Metso Outotecin Helsingin Sanomille antaman vastauksen mukaan pakotteet koskevat vain yhtiöitä, joista pakotelistalla olevat omistavat enemmistöo" /> Metso Outotecin Helsingin Sanomille antaman vastauksen mukaan pakotteet koskevat vain yhtiöitä, joista pakotelistalla olevat omistavat enemmistöo" />

YLE


Suomalaisyhtiö Metso Outotec on jatkanut kauppaa Venäjällä yhtiöiden kanssa, joiden omistajat ovat pakotelistalla, kertoo Ruotsin radio.

Ruotsin radion P4 Värmland -kanava kertoo saaneensa haltuunsa Metso Outotecin sisäistä materiaalia. Materiaalin joukossa on lista, jossa on mukana yhtiöitä, joiden kanssa yhtiö arvioi kaupanteon voivan jatkua.

Joukossa on yrityksiä, joiden omistajat kuuluvat EU:n pakotelistalle.

Suomessa asiasta uutisoi Helsingin Sanomat, joka kertoo saaneensa samat materiaalit nähtäväkseen.

Pakotelistalla olevien yhtiöiden joukossa ovat muun muassa oligarkki Alisher Usmanovin Metalloinvest ja Udokan Copper. Usmanov omistaa molemmista yhteensä 49 prosentin osuuden.

Hänet on asetettu sekä EU:n että Yhdysvaltain pakotelistalle Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Listalla on myös kultayhtiö Polyus, jonka omistaa Said Kerimov. Kerimov omisti yhtiöstä 76,34 prosenttia ennen sotaa.

Päädyttyään pakotelistalle hänen omistusosuutensa laski 46,34 prosenttiin, ja hän jäi lisäksi pois Polyusin johtoryhmästä.

HS:n Metso Outotecilta saamien vastausten mukaan listalla olevat venäläisyhtiöt eivät kuulu pakotteiden piiriin. Yhtiön linjauksen mukaan pakotteet koskevat vain oligarkkien enemmistöomistuksessa olevia yhtiöitä.

Metso Outotecin liikevoitto oli -13 miljoonaa toisella vuosineljänneksellä, kun se oli vuosi sitten 97 miljoonaa. Syynä olivat Venäjän liiketoiminnan alasajoon liittyvät kertaluonteiset kulut.

Muuten yhtiö kertoo vuosineljänneksen olleen vahva ja tilausten sekä liikevaihdon kasvaneen.

mardi 2 août 2022 16:07:26 Categories: YLE kansainväliset pakotteet

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.