityisesti eläin- ja luontokohteita.

- Minulla on valtava palo nähdä uusia maita ja oppia niiden kulttuureista. Tavallaan astua toisenlaiseen maailmaan ja elämään ehkä edes hetkiseksi.

Kaikki kohteet eivät kuitenkaan ole vain kauniita ja inspiroivia. Anna-Katri on matkustanut muun muassa kaikissa viidessä maailman vaarallisimmassa maassa, Afganistanissa, Jemenissä, Syyriassa, Etelä-Sudanissa ja Irakissa, joista kaksi jäi erityisesti mieleen.

- Haaveilin pitkään, että näkisin Bamiyanin buddha-patsaat Afganistanissa. Luulin, etten maan tilanteen takia pääse koskaan niitä näkemään, mutta juuri ennen Talebanien uutta nousua pääsin tämän toteuttamaan.

Afganistanissa Anna-Katri joutui muuttamaan alkuperäistä suunnitelmaa lentää Kabulista Bamyaniin, sillä maan sisäisiä lentoja peruttiin. Ainoa vaihtoehto oli matkan taittaminen maantietä pitkin, mutta autolla kulkemisessa oli riski. Talebanit tekivät satunnaisia tienvarsipysäytyksiä.

Talebanien pysäytyspisteiden ensisijainen tarkoitus oli kerätä rahaa mielivaltaisesti ohiajavilta, mutta myös tarkistaa, ettei autoissa ole Talebanien vastustajia. Turistille kiinnijääminen olisi voinut merkitä kidnappausta ja kuskina tai oppaana oleville hazaroille pahimmillaan kidutusta tai tappoa.

- Olin auton takapenkillä täysin peitettynä niin, että vain silmät näkyivät. Tuijotin parin tunnin tienpätkällä vain auton lattiaa, etten vahingossa vilkaisisi ulos ja joku huomaisi, että kyydissä on länsimaalainen. Talebanien alueella joku olisi voinut käräyttää automme.

Talebanien check-point oli paikka, johon Anna-Katri ei missään nimessä halunnut päätyä.

Talebanien check-point oli paikka, johon Anna-Katri ei missään nimessä halunnut päätyä. Kuva: Anna-Katrin kotialbumi

Toinen tilanne sattui Irakin Kurdistanin Arbilissa. Anna-Katri oli matkalla lentokentälle, mutta poliisien sulut estivät pääsyn. Sulun syyksi selvisi myöhemmin droneisku, jonka seurauksena lentokentän sivurakennus oli syttynyt tuleen.

- Se ei ollut läheltä piti tilanne, mutta en päässyt lennolle ja jouduin yöpymään lentokentällä ja odottaa seuraavaan aamuun uutta lentoa. Ei hirveästi uni tullut, kun isku pyöri mielessä.

Matkoilla ei ole kuitenkaan koskaan sattunut esimerkiksi ryöstöjä tai sen pahempia tilanteita.

- Siinä on varmasti ollut hyvää tuuria mukana, mutta toisaalta varsinkin yksin matkaavana naisena panostan reissujen etukäteissuunnitteluun, jotta säästyy monilta mutkilta matkoilla.

Toinen oppi on ollut maalaisjärkeen sekä ihmisten hyvyyteen luottaminen.

- Helposti ajatellaan, että matkailu on tosi vaarallista, ja totta kai voi tavata vääriä ihmisiä, mutta aika usein ihmiset auttavat ja haluavat hyvää. Tämä on muuttanut ehkä myös omaa ajattelua maailmasta.

Anna-Katri matkasi yhteen maailman sulkeutuneimmista maista, Pohjois-Koreaan, vuonna 2019.

Anna-Katri matkasi yhteen maailman sulkeutuneimmista maista, Pohjois-Koreaan, vuonna 2019. Kuva: Anna-Katrin kotialbumi

Vaikka perhe ja ystävät eivät enää huolestu matkoista, Anna-Katri kohtaa silti paljon ennakkoluuloja yksin matkaavista naisista. Hän jakaa matkoistaan sisältöä sosiaaliseen mediaan aktiivisesti ja saa kommentteja laidasta laitaan.

- Alkuaikoina sain paljon kommentteja, että kyllä siellä on joku poikaystävä mukana, että kuka näitä kuvia ottaa. Se jotenkin nauratti paljon.

Lisäksi jotkut ovat kommentoineet, ettei todellinen seikkailija voi olla nainen.

