Tuore budjettipäällikkö harkitsisi matkakuluvähennyksen jatkamista myös ensi vuonna ja pientä määräaikaista korotusta lapsilisään hintojen nousun" /> Tuore budjettipäällikkö harkitsisi matkakuluvähennyksen jatkamista myös ensi vuonna ja pientä määräaikaista korotusta lapsilisään hintojen nousun" />

YLE


Valtiovarainministeriön tuore budjettipäällikkö Mika Niemelä asettaa Ylen haastatelussa tuloveroalen ehdoksi maltillisen palkkaratkaisun.

- Siinä tilanteessa, että saataisiin maltillinen palkkaratkaisu, ja jos näyttää siltä, että meidän talous uhkaa mennä taantumaan, niin siinä vaiheessa voi olla sitten järkevää arvioida tuloverojen kevennyksiä.

Niemelä aloitti tehtävässään huhtikuun alkupuolella. Valtion ensi vuoden budjetti on siis ensimmäinen, jonka valmistelu on hänen virkavastuullaan.

Niemelän mukaan arvio valtion budjetin alijäämästä putoaa kevään lukemista hyvän työllisyystilanteen ansiosta. Keväällä arvio alijäämästä oli 7,5 miljardia euroa ja nyt 5-6 miljardia euroa. Alijäämä tarkoittaa sitä, että laskennallisesti valtion pitää ottaa aklijäämän verran uutta velkaa, jotta se pystyy rahoittamaan budjetin menot.

Valtion korkomenot on arvioitu tälle vuodelle noin 700 miljoonaksi euroksi. Ensi vuonna korkomenot tuplaantuvat noin 1,5 miljardiin euroon valtion lainojen korkojen nousun vuoksi.

Valtiovarainministeriö viimeistelee oman esityksensä valtion ensi vuoden tuloista ja menoista huomenna keskiviikkona ja torstaina valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) johdolla. Esimerkiksi hintojen nousun korvaamista kansalaisille käsiteltäneen kuitenkin vasta koko hallituksen yhteisessä budjettiriihessä elo-syyskuun vaihteessa.

Budjettipäällikkö harkitsisi korotetun matkakuluvähennyksen jatkoa

Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö harkitsisi tälle vuodelle korotetun verotuksen matkakuluvähennyksen jatkamista korotettuna ensi vuonnakin.

- On järkevää katsoa näitä täsmätoimia, kuten esimerkiksi työmatkavähennyksen jatkoa. Ei niinkään laaja-alaisia toimenpiteitä, emme tiedä ihan tarkkaan tulevasta, miten talous kehittyy, Mika Niemelä sanoo.

Uusia, yllätyksellisiä keinoja hintojen nousun vuoksi ei ole luvassa.

Sen sijaan Niemelä olisi valmis pohtimaan esimerkiksi pientä korotusta lapsilisiin määräaikaisena.

Budjettipäällikkö vaatii malttia tulevaisuuteen.

- Valtion talous on ollut alijäämäinen vuodesta 2009 lähtien. Nyt pitää se maltti olla. Meidän pitää rakentaa luottamusta tulevaisuuteen. Me emme voi ylettömän pitkään jatkaa tällä samalla linjalla, että meidän budjettimme ovat vuodesta toiseen miljardikaupalla alijäämäisiä.

  • Kerromme kohta lisää budjettipäällikön arvioista Suomen taloudesta.

Tuloveroale pikemminkin satoja miljoonia kuin yli miljardin euron

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ja valtiovarainministeri Annika Saarikko ovat aiemmin väläytelleet, että hallitus saattaisi esittää tuloveroihin alennusta ensi vuodeksi. Mahdollinen ale olisi Ylen tietojen mukaan todennäköisemmin satoja miljoonia kuin miljardin euron suuruusluokkaa.

Lisäksi keskusteluissa on, pyrkiikö hallitus jotenkin muuten hyvittämään kuluttajille hintojen nousua. Silloin käsiteltäneen esimerkiksi tuloveroalen lisäksi verotuksen työmatkavähennyksen parantamista.

Jo nyt on varmaa, että esimerkiksi kansaneläke ja työmarkkinatuki nousevat myös viimeistään ensi vuonna. Tämä johtuu siitä, että useat pienituloisten tuet on sidottu kansaneläkeindeksiin, joka seuraa hintojen nousua. Myös esimerkiksi takuueläkkeen, työttömän peruspäivärahan ja toimeentulotuen perusosan euromääräinen taso nousee.

Koko hallituksen budjettiriihessä käsitellään kuluttajien ostovoimaa parantavien toimien lisäksi muun muassa Ukrainan sodan seurausten tukea Itä-Suomelle, poliisin määrärahoja ja SDP:n vaatimaa päivähoitomaksujen alennusta.

Voit keskustella hallituksen budjettivalmistelusta keskiviikkoon 3.8.2022 kello 23 saakka. Napauta jutun jälkeen keskustele-painiketta.

Katso lisää:

Valtion budjettivalmistelu alkaa - kansaneläke ja työmarkkinatuki nousevat, tuloveroale ja autoilun kustannusten helpotus ovat vielä auki

Vasemmistoliitto haluaa muutoksia jo sovittuun ansioturvaesitykseen - Saramo on huolissaan pienituloisista ja keikkatyöntekijöistä

Ekonomistit torjuvat poliitikkojen ehdottamat veronkevennykset: hinnat voisivat nousta entisestään ja huippurikkaat hyötyä

mardi 2 août 2022 15:53:11 Categories: YLE valtion talousarviot

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.