Ilta Sanoma

Lauantaisessa turmassa menehtyi musiikillisesti lahjakas nuorukainen ja pienen poikavauvan vanhemmuudelle omistautunut pariskunta. Ystävät kuvailevat heitä valoisiksi ja sydämellisiksi ihmisiksi.

Onnettomuudessa kuollut kolmikko oli palaamassa jatkoilta kotiin, kun he nousivat turma-auton kyytiläisiksi. Auton omistaja oli ainoa, joka selvisi hengissä törmäyksestä.

Onnettomuudessa kuollut kolmikko oli palaamassa jatkoilta kotiin, kun he nousivat turma-auton kyytiläisiksi. Auton omistaja oli ainoa, joka selvisi hengissä törmäyksestä. Kuva: Soila Puurtinen

- Tämä on Savonlinnalle ja meidän kaveripiirillemme todella iso juttu. Toki kavereita on kuollut nuorella iällä aiemminkin, mutta ei tällä tavoin, kauheimmalla mahdollisella tavalla. Tämä veti kyllä koko kaupungin hiljaiseksi, nuori nainen kertoo Ilta-Sanomille apealla äänensävyllä.

Kolmen nuoren aikuisen hengen vienyt liikenneturma on otettu järkyttynein mielin vastaan Savonlinnassa. Ilta-Sanomat haastatteli kahta parikymppistä naista, joiden ystäväpiiriin henkensä menettänyt nuori mies ja taannoin lapsen saanut pariskunta kuuluivat.

Ystävysten äänensävystä on kuultavissa suuri epäusko, kun he kertaavat tapahtumien kulkua turmapäivästä nykyhetkeen.

Vielä viime torstaina he viettivät porukalla tavallista kesäiltaa kotipaikkakunnallaan Savonlinnassa.

Lue lisää: Savonlinnan traaginen turma: Pienen vauvan vanhemmat kuolivat

Vastaavanlainen viikonlopulle sovittu tapaaminen vaihtui odottamattomaan järkytykseen.

- Kuulimme uutiset lauantaina aamulla, kun olimme käymässä toisella paikkakunnalla. Tunnistimme auton. Tietenkin tuli heti mieleen, keitä kyydissä on voinut olla. Aloimme soitella porukkaa läpi ja osa lähti käymään heidän ovillaan koputtelemassa, ystävykset kertovat.

Turma-autossa matkustaneen nuorukaisen puhelin oli kiinni eikä kotiovea avattu.

- Siinä selvisi, kuka on kolmas kuollut. Tässä vaiheessa meillä oli jo tieto, että autossa oli matkustanut myös kaveripariskuntamme.

Turmapaikka täyttyi uhrien muistoa kunnioittavista kynttilöistä.

Turmapaikka täyttyi uhrien muistoa kunnioittavista kynttilöistä. Kuva: Soila Puurtinen

Lue lisää: Kuolon­kolarin jälkeen Savon­linnan kirkko­herran valtasi syvä järkytys - seura­kunta järjestää suru­hartauden

IS:n haastattelemat naiset kuvailevat edesmenneitä ystäviään erittäin positiivisiksi, elämänasenteeltaan valoisiksi ja sydämellisiksi nuoriksi aikuisiksi.

- Tilanne tuntuu niin väärältä, sillä tällaista kohtaloa ei olisi ikinä voinut kuvitella heidän kohdalleen. Heillä oli elämästä sellaisia positiivisia ajatuksia, jotka ovat varmasti auttaneet muitakin ihmisiä tietyissä vaikeissa tilanteissa, toinen ystävyksistä kuvailee.

Törmäyksessä kuollut parikymppinen pariskunta ehti ystävysten mukaan seurustella useamman vuoden ajan. Mies ja nainen olivat kihlautuneet loppuvuodesta. Heidän esikoislapsensa syntyi tammikuussa.

Ystävysten mukaan nuorten vanhempien arjesta välittyi ulospäin rakastavainen ja lämmin tunnelma, joka oli havaittavissa jo esikoisen odotusaikana.

- Se mitä on vierestä seurattu, niin lapsi toi heidän elämäänsä ihan älyttömästi valoa. He vaikuttivat olevan todella ylpeitä vauvasta. Sen pystyi huomaamaan, kuinka paljon he lasta rakastivat.