- Se, että matkustan kukkamekossa enkä vihreissä reisitaskuhousuissa, ei tee minusta yhtään sen huonompaa, eikä toisaalta myöskään parempaa matkustajaa. Lisäksi sen sijaan, että söisin apinanaivoja, näen apinat mieluummin elävinä luonnonpuistoista. Jokainen tyylillään.

Alun perin vuonna 2015 aloitettu matkablogi oli maailmanympärimatkan kokemuksia varten. Nyt blogin lisäksi Anna-Katri haluaa näyttää Instagramissa ja Tiktokissa, että nainen voi matkustaa aivan siinä missä miehet.

Anna-Katrilla on myös toinen rajoja rikkova missio: olla Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen.

Tarkkaa virallista tietoa kaikissa maailman YK:hon kuuluvissa 193 maassa käyneistä suomalaisista ei ole, mutta matkustuslistausta ylläpitävän NomadManian mukaan heitä on 13, eikä yksikään ole nainen.

- Jos Suomessa 13 miestä on tämän tehnyt, eikö jo 2020-luvulla olisi aika, että listalle pääsee mukaan myös ensimmäinen nainen. Haluaisin silläkin tavalla saada ikään kuin näkyvyyttä naisten matkailulle, että kyllä meistäkin on siihen.

Anna-Katri on haastatteluhetkellä vieraillut 168 maassa. Excelin laskutoimituksen jälkeen Anna-Katri toteaa, että jäljellä kaikista maailman 197 maasta on jäljellä enää 29 kohdetta.

YK:n virallisia jäsenmaita on yhteensä 193 ja lisäksi mukaan yleensä lasketaan neljä maata, jotka eivät ole vielä jäseniä.

Vuonna 2016 Namibian hiekkadyyneillä vaeltaessa lämpötila kipusi peräti 40 asteeseen.

Vuonna 2016 Namibian hiekkadyyneillä vaeltaessa lämpötila kipusi peräti 40 asteeseen.

Alun perin Anna-Katrin ei ollut tarkoitus kiertää kaikkia maita. Hän halusi vain palavasti nähdä maailmaa. Jossakin vaiheessa hän laski, että 50 maata oli täynnä ja pohti, että olisiko peräti mahdollista käydä sadassa maassa elämän aikana.

- Varmaan nälkä kasvaa syödessä. Maailmanympärimatka herätti ajatuksen, että ehkä minun on oikeasti mahdollista päästä käymään kaikissa maailman maissa, eikä vain sadassa.

Juuri Afrikasta palannut Anna-Katri on päättänyt jättää kyseisen maanosan tauolle, sillä siellä käytäviä kohteita on enää kaksi: Eritrea ja Mauritius.

Nyt hän kääntää katseensa hyvillä mielin Etelä-Amerikan ja Karibian suunnalle.

- Lähden sinne viidakkovaelluksille, mutta myös vähän rentoutumaan hiekkarannoille ja palmupuiden alle.

Parhaimmillaan hän pakkaa tavaroitaan Venezuelan-matkaa varten, jossa hän aikoo vierailla ainakin maailman korkeimmalla vesiputouksella, Angelin putouksilla.

Irakin pohjoisosassa sijaitsevasta Kurdistanista löytyy uskomattomia vuoristomaisemia.

Irakin pohjoisosassa sijaitsevasta Kurdistanista löytyy uskomattomia vuoristomaisemia.

Mitä sitten, kun kaikki maat on matkattu?

Anna-Katri naurahtaa kysymykselle ja toteaa, ettei aio kokonaan matkustelua lopettaa. Yksin matkailu on antanut hänelle kokonaan uuden elämän ja ajatusmaailman. Lisäksi matkojen kautta hän on saanut paljon uusia kavereita ympäri maailmaa.

- Yksinmatkailu voimaannuttaa, antaa hurjasti itseluottamusta ja rohkeutta selvitä myös arjen vastoinkäymisistä. En myöskään keksi mikä olisi parempaa kuin todistaa maailman laidalla uniikkia maisemaa tai luonnon järjestämään näytelmää. Matkakokemusten arvoa ei voi rahassa mitata.

Myöhemmin bucket-listalla onkin vierailtavien maiden sijasta luontokohteet ja eri maiden juhlapyhät ja perinnetapahtumat. Lisäksi maata pitkin matkustaminen ja erilaiset roadtripit houkuttelevat.

- Matkailu on sitten ehkä helpompaa tietyllä tavalla, koska voi maanosien ja maiden sijaan keskittyä yksittäisiin kohteisiin ja elämyksiin.

Ilta Sanoma
mardi 2 août 2022 19:00:00 Categories: Ihmiset & suhteet Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.