Nuori isä oli ystävysten mukaan tunnettu "älyttömän hyvistä" kokkaustaidoistaan. Monet ruuanlaittohetket päätyivätkin kavereiden ihasteltavaksi miehen some-tilille.

- Kunnon master chef, ystävykset toteavat.

Lue lisää: Kuolon­kolarin jälkeen Savon­linnan kirkko­herran valtasi syvä järkytys - seura­kunta järjestää suru­hartauden

Savonlinnan kaupungintalolla suruliputettiin sunnuntaina.

Savonlinnan kaupungintalolla suruliputettiin sunnuntaina. Kuva: Soila Puurtinen

Toinen IS:n haastattelemista ystävyksistä ehti parin viime vuoden aikana lähentyä onnettomuudessa kuolleen toisen nuoren miehen kanssa.

Nainen kokee menettäneensä erittäin hyvän ja taiteellisesti lahjakkaan ystävän.

- Harmittaa sekin, että hän oli musikaalisesti erittäin lahjakas kaveri. Hän alkoi tehdä biisejä ja lisäili niitä Youtubeen. Näyttökerrat lähtivät nousuun, ystävätär sanoo.

- Muutenkin hän oli älyttömän hyväsydäminen ihminen, joka pystyi tukemaan muita, vaikka hänellä itselläänkin olisi ollut vaikeaa.

Lue lisää: Savonlinnan turma-auton renkaat erittäin kuluneet - näin poliisi uskoo törmäyksen tapahtuneen

Ystäväkaksikon tietojen mukaan pariskunta ja nuori mies olivat lauantaina aamuyöstä palaamassa kotiin jatkoilta.

- He yrittivät hommata kyytiä kotiin kaupungin toiselta puolelta. Kaikki taksit olivat varattuja tuohon aikaan, joten he olivat viiden aikaan aamulla kyselleet, onko ketään kavereita liikenteessä.

Ystävysten tietojen mukaan kyytiä tarjosi paikallinen nuorimies, joka on turma-auton omistaja. Hän selvisi törmäyksestä ainoana elossa, mutta on nyt vakavasti loukkaantuneena sairaalahoidossa.

Poliisilla ei toistaiseksi ole varmuutta siitä, kuka autoa kuljetti onnettomuushetkellä. Virkavalta ei ole päässyt puhuttamaan vakavasti loukkaantunutta miestä sairaalassa.

- Tietenkin meistä tuntuu pahalta myös sairaalaan joutuneen puolesta. Ei tällaista voi toivoa kenellekään, nuoret naiset sanovat.

Auton omistaja on paikallisten nuorten keskuudessa tunnettu vastuuttomasta liikennekäyttäytymisestään. Tuoreiden käräjätuomioiden perusteella mies onkin viime vuoden lopulla syyllistynyt päihtyneenä liikennerikoksiin.

Lue lisää: Savonlinnan turma-auton omistajalla tuoreet tuomiot liikennerikoksista

Turmassa tuhoutunut katsastamaton Volvo oli poistettu liikennekäytöstä, ja poliisin mukaan auto oli renkailtaan sangen huonokuntoinen. Auto törmäsi opastinpylvääseen ja meni keskeltä kahtia.

Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksina.

Savonlinnan tuomiokirkossa pidettyyn suruhartauteen kokoontui sunnuntai-iltana lähes parisataa henkilöä.

Savonlinnan tuomiokirkossa pidettyyn suruhartauteen kokoontui sunnuntai-iltana lähes parisataa henkilöä. Kuva: Soila Puurtinen

Lue lisää: Savonlinnan turmasta uutta tietoa - auton omistaja vakavasti loukkaantuneena sairaalassa

Savonlinnassa järjestettiin sunnuntaina suruhartaus liikenneturman uhrien muistolle.

Ystävysten mukaan kirkkoon kerääntyi runsaasti heidän ikätovereitaan.

- Kaikista huomasi, että nyt on suuri pala poissa paikallisten nuorten keskuudesta. Siellä kirkossa ymmärsimme, miten isoja ihmisiä ystävämme ovat olleet, ystävykset kertovat.

- Tahdomme tuoda ilmi, että nämä kolme tyyppiä olivat todella tärkeitä. Hyvin monet jäävät heitä kaipaamaan meidän lisäksemme.

Ilta Sanoma
mardi 2 août 2022 08:15:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